Nuoret voivat pahoin – Mitä voimme tehdä?

Nuorten pahoinvointi on lisääntynyt viime vuosina räjähdysmäisesti. Mikä aiheuttaa nuorten alati lisääntyvää pahoinvointia? Syitä on varmasti yhtä moni kuin huonosti voivia nuoriakin — onhan jokainen nuori yksilö yksilöllisine kokemuksineen ja tilanteineen. Jotta voimme auttaa pahoinvoivia nuoria, on kuitenkin tunnistettava yleisimpiä tekijöitä, jotka aiheuttavat nuorille ahdistusta ja terveyshuolia.

Pirstaleiset tulevaisuusnäkymät aiheuttavat ahdistusta ja huolta.

Maailmanlaajuiset kriisit, ympäristömme monimuotoisuuden tuhoutuminen sekä yhteiskunnallisten kysymysten polarisoituminen aiheuttaa ymmärrettävästi ahdistusta ja huolta. Suurin ahdistus kohdistuu nuoriin ihmisiin, jotka samaan aikaan kasvavat omaksi itsekseen etsien identiteettiään ja pohtivat huolestuttavia tulevaisuudennäkymiä osana tätä. Työelämä on pirstaloitunut ja koulutusvaatimukset kiristyneet — nuorten täytyy pohtia globaalien teemojen lisäksi sellaisia henkilökohtaisen elämänsä kysymyksiä, joihin heidän resurssinsa tai ymmärryksensä eivät vielä riitä eikä vielä kuulukaan riittää.

Tietoa on saatavilla valtavasti – mikä on minun identiteettini?

Nuoruusiässä identiteetti on rakentumassa, etsimme itseämme ja paikkaamme maailmassa. Nykypäivänä sosiaalinen media mahdollistaa tiedon, myös virheellisen, jatkuvan tulvan ja näin ollen omien arjen valintojen ja minuuden pohtiminen on päivittäistä.

Aina, kun nuori laittaa roskan roskakoriin, tekee hän ympäristövalinnan. Aina, kun nuoret puhuvat politiikasta, joutuvat he pohtimaan, millä asenteilla asioista uskalletaan ja halutaan puhua, jotta ei tule leimatuksi. Aina, kun nuori viettää vapaa-aikaansa, tekee hän valinnan, miten hän tätä aikaansa haluaa viettää lukuisien vaihtoehtojen keskellä. Nykypäivänä mahdollisuuksia ja tietoa on valtavasti. Informaatiotulvan keskellä elävät nuoret joutuvat painimaan suurien kysymysten kanssa päivittäin. Tämä on haaste, joka meidän täytyy ymmärtää, jotta voimme ymmärtää myös nykynuoren haasteita.

Nuoriso- ja mielenterveystyö tarvitsevat enemmän resursseja, aikuiset koulutusta ja tietoutta, nuoret tukea ja kuuntelijaa

Jotta nuoret voisivat tulevaisuudessa paremmin, täytyy nuorten haasteet tunnistaa ja reagoida niihin siten, että laadukas apu on tarjolla helposti ja nopeasti. Ennalta ehkäisevään työhön tulisi panostaa: meidän tulisi opettaa nuorille, miten kaikkien näiden paineiden keskellä voi tulla toimeen, käsitellä herääviä huolia ja muita tunteita ja elää onnellista nuoruutta.

Jotta tämä on mahdollista, tarvitsevat nuoria ympäröivät aikuiset koulutusta ja tietoa, jotta he voivat ymmärtää nykynuorten elämää ja niitä haasteita, joita meidän nuoruudessamme ei ollut. Usein tärkeimpiä tuen muotoja ovat kuitenkin empatia, pysähtyminen ja nuoren kuuleminen — kun asetumme nuoren puolelle ja pysähdymme kuuntelemaan sekä arvostelun sijaan ymmärtämään, on se ensimmäinen askel parempaan tulevaisuuteen.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image