Näin viime yönä unta, jossa olin kuollut. Se ei ollut pelottava tai erityisen ihana uni, jokseenkin toteava.
Olin edelleen ihmisten maailmassa, näin muita kuolleita ja havaitsin, että jokainen haalistuu ja hajoaa pikkuhiljaa. Kuolleet eivät olleet säteileviä henkiä, vaan maan päällä oli jäljellä keho, joka vähitellen muuttui tunnistamattomaksi ja sitten henki pääsi vapaaksi.
Ajatukset näyttäytyivät tuossa dekadenssissa silti kirkkaasti: tässä tämä oli, olisi kannattanut elää rohkeammin.
En muista, tajusinko olevani unessa vai pohdinko, että seuraavassa elämässä muistan tämän, mutta sanoin itselleni että näitä ajatuksia en saa unohtaa: kaikkein suurin arvo on rohkeudella, vain sillä on merkitystä, miten rohkeasti uskaltaa kohdata erilaisia elämänkokemuksia, surua ja pelkoa kaihtamatta, käyttäen koko valtavaa elossa olemisen mahdollisuutta hyväkseen.
~
Elämä on yltäkylläistä, jos sitä katsoo rakkauden silmälasien läpi. Keskustelin tästä pari päivää sitten ystäväni kanssa. Hän sanoi, että ensin sitä kenties alkaa miettiä, mitä kaikkea vielä tarvitsisi, jotta voisi tuntea olonsa tyytyväiseksi. Jos vaikka olisi niin paljon rahaa, että voisi käyttää aikansa oikeasti merkityksellisiin asioihin.
Ulkoisten tarpeiden tyydytys ei tietenkään lopu koskaan. Aina löytyy vielä jotain, millä sisäistä tyhjyyttä voi yrittää täyttää. Kaikenlainen omistaminen tuo myös vastuuta. Omaisuudesta on huolehdittava, ja iso osa ihmisen energiasta voi olla sitoutuneena hänen ympärillään olevaan jähmeään tavaraan.
Niinpä ystäväni kokemus oli, että ajatukset saattavat melko nopeasti kiertyä ympäri, aivan toiseen suuntaan: mistä minun kannattaisi luopua, jotta voisin tuntea yltäkylläisyyttä?
Voisin ilman muuta luopua turhasta tavarasta; rojukasoista, jotka vievät tilaa ja keräävät pölyä ja turhautumista. Voisin varmasti luopua emotionaalisesti ja energeettisesti monestakin asiasta, mutta näistä iso osa on tiedostamattomia.
Toinen ystäväni kehottaa siivoamaan siivouskomeron. Hän muun muassa säilyttää pesuaineita kristallikarahveissa. Siivousvälineillä kun levitetään energiaa: kun siivouskomerosta tekee kodin ”ihanimman paikan”, joka näyttää ja tuoksuu hyvälle, alkaa järjestyksen pitäminen fyysisesti ja henkisesti muuttua helpommaksi, ja itsensä voi tuntea etuoikeutetuksi siivotessaankin.
~
Yltäkylläisyys voi siis olla hyvin henkinen asia. Ennen kaikkea kyse on siitä, havaitsenko runsauden ympärilläni.
Koen toisinaan olevani etuoikeutettu. Harvoin tunne johtuu siitä, että minulla on toimiva auto tai uudet kengät. Joskus toki. Itsensä etuoikeutetuksi tuntemisessa ei kuitenkaan ole kyse ylpeydestä, siitä että omaa onneaan vertaisi muiden onneen ja kokisi sitä kautta olevansa jotenkin parempi.
Etuoikeutetuksi tunteminen on suorastaan naiivia onnellisuutta, joka kumpuaa syvältä sisältä ja jolla ei ole lähtökohtaisesti tekemistä muiden ihmisten onnen tai onnettomuuden kanssa. Kysymys on hetkellisestä Elämän Arvon havaitsemisesta, hengityksen jatkuvan ihmeen huomaamisesta.
Tunnen olevani etuoikeutettu esimerkiksi seuratessani lasten leikkejä, saadessani näyttää autenttisen itseni ystävälle, joka ei säikähdä vaan katsoo minua sydämensä myötätunnolla, kun tunnen tuulen ujeltavan lävitseni ja puhdistavan minua voimallaan, lukiessani sykähdyttävän runon uudestaan ja uudestaan ikään kuin uskomatta todeksi niin hienoja lauseita ja sanoja.
Joskus koen olevani etuoikeutettu uskaltautuessani tuntemaan: kun hermostoni pinnistelee äärimmäisessä jännityksessä tai haukon henkeäni pohjattoman surun äärellä. Jos olen aivan rehellinen enkä kietoudu draamaan, tunnen näinäkin hetkinä olevani etuoikeutettu, sillä olen elossa ja kykenen tuntemaan ja antamaan näiden valtavien voimien virrata lävitseni.
Elämän ei tarvitse olla helppoa ja mukavaa, jotta sitä voisi arvostaa. Sillä, että uskallan kulkea ahtaiden kohtien läpi, on uskomatonta arvoa. Se vaatii rehellisyyttä, ja rehellisyyden kokeminen jos mikä on etuoikeutettua. Rehellisyyden edellytys taas on rohkeus – se, mistä kuolleet minua unissani muistuttavat.
