Kun kysyin Seela Sellalta kuolemasta, hänellä oli jo selvät suunnitelmat oman lähtönsä jälkeiseen aikaan. Ehdimme puhua pitkään myös elämästä, unelmista ja ajatuksen voimasta.
”Elämä on jännää!”
Näin näyttelijä Seela Sella sanoi minulle puhelimessa keväällä 2026 keskellä syöpähoitojaan.
Seela oli saanut sädehoitoa nielusyöpäänsä, mutta vielä ei tiedetty, olivatko hoidot tehonneet. Hän kärsi kivuista ja sai ravintonsa letkuruokinnan avulla. Silti hän suhtautui tulevaisuuteen toiveikkaasti.
”Olen utelias näkemään, miten hoidot toimivat ja mitä huominen tuo tullessaan. Suuntaan ajatuksissani energiani koko ajan eteenpäin.”
Seela pyrki suhtautumaan avoimesti kaikkeen, mitä elämä antoi. Myös kokemuksiin, joita hän ei olisi itse valinnut.
”Vaikeudet kuuluvat elämään. Nekin otan vastaan.”
Unelmointi oli Seelalle elinehto
Haastattelin Seelaa kirjaani Kuuleeko universumi? – Toivoa etsivän manifestointikirja varten. Tapasimme hänen kotonaan Munkkiniemessä. Olin tuonut mukanani laskiaispullat, ja Seela nosti pakastimesta pöytään jäätelöä. Istuimme olohuoneeseen juttelemaan.
Manifestointi-sana huvitti Seelaa. Itse ajatus ei sen sijaan ollut hänelle vieras. Seelan mielestä ajatuksen voimassa ei ollut mitään uutta tai mystistä, vaan elämä menee sitä kohti, mihin ihminen keskittyy.
Unelmointi oli hänelle elinehto.
”Ihmisellä pitää olla unelmia. Tätä haluan painottaa erityisesti nuorille: unelmat ovat se energia, joka vie elämässä eteenpäin.”
Lähes yhdeksänkymmentävuotiaan Seelan omat unelmat olivat vuosien mittaan muuttuneet. Hän kertoi suuntaavansa ajatuksiaan yhä enemmän rakastamiinsa ihmisiin.
”Olen saanut jo kaiken. Olen onnellinen, ja minulla on kauhean kiitollinen olo kaikesta. Mietin usein, että miten minulle onkin käynyt näin hyvin.”
Seelan sanat jäivät talteen
Kuolemaansa edeltävänä päivänä yritin soittaa Seelalle, mutta en tavoittanut häntä. Varhain seuraavana päivänä hän oli poikkeuksellisen vahvasti mielessäni. Muutamaa tuntia myöhemmin kuulin suru-uutisen.
Lokakuussa (2026) ilmestyvässä kirjassani Seela kertoo ajatuksistaan unelmista, ajatuksen voimasta, elämän antamista vihjeistä ja siitä, kuka auttaa, kun kadonneet avaimet yhtäkkiä löytyvät.
Olen kiitollinen siitä, että ehdimme käydä nuo keskustelut ja että sain talteen hänen sanansa.
Elämä jatkuu tavalla tai toisella
Kohtasin Seelan toimittajana vuosien varrella monta kertaa: hänen olohuoneessaan, samppanjabaarissa, aamiaispöydässä ja hänen lapsuutensa maisemissa Pispalan
portailla Tampereella.
Seelalta saattoi kysyä mutkattomasti niin elämästä kuin kuolemastakin. Yli 40 vuotta ruumiinpesijänä juutalaisessa seurakunnassa oli vienyt Seelalta kuolemanpelon. Hän uskoi – oikeastaan oli varma – että elämä jatkuu tavalla tai toisella.
Kovaa ja kylmää vainajaa koskettaessaan Seela oli ymmärtänyt, että ihmisen sielu on jo jossain muualla.
Oman kuolemansa jälkeiseen aikaan Seelalla oli jo selvät suunnitelmat.
”Kuolemani jälkeen aion auttaa läheisiäni rajan takaa, halusivat he sitä tai eivät. Ehkä lähetän merkkejäkin.”
Seelan muistoa kunnioittaen ja viisaista sanoista kiittäen,
Eveliina Lauhio
Tekstin sitaatit ovat peräisin Seela Sellan haastatteluista, jotka on julkaistu Kuuleeko universumi? – Toivoa etsivän manifestointikirja -teoksessa (Bazar/Hidasta elämää 2026).
Artikkelikuva: Tommi Tuomi
