Sinulle, joka harmittelet, ettet ole aiemmin uskaltanut näyttää todellista minääsi

Oletko ollut piilossa muilta ja maailmalta? Verhonnut itsesi ja mielipiteesi vuorovaikutustilanteissa? Pelännyt paljastaa todellisen sisimpäsi? Elänyt elämäsi kulisseissa? Niin meistä moni tekee. Ja siihen on monia syitä.

Kun oivallamme, että mekin voimme tulla esiin ja näkyviksi, saatamme tuntea surua kaikista niistä vuosista, jotka olemme eläneet varjoissa piilotellen todellista itseämme. Voi tuntua, että olemme hukanneet vuosia kallisarvoisesta elämästämme. Saatamme katua ja harmitella sitä, että muutos ei tapahtunut aikaisemmin.

On hyvä muistaa, että olemme kuitenkin aina toimineet juuri sillä tietämyksellä, mikä meillä kussakin kohtaa elämän polkuamme on ollut. Parhaalla mahdollisella sillä hetkellä tietämällämme tavalla. Meillä on voinut olla rajoittavia uskomuksia, jotka ovat estäneet meitä toimimasta muulla tavalla. Meillä ei ehkä jostain syystä ole ollut sisäistä lupaa olla rehellisiä ja tulla näkyviksi omina itsenämme. Emme ole vielä olleet valmiita toimimaan toisin.

On hyvä antaa hyväksyntää ja ymmärrystä sille pelokkaalle entiselle minälle, joka on toiminut niin kuin on toiminut.

Jos sinua harmittaa se, mikset ole aiemmin tullut näkyväksi omana rohkeana itsenäsi voit tehdä vaikka seuraavan harjoituksen:

• Laita käsi sydämellesi ja tunne käden lämpö rintakehälläsi.
• Tunne miten olet siinä omana tukenasi.
• Voit lähettää mielessäsi lämpimän viestin sille osalle sinua, joka on piileskellyt. Kiitä sitä, että se on uskaltanut muuttua ja tulla siksi sinuksi, joka nyt olet.
• Tiedä, että muutos tapahtui juuri oikeaan aikaan. Silloin kun se oli mahdollista.
• Hengittele hetki rauhassa ja tunne rintakehän rauhoittava liike kättäsi vasten, kun hengität
• Kiitä itseäsi siitä, että olet uskaltanut tulla esiin ja näkyväksi
• Laske käsi sydämeltäsi ja tunne elämän voima sinussa
• Lähde päivääsi ja nauti siitä, että olet nyt näkyvä, vahva sinä – oman elämäsi päähenkilö

Jos haluat tutustua itseesi ja omiin vuorovaikutustapoihisi ja tutkia niitä tarkemmin voit kokeilla Rohkeasti rehellinen -itseilmaisukortteja apuvälineenä.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image