Itseltään vaatiminen on selviytymiskeino. Se näkyy kaikenlaisena puskemisena ja ponnisteluna, pitäiseinä ja ei pitäiseinä, itsekkyyden ja lepsuuntumisen pelkona ja niin, että taistelee tunteidensa kanssa. Vaatiminen on itsensä lempeästi kannustamisen ja uteliaasti suhtautumisen vastakohta.
Kun vaatii itseltään, menee herkästi rajojensa yli, koska toimii tunnistamattomien pelkojen ja arvottomuuden ajamana. Voi olla tosi vaikeaa rajata tai edes ajatella, että voisi tehdä ja elellä sen mukaan, mikä itselle on hyväksi. Ei se ole itsekkyttä, eikä tarkoita ettemme huomioisi myös muita tai osaisi joustaa.
Usein vaativuus on ihan huomaamatonta – pakotamme itsemme taipumaan tilanteisiin, jotka eivät tunnu hyvältä tai suostumme jatkuvaan ponnisteluun, koska pelkäämme valita itsellemme hyvää.
Pelkäämme, ettei meitä voi hyväksyä tällaisenamme. Kun vaadimme itseltämme, yritämme suojautua arvostelulta, mutta sisäisesti piiskaamme itseämme tai ajattelemme ihan rajattomasti, että “kyllä mun nyt pitää”.
Emme pääse suojaan elämän myrskyiltä tai tule kaikissa tilanteissa ymmärretyksi tai tuetuksi, vaikka kuinka runttaisimme itseämme ruotuun. Olemme kaikki keskeneräisiä; jonkun ihana on jonkun ärsykki – aina. Maailma ei kaadu, jos olemme itsellemme vähän lempeämpiä. Päin vastoin: saamme voimavaroja kannatella ja kohdata vaikeita tunteita, uskallamme rajata enemmän ja olla kiltimpiä itsellemme. Vaativuuden takana on arvottomuudella maustettua turvattomuutta. Emme eheydy ankaruuden myötä ja yrittämällä niin hitsisti olla kelpaavia ja parempia ja rankaisemalla itseämme. Eheydymme sisäisen turvan ja lempeyden vahvistamisen myötä.
Miksi olemme niin vaativia itsellemme? Millaisia himmaavia uskomuksia vaatimusten alla on? Mitähän tehdä asialle? Katso videolta lisää.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
