Parisuhteissa aktivoituu herkästi alitajuiset varhaiset tapamme olla ihmissuhteessa. Jos olemme kasvaneet tunneilmastossa jossa ihmissuhteet ovat turvan sijaan olleet kuin kaupankäyntiä tai peliä, olemme mitä luultavimmin omaksuneet mallin, jossa parisuhteeseen kuuluu pelastaa tai tulla pelastetuksi. Usein olemme taipuvaisempia jonpaankumpaan näistä rooleista vahvemmin, mutta saman suhteen sisällä saatamme hyvivinkin vuorotella näitä asetelmia. Kun otamme alitajuisesti pelastajan roolia, asetumme tietämättämme ylivertaiseen rooliin ja tulemme ehkä hyvin sokeaksi itsellemme. (Been there, done that!)
Silloin taas kun alitajuisesti etsimme pelastajaa, vahvistamme usein tietämättämme itsellemme käsitystä, että olen itse kyvytön, heikko ja ehkä huonokin, mutta tarvitsen tältä pelastajalta suojan, avun taikka hyväksynnän. Näin tulemme helposti epäterveellä tavalla riippuvaiseksi pelastajasta. Tämä suhdedynamiikka ei kuitenkaan palvele kumpaakaan.
Aikuiseen rakkauteen ei kuulu pelastaminen. Sinne kyllä kuuluu kuulluksi ja nähdyksi tulo. Sinne kuuluu tuki, terveet rajat ja myös inhimillinen tarvitsevuus. Sinne mahtuu tunteet ja turhaumatkin, joka ei kuitenkaan tarkoita tunteiden oikeutuksella impulsiivisia toimintaa tai loukkaavaa kohtelua.
Syvien alitajuisten ihmissuhdemallien eheyttäminen ei tapahdu pelkällä tahdonvoimalla. Se kysyy turvallista tilaa katsoa omia varhaisia ihmissuhteita ja tunneilmastoa sekä tilaa tunteille joita on kenties pitkään piilottanut itseltään. Nämä mallit ovat usein niin syvässä, että ei ole realistista odottaa, että ne katoaisivat kokonaan. Sen sijaan on viisasta harjoitella mahdollisimman varhaista huomaamista: milloin lähden pelastamaan, milloin odotan pelastusta? Huomaa, ja pysähdy. Kohtaa syvempi tunne joka kätkeytyy pelastamisen taakse. Onko se pelkoa, turvattomuutta, surua? Ole tälle tunteelle myötätuntoinen.
Sinä et tarvitse pelastajaa. Eikä sinun tarvitse pelastaa ketään. Voimme olla vierellä, voimme olla yhdessä. Ihmisyyttä on myös inhimillinen tarvitsevuus, ja se on oikein ok. Silloin tasavertainen, kummankin keskeneräisyyden ja samaan aikaan oman vastuullisuuden olemassa olo voi olla totta yhtäaikaa.