3 yllättävän tehokasta tapaa, jotka parantavat oloasi heti – myös keskellä härdelliä

Opin taannoin eräästä televisio-ohjelmasta, että japanilaisessa keittiössä ei juosta, hätäillä, säntäillä tai säädetä. Kaikki mahdollinen tehdään harkiten ja keskittyen. Jopa riisin keittäminen on eräänlainen seremonia, jota arvostetaan suuresti.

Ohjelmaa katsoessani pohdin, että vaikka harvan elämä on samanlaista japanilaisen keittiön zen-buddhalaista tyyneyttä (eikä tarvitsekaan olla), ajattelutavassa on jotain, jota voimme soveltaa myös arjessamme – myös keskellä härdelliä. Tai ehkäpä juuri silloin!

Itse huomaan hyötyväni näistä kolmesta jutusta erityisesti silloin, kun kiire ja kuormitus painavat päälle.

1. Hidasta liikkeitä

Ei tarvitse tehdä minkään sortin meditaatiota, jos ei siis halua. Riittää, että ihan vain hidastaa liikkeitä.

Kävele hitaammin sen sijaan, että marssit eteenpäin.

Pese hiukset mahdollisimman pehmein pyörityksin sen sijaan, että hinkkaat niitä raivon vallassa.

Vastaa sähköpostiin korostetun rauhallisesti sen sijaan, että henkeäsi haukkoen yrität hoitaa homman pois alta.

2. Keskity yhteen asiaan kerrallaan

Kun syöt, syö.

Kun olet palaverissa, ole palaverissa.

Kun jonotat kaupan kassalle, jonota.

Kun kävelet, kävele – sen sijaan, että samalla selaat somea ja vastaat muutamaan työviestiinkin.

Häsläysfiilistä vain lisää, jos yrittää hoitaa monta asiaa samaan aikaan.

3. Zoomaa oleelliseen – hallinnan tunne voi löytyä yllättävän pienistä asioista

Kaikkeen emme suinkaan voi vaikuttaa, mutta aina sentään johonkin. Se jokin voi olla vaikka se, että keskellä pyöritystä pyrkii syömään edes suhteellisen säännöllisesti tai nukkumaan jotakuinkin riittävästi.

Jaksan aina hämmästellä sitä, miten hallinnan tunnetta lisää nimenomaan se, että pyrkii vaikuttamaan edes johonkin pieneen asiaan.

Ajattelemisen aihetta

Mieli huijaa meitä helposti ajattelemaan, että ensin on suoritettava sitä ja saavutettava tätä, jotta voimme sen jälkeen pitää huolta itsestämme tai hidastaa tahtia. Todellisuudessa moni asia sujuu paremmin, kun opettelee hidastamaan nyt, ei vasta sitten kun.

Toisinaan elämässä on väsyttäviä ja kuormittavia vaiheita. Jos elämäsi on juuri nyt kuormittavaa, kysy itseltäsi:

Miten voisin helpottaa itseäni tänään – vaikka ihan pienesti?

Lisää ajatuksia kiireen kesyttämiseen ja arjen helpottamiseen löydät Tunnollisen suorittajan kapinointikorteista.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
-20% tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image