Haluan lempeästi muistuttaa, että sairauden ja kroonisen kivun hyväksyminen ei tarkoita sitä, että luovuttaisin. Tai sitä, etten haluaisi enää parantua tai kuntoutua.
Eikä se myöskään tarkoita sitä, että kipu tai sairaus lakkaisivat olemasta, oireet olisivat muuttuneet jotenkin siedettävämmiksi tai kieltäisin kaikki ikävät sekä raskaat tunteet, joita kipu ja sairaus minussa herättävät.
Mitä hyväksyminen tarkoittaa?
Sen sijaan hyväksyminen tarkoittaa minulle sitä, että kohtaan sairauteni ja ymmärrän, että sen kohdalle pitää pysähtyä. Sitä ei voi juosta pakoon tai piilottaa. Sen sijaan opetellen elämään sovussa sen kanssa.
Yritän keskittyä tähän hetkeen, kiitollisuuteen ja asioihin, jotka tuovat valoa elämääni. Tämä kyky on, josta saan itse usein kiitosta ja joskus sitä myös ihmetellään, miten pystyn siihen kaiken kivun ja uupumuksen keskellä. Voin kuitenkin myöntää, että viime kuukausina positiivista mieltäni on haastettu ja valonsäteet ovat olleet harvassa.
Onnekseni elämänasenteeni on käynyt myös läpi ison kasvumatkan lempeämmän elämän myötä, ja se on muuttunut pysyvästi valoisammaksi. Aiemmin elämäni näyttäytyi melko tummien linssien läpi ja positiivisuus tuntui väkinäiseltä. En varmasti olisi näistä koettelemuksista selvinnyt sen mielenmaiseman kanssa.
Sairauden hyväksyminen on tietyllä tapaa sitä, että antaa itselleen luvan elää sen kanssa. Hyväksyn, että nyt on näin, vaikka se tuntuu välillä epäreilulta ja pahalta.
Hyväksyminen on irti päästämistä ja luopumista menneestä. En pidä väkisin kiinni siitä, mitä ennen oli. Joskus mieli karkaa haikailemaan menneeseen, mutta sitten palautan sen takaisin tähän hetkeen – keskityn jälleen mahdollisuuksien näkemiseen ja uusien ovien avaamiseen.
Esimerkki omasta elämästä: jos en voi enää juosta, voin joogata. Jos en voi enää tehdä työtäni, kouluttaudun uudelleen ja alan tehdä töitä omilla ehdoillani. Jos voimani eivät riitä siihenkään, luotan, että löydän muita tapoja elää merkityksellistä elämää ja pärjätä taloudellisesti.
Hyväksyminen tarkoittaa myös sitä, etten yritä vimmaisesti etsiä koko ajan uusia hoitokeinoja, koska sillä vain väsytän itseni ja pakenen todellisuutta. Jälleen realistisesti kohtaan tilanteeni – nyt on näin ja luotan, että toivoa on. Etenen kuntoutumisen polulla omaan tahtiin ja haen apua, mutten pakonomaisesti.
Hyväksyminen on lempeyttä itseäni, sairauksiani ja kipujani kohtaan.
Yritän keskittyä tähän hetkeen, kiitollisuuteen ja asioihin, jotka tuovat valoa elämääni.
Mistä kyky nähdä valonsäteitä saa voimansa?
Ensinnäkin se on taito, jota voi harjoitella ja kehittää eikä se aina ole helppoa. Yritän keskittää suurimman osan ajatuksistani niihin asioihin, jotka elämässäni ovat vielä hyvin. Vaikka kuinka pieniä tai ohimeneviä olisivatkin. Keskityn toivoon ja lempeyteen.
Minulle positiivisuus ei ole jotain päälle liimattua iloa tai väkinäistä hymyä, jolla yritetään piilottaa todellisuus tai ohittaa surut. Siihen kuuluu myös rehellisyys ja todellisuuden kohtaaminen. Positiivisuus on valon näkemistä.
Ja sitä valoa elämääni tuovat rakkaus, perhe ja läheiset ystävät. Valo syntyy arjen pienistä iloista ja onnistumisista. Yhtä lailla valonsäteitä kumpuaa merkityksellisyyden tunteesta, jota työni minulle tuo. Sitä kumpuaa vertaistuen voimasta ja siitä, että saan asua saariston rauhassa.
Nyt, kun elän kirjaimellisesti päivä kerrallaan ja elämä tuntuu jatkuvalta selviytymistaistelulta, on entistä tärkeämpää keskittyä asioihin ja ihmisiin, jotka ovat niitä valonlähteitä – ja vältettävä niitä, jotka laskevat varjoja niiden eteen. Suojelen itseäni turhilta ärsykkeiltä, uutisilta ja maailman tuskalta – teen tämän, koska muuten en ehkä jaksaisi.
Nyt on pidettävä kaksin käsin elämästä kiinni, pyydettävä apua ja oltava itseni puolella.
Yritän keskittää suurimman osan ajatuksistani niihin asioihin, jotka elämässäni ovat vielä hyvin.
Kelpaanko kivun ja sairauden kanssa?
Olen kantanut myös huolta siitä, voinko itse näyttäytyä heikkona, uupuneena sekä kipujeni kanssa – ja samaan aikaan olla edelleen se henkilö, joka esimerkillään antaa muille valonsäteitä ja toivoa sekä auttaa muita eteenpäin. Tai jaksanko näyttäytyä ylipäätänsä ollenkaan.
Olen kuitenkin saanut useita rohkaisevia ja myötätuntoisia kiitosviestejä siitä, että juuri se aitous antaa voimaa; on helpottavaa huomata, ettei ole ainoa, joka painii kivun ja kuormituksen keskellä. Anna siis sinäkin rohkeasti kivullesi kasvot. Näytä sairautesi todellisuus myös muille.
On täysin luonnollista, että kivulias ihminen kamppailee huolen, pelon, toivottomuuden, surun ja jopa huonommuudentunteen kanssa. Tällaiset tunteet kuuluvat kiinteänä osana kivun kanssa elämiseen. Kipu aktivoi meissä hätää ja horjuttaa turvallisuuden tunnetta. Ja kipukokemuksen pitkittyessä herää usein myös ärtymystä ja katkeruutta – uupumuksesta puhumattakaan.
Totuus on, ettei minullakaan aina ole ratkaisua olotilan muuttamiseksi, mutta sen tiedän, että lempeys itseä kohtaan auttaa kivun hyväksymisessä ja tunnetaidot kipukokemuksen kanssa selviämisessä. Olen löytänyt työkaluja, joilla pärjään kivun kanssa. Tärkeintä on kohdata kipu sekä antaa tunteille tilaa – kuunnella, mikä niiden viesti on.
Nämä lempeät sanat auttavat sinua eteenpäin: “Minä kelpaan ja riitän juuri sellaisena kuin olen – kivun ja sairauden kanssa. Annan kivulle sen tarvitsemaa rakkautta. Ja kävi, miten kävi, olen itseni puolella.”
Elätkö sinäkin sairauden tai kivun kanssa? Tutustu Annukkaan täältä.
TOIMITUKSEN VINKKI: Henkistä tukea sairauden keskelle
Voimaa paranemiseen -kortit ovat tuki, turva ja tsemppari paranemismatkalle. Ne sisältävät voimauttavia lauseita, jotka antavat tukea, toivoa ja tasapainoa. Jokainen sairaus pysäyttää – nämä kortit auttavat prosessoimaan tilannetta kokonaisvaltaisemmin. Nämä kortit soveltuvat myös terapia- ja hoitotyön tueksi.
Voimaa paranemiseen -kortit ovat Sinulle, joka…
…olet saanut diagnoosin mielen tai kehon sairaudesta tai oireesta
…kaipaat sisäistä eheytymistä ja parempaa suhdetta itseesi kaikesta huolimatta – tai juuri siksi.
…haluat parantaa kokemustasi elämästä tilanteessa, jossa nyt olet.
Voit tutustua kortteihin TÄÄLLÄ.
