Jouduitko lapsena huolehtimaan asioista, jotka eivät kuulu lapsen vastuulle? Vanhemman ongelmat vaikuttavat lapsen rooleihin – vielä aikuisenakin

Äitihaava ilmenee usein äidin emotionaalisina haasteina. Monesti tytär joutuu jo nuorena kantamaan vastuuta asioista, jotka eivät hänelle kuuluisi. Hän saattaa joutua tasapainoilemaan perheen konfliktien keskellä.

Yksi äitihaavan ilmentymä on se, että äiti ottaa tyttären uskotukseen ja terapeutikseen saadakseen tukea, jota hän on itse vailla.

Itse muistan nuoruudesta, kuinka hyssyttelin pikkusiskoani, jos hän aikoi sanoa jotain, mistä tiesin äidin tuohtuvan. Yritin suojella negatiivisilta tunteilta äitiä – ja siten myös meitä lapsia. Yritin hallita tunneilmapiiriä, jotta sitä olisi ollut helpompi käsitellä. Äidin jännittyneisyys ja tyytymättömyys olivat usein läsnä.

Muistan, miten monena perjantaina tartuin oma-aloitteisesti kodin yhteiseen siivoukseen ja yritin saada siivotuksi jo ennen kuin äiti tuli töistä – silloin äiti ilahtui ja oli hyvällä tuulella. Odotusten ylittäminen oli tapa saada hyväksyntää ja keventää tunnelmaa.

Liian moni tytär on kasvanut yliyrittämisen malliin huolehtiessaan siitä, että edes joskus riittäisi äidilleen. Hyväksynnän hakeminen voi johtaa myöhemmin epäterveisiin käyttäytymismalleihin.

Haastattelin kirjaani Äitihaava – tyttären raskas perintö useita naisia. Monen tarinassa tulee ilmi, että vaikean äitisuhteen vuoksi moni hakeutuu aikuisenakin suhteisiin, joissa alistaminen ja mitätöinti jatkuvat. Näin tytär todistaa itselleen sitä, minkä on jo lapsena oppinut: että ei ansaitse parempaa kohtelua.

Elisa kertoo roolien kääntymisestä näin:

”Olen luonteeltani sovittelija, haluan auttaa ja tukea muita. Sama rooli koitui osakseni myös lapsuuden perheessä. Van­hemmillani oli rankkaa, he kävivät läpi suuria riitoja ja myk­käkouluja. Molemmat uskoutuivat vaikeuksista minulle, ja minun piti välittää viestiä eteenpäin toiselle. Erityisesti äiti tarvitsi tukea. Hän jakoi minulle asioita, jotka eivät kuuluisi lapselle.
Nuorempana yritin olla äidin terapeutti. Minulla oli lapsen­omainen tarve pitää äiti tyytyväisenä. Toiseen suuntaan emotionaalinen tuki on ollut epätasapainoista.

Äiti jakoi minulle asioita, jotka eivät kuuluisi lapselle.

Tällä hetkellä yritän olla terveen itsekäs. Koen, että äiti ajautuu usein pienen lapsen energiaan. Itse yritän pysyä aikui­sena – en kyllä aina onnistu. Enää en suostu olemaan tera­ peutti vaan haluan olla aikuinen, joka laittaa lapselle rajat. Se nostattaa äidissä tunteita. Ei se ole helppoa minullekaan. Si­sälläni on edelleen pieni lapsi, joka toivoo äidiltä tiettyjä asioita. Nykyään tiedostan, että äiti ei ole se, jolta niitä saisin.”

Myös Pauliinan tarina on koskettava:

”Äitini on ollut ja on yhä julma ja vaativa, ei fyysisesti mutta henkisesti. Hän oli kärsimätön, kaikki piti osata heti, ja jos en osannut, sain moitteita. Sen sijaan sain hyvää palautetta toisten auttamisesta ja hoivaamisesta. Kel­pasin tukijaksi, terapeutiksi ja apulaiseksi, mutta en lapseksi. Lapsen harjoittelulle tai nuoren tunteille ei ollut sijaa.
Minulle kaadettiin perheessäni paljon vastuuta jo varhain. Pienemmän sisaren hoitaminen jäi usein minun tehtäväkseni. Tein paljon kotitöitä ja leivoin, mutta äiti löysi kaikesta jotain vikaa.
Minulle lankesi perheessä tuhkimon rooli. Olin iskun­vaimentaja ja ilmapuntari: kun ilmapiiri oli kireä, ohjasin pienemmän sisaren sivummalle, jotta hän ei ärsyttäisi äitiä lisää. Olin vastuullinen ja suojeleva. Minusta tuli perheessä ulkopuolinen, en ollut tasaveroinen sisareni kanssa. Esikoisen rooli on usein yksinäisen kulkijan tie.

Välillä äiti oli autoritäärinen hirmuhallitsija, sitten kaveri.

Äidin käyttäytyminen vaihteli. Lapsena minun oli vaikea tajuta paikkaani, kun yhdessä hetkessä äiti jakoi minulle on­gelmiaan, toisessa otti etäisyyttä. Välillä hän oli autoritääri­nen hirmuhallitsija, sitten kaveri. Hänellä oli tapana puhua minulle seksisuhteistaan.
Olen koko elämäni tehnyt asioita yli voimavarojeni. Jos­sain mielen perukoilla äidin ääni sanoo, että tämä ei riitä, pitää tehdä enemmän. Arvottomuuden tunne on vaikuttanut parisuhdevalintoihini. Minusta tulee suhteessa hoivaaja, alan häärätä toisen asioi­ta kuntoon. Minun on ollut vaikeaa ymmärtää vastavuoroi­suutta. Janoan yhteyttä toiseen, mutta tuntuu mahdottomalta asettua vastaanottajan rooliin. Se on kipeä asia.”

Oletko kokenut jotakin samaa? Lisää kokemuksia äiti-tytärsuhteiden ongelmista ja tukea henkisten haasteiden hoitamiseen löydät kirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö.