Usein sanotaan, että toisia kohtaan on helppoa olla ymmärtävä ja myötätuntoinen, itselleen kriittinen. Omat vastoinkäymiset tuntuvat suuremmilta kuin toisten ja haastavat persoonallisuuden piirteet haluttaisiin poistaa sen sijaan, että ne hyväksyttäisiin osana itseään. Aika ajoin olisi tärkeää pysähtyä arjen keskellä pohtimaan, millaista sisäistä puhetta käyt itsesi kanssa.
Kun mokaat tai koet jonkin piirteen itsessäsi vähempiarvoiseksi kuin jonkun toisen piirteet, miten reagoit? Ruoskitko itseäsi jumittaen lamauttavien ajatusten kehään tai ohitatko tilanteen olan kohautuksella ajatellen, että ei se mitään, olen silti hyvä näin? Jos ajatukissa itsesi ruoskiminen on sinulle luontaista, voit opetella tunnistamaan ja siten myös pysäyttämään ikävien ajatusten kehän.
On inhimillistä haluta onnistua, olla osaava ja pidetty. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen. Kukaan ei ole taitava kaikessa. Kenenkään ei tarvitsekaan olla täydellinen ja taitava kaikessa — näin sanomme toisille, mutta sama toteamus itselleen on vaikeampi antaa. Kuinka hienoa olisikaan, jos hankalalla hetkellä voisimme sisäisesti halata itseämme, puhua itsellemme kauniisti ja kunnioittavasti. Voimme loistaa niissä asioissa, jotka osaamme ja antaa toisten loistaa niissä, jotka eivät ole itsellemme luontaisia.
Joskus ruoskan iskut kohdistuvat tekoihin tai persoonallisuuden piirteisiin, toisinaan taas ulkoiseen olemukseen. Olemme kaikki erilaisia, miten siis edes voisi luokitella, kuka on toista parempi? Seuraavan kerran, kun haluaisit moittia itseäsi puristavasta farkun napista tai vaikkapa kömmähdyksestä töissä, voit pysähtyä miettimään, miten vastaavassa tilanteessa puhuisit parhaalle ystävällesi. Todennäköisesti suhtautuisit lämpimästi, etsisit kannustavia sanoja ja osoittaisit myötätuntoa häntä kohtaan. Voisitko tehdä saman itsellesi?
Kaunis sisäinen puhe on taito, jonka voi oppia harjoittelemalla. Oppiminen vaatii, että tunnistat epävarmuuden hetken ja pysähdyt siihen miettimään, millaisia vaihtoehtoja sinulla on. Usein ruoskimme itseämme, joskus projisoimme tunteen johonkuhun toiseen. Vaihtoehtona on kuitenkin myös antaa itselleen lempeitä ajatuksia ja sanoja, joskus myös ääneen muille kerrottuna. Kun tätä toistaa riittävän usein, voi huomata, että sisäinen kriitikko hiljenee vähitellen ja herää huutelemaan aina vain harvemmin.
Muistatko sinä puhua itsellesi kauniisti?
