Iltauutisten jälkeen katsoin alakuloisen ja väsyneenä ikkunasta pimeälle ja sateiselle kadulle. Mieleni surkutteli elämääni:
– Tämä talvi on kyllä ihan kamala. Pelkkää märkää pimeyttä. Töitäkin vain kasaantuu koko ajan enemmän ja enemmän. Minä oon ihan finaalissa. Vaikka kuinka yritän olla myönteisempi, niin ei vain pysty. Ei tässä mitään jaksa. Eikä edes huvita tehdä mitään. Uutisetkin tunkee vain pelkkää kaaosta ja epätoivoa. Missään ei näy toivon pilkahdustakaan.
Vetäessäni henkeäni kuulin yllättäen sisältäni lempeän äänen:
– Kultaseni, sinä katsot väärään suuntaan.
– Miten niin väärään suuntaan? Mihin suuntaan tässä sitten pitäisi katsoa?
– Katso sisimpääsi. Minä olen Toivo etkä löydä minua ulkopuoleltasi, vaan sydämestäsi.
– Jos sinä olet sisälläni, niin miksi minä en kuule ääntäsi useammin, tivasin kiukkuisena.
– Jotta voit kuulla ääneni, sinun pitää valita, että haluat kuulla sitä, vastasi Toivo rauhallisesti. – Jokaiselle ihmiselle, myös sinulle, on annettu vapaa tahto ajatella, kuulla ja nähdä, mitä kukin haluaa. Toivona kunnioitan syvästi ihmisten vapaata tahtoa. Vasta kun tahdot kuulla Toivon äänen, pystyt sen kuulemaan.
– Niin mutta kun minun pääni on täynnä muita ajatuksia. Huolia, suruja ja pelkoja on ihan liikaa. Eikä ne kysy, haluanko ajatella niitä. Ne vaan täyttää mun pään kokonaan, jatkoin valittamista.
– Niin, ymmärrän. On totta, että egomielesi täyttää pääsi automaattisesti, ilman valintaa. Se on myös hyvin äänekäs. Se toimii aina pelosta lähtien, koska se on syntynyt hylkäämisen pelosta. Sen mielestä jokainen ihminen on irrallinen ja erillinen yksikkönsä täällä maailmankaikkeudessa.
– Ai sen takiako olen välillä yksinäinen? tajusin hieman yllättyneenä. Mulla on usein olo, että olen ihan yksin eikä kukaan välitä minusta. Muiden seurassakin koen olevani ulkopuolinen, ihan niin kuin en sopisi joukkoon.
– Juuri sen takia, vastasi Toivo. – Ja kun tämä egomielesi on kauhan varressa, niin padassasi pyörivät kaikki kipusi, haavasi ja kärsimyksesi.
– Tuo kuulostaa niin minun päänupilta, totesin. – Eikä siinä edes kaikki. Sen lisäksi, että minun pitää pystyä itse kannattelemaan itseäni ja arkeani, minun pitää pystyä auttamaan ystäviäni ja perheenjäseniäni ja kantamaan heidänkin huoliaan. Sitten pitäisi myös pyrkiä muuttamaan tätä maailmaa ja huolehtia tästä maapallostakin. Tämä on toivotonta. Olen totaalisen loppu ja uupunut tähän elämääni.
– Kultaseni, en usko sinun uupuneen elämääsi, vaan olet uupunut egomieleesi, lohdutti Toivo ja jatkoi: Se saa sinut uskomaan, että sinun on jaksettava ja pärjättävä itse. Se uskottelee, että ainoa jaksamisen lähde on ihmisen omat voimat – ja kanssaihmisten yhtä heiveröiset voimat. Kun näin uskot, ei ole mikään ihme, että toivottomuus valtaa mielesi.
– Onko sitten olemassa jotain muuta, josta voisin löytää voimaa tai jopa iloa? kysyin epäuskoisena.
– Kyllä. On olemassa meitä paljon suurempi voima. Ja Toivona olen silta ihmisistä tuohon suureen voimaan, jota voi kutsua vaikka Rakkaudeksi isolla alkukirjaimella.
– Onko minunkin sisälläni tuo Toivon silta, joka vie Rakkauteen?
– Kyllä se on sinunkin sydämessäsi. Toivo on aina olemassa eikä se koskaan katoa. Epätoivon hetkellä jokainen ihminen loppujen lopuksi kääntää katseensa ja pyyntönsä johonkin itseään suurempaan. Silloin Toivo nousee esiin ja auttaa ihmistä muistamaan, ettei hänen koskaan tarvitse pärjätä yksin, sillä Rakkaus kannattelee häntä aina. Ainoa, mitä sinun tarvitsee tehdä, on vain olla halukas antautumaan Rakkaudelle.
– Voinko löytää tuon Toivon sillan, vaikka en olisikaan epätoivoinen ja loputtoman uupunut?, halusin tietää lisää jo hieman toiveikkaana.
– Totta kai. Se löytyy aina kun egomielesi hiljenee. Silloin voit kuulla, miten Toivo kutsuu sinua takaisin Rakkauteen.
– Ai sen takia porukat meditoi ja hiljentyy?
– Juurikin näin, Toivo naurahti ja kertoi: Samalla he avaavat oven rakkaudelliseen mieleen, joka on ikään kuin egomielen kääntöpuoli. Rauhallisessa ja hyväksyvässä rakkaudellisessa mielessä tunnet Rakkauden virtauksen, jolloin kaikki kivut, murheet ja kärsimykset haipuvat pois. Silloin ei enää tarvitse yrittää muovata elämästään myönteisempää, vaan myönteisyys on yhtä luonnollista kuin hengittäminen.
– Silloin elämä varmaan tuntuu hyvälle, sanoin hiljaa antaen samalla itselleni luvan jo kuvitella tuollaista seesteistä mielentilaa.
– Kyllä, silloin elämän täyttää hyväntahtoisuus. Rakkaudellinen mieli katsoo maailmaa ja muita ihmisiä rakkauden silmin, lempeästi ja hyväksyvästi, aivan kuten Rakkaus katsoo sinua. Rakkaudellisessa mielessä ymmärrät, että kaikki pauhu ja kaaos ovat pelosta lähtöisin, mutta Rakkaus mahtavimpina voimana kasvaa ja versoo myös epätoivon ja kaaoksen keskellä.
– Tuo on kyllä lohduttava ajatus.
– Itse asiassa Toivon tärkein tehtävä on kutsua sinua ja kaikkia muitakin muistamaan, että pohjimmiltaan ja syvimmiltään jokainen ihminen on Rakkautta. Ja vieläpä yhtä ja samaa Rakkautta. Rakkauden voima virtaa aina jokaisessa ihmisessä, myös sinussa. Elämään tulee runsain määrin toivoa ja iloa, kun muistat, että sinä et ole koskaan yksin. Olet aina yhteydessä Rakkauteen, koska sinä olet Rakkautta.
– Tuohon minä haluan uskoa. Kiitos Toivo!
Lisää siitä, miten löydät toivon ja rakkauden itsestäsi voit lukea kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi
