Miten monta kertaa olenkaan kokenut häpeää siitä että ”tunnen väärin”. Ja voi miten paljon olen tuntenut häpeää siitä että olen toistanut samoja kaavoja ihmissuhteissani lukuisia kertoja, ja monissa kohdissa myös tietäen että tämä ei itseasiassa ole minulle hyväksi.
Välttämistaktiikka toimii tunteiden suhteen ihan hemmetin huonosti. Se alkaa toimia käänteisesti, juuri sitä mitä yritämme välttää tuntemasta, usein vain vahvistuu. Ei siksi, että se olisi rangaistus. Vaan siksi, jotta tekisimme mörköjemme kanssa rauhan ja alkaisimme katsoa niitä hitusen myötätuntoisemmin.
Ei ole mahdollista tuntea väärin. Silti näyttäisi olevan niin, että vaativista tunteista käsin reagoimme monesti tavoilla, jotka saattavat olla jotain muuta, kuin itsemme puolella olemista.
Autenttinen muutos mahdollistuu varmimmin, kun sitoudumme terveellä nöyryydellä prosessiin ja uskaltaudumme katsomaan tarkemmin, mitä tunteita ja tarpeita itseämme sabotoivien käyttäytymismallien taustalla oikein on. Tämä kysyy valtavasti rohkeutta sekä hyväksyvää asennetta – se mitä tunnet tai tarvitset ei voi olla väärin! Mutta keinot, joilla olemme alitajuisia tarpeitamme koittaneet täyttää, saattavat olla vain kertakaikkisen toimimattomia.
Tunnelukkoterapiassa (skeematerapia) on oleellinen tausta-ajatus, joka on monesti auttanut minua katsomaan syvemmin itseäni omien kipukohtieni kanssa:
Ihmisen käyttäytymisen takana on aina aie tai pyrkimys johonkin, minkä avulla hän uskoo selviytyvänsä tai suojaavaan itseään.
Katsotaan tätä teoriaa vähän konkreettisemmin käytännön kautta:
- Kun olen jättänyt rajani ilmaisematta ja niellyt pettymykseni – olen alitajuisesti pyrkinyt välttämään konfliktia – sillä pelkäsin että konfliktit johtavat hylkäämiseen
- Kun olen ottanut emotionaalista vastuuta toisen proseesista (ja samalla- en omista rajoistani) – olen alitajuisesti pyrkinyt välttämään pettymyksen kokemista – sillä en usko että pettymyksen tunteelleni on suhteessa tilaa
- Kun olen ylisuorittanut ja vaatinut itseltäni epärealistisia ihanteita – olen alitajuisesti pyrkinyt välttämään epäonnistumisen tunteita ja arvostelua – sillä jos epäonnistuin minussa aktivoitua valtava itseviha, jonka kanssa en osannut olla.
Jos jäämme vain tuomitsemaan itseämme ensimmäisen kerroksen toiminnastamme, emme mitä luultavimmin kykene antamaan itsellemme sitä myötätuntoista tilaa tulla nähdyksi, joka sisällämme on joskus jäänyt yksin ja vaille tukea.
Voisitko sinä kääntyä olemaan itsesi puolella? Voisitko sinä keskustella varjoisien ja herkkien kohtien kanssa, kuin rakastava vanhempi lapsensa kanssa?
Haluatko löytää toimivia keinoja vaikeidenkin tunteiden kohtaamiseen? – Tunne ei helpota väistelemällä sitä, vaan hyväksymisen ja kohtaamisen kautta
Tutustu tunnelukkoihin Eevi Vuoriston kanssa on täytettävä kirja, joka kertoo perustiedot 18 tunnelukoista tekstein ja audioluennoin sekä haastaa pohtimaan tunnelukkojen vaikutusta omaan elämään täytettävien sivujen ja meditaatioiden avulla. Kurkkaa kirja TÄÄLTÄ.
-
Parisuhteen keskustelukortit 2
24,90 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!
Lasten tunne- ja vuorovaikutuspaketti
Alkuperäinen hinta oli: 72,70 €.57,90 €Nykyinen hinta on: 57,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!
Ymmärrä itseäsi, ymmärrä tunteitasi -paketti
Alkuperäinen hinta oli: 49,80 €.43,90 €Nykyinen hinta on: 43,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin