Jos minua kuorii kuin sipulia kerros kerrokselta, jäljelle jää ainoastaan ydin, joka paljastaa kaikki salaisuudet. Jos päältäni kuorii pois asioita, joiden varaan olen identiteettini rakentanut, pitäisi jäljelle jäädä ainoastaan sydän, sielu – se, kuka minä oikeasti olen.
Tein viimeksi niin sanotun välitilinpäätöksen itseni kanssa, kun päätin irtisanoutua kuusi vuotta sitten vakituisesta työstäni. Heittäydyin elämän vietäväksi ja riisuin yltäni pois kerrokset, jotka eivät tehneet minusta enää onnellista.
Matkustin ja aloin kirjoittaa työkseni. Löysin onnea ja rauhaa Intiasta, kutsumukseni Borneon orangeista ja kotini ja inspiraation kirjoittamiseen Balin saarelta. Olin onnellinen. Jätin taakseni asioita, ihmisiä, tekoja, jotka eivät palvelleet minua enää.
Vuosien saatossa elämä muuttui ja mullistui. Muutama vuosi sitten löysin rakkauden. Asiat ympärilläni ja tekemiseni muuttuivat. Vaikka tosi asiassa tahdoinkin pitää kynsin ja hampain kaiken ennallaan.
Otin hiljan kuukauden irtioton työstäni ja päätin toteuttaa itseäni matkustamalla pitkästä aikaa kauas. Suuntasin eksoottiseen maahan, jätin työt kotiin ja vietin aikaa yksin. Päätin tapojeni vastaisesti vain olla. Levätä ja nauttia elämästä.
Joutenolo ei sopinut minulle. Tai sitten se sopi erinomaisesti. Mieleeni nousi nimittäin pelottavia ajatuksia.
Mitä teen täällä yksin? Olen oman onneni nojassa.
Mitä jos sairastun? Tunsin oloni voipuneeksi ilman minua kiireisenä pitävää työtäni. Pelko painoi äkkiä luottamusta alas.
Ja mieleeni nousi lisää kysymyksiä:
Mikä merkitykseni maailmalle on?
Heitänkö aikaa hukkaan haahuilemalla?
Nautinko samoista asioista kuin joskus aiemmin?
Kuka minä olen?
Minut valtasi tuttu pelko, joka minussa oli ollut vuosia aiemmin. Silloin kun käsillä oli suuri muutos.
Asiat, kuten vapaus matkustaa kauas, mistä olin aikaisemmin saanut nautintoa, ei tuottanutkaan enää samanlaista iloa. Pelästyin. Eikö minua enää ole olemassa?
Löysin itseni vapisemasta vieraassa maassa yksin, ilman perhettä, työtä, tarkoitustani, johon olin vuosia vimmalla itseni ripustanut.
Kuka olin omasta arjestani ja ympäristöstäni irrotettuna?
Oli välitilinpäätöksen aika.
Sanotaan, että seitsemän vuoden välein ihmisen elämään saapuu kriisiajanjakso. Kenties olin jälleen sellaisen edessä ja minun piti tarkastella itseäni lähemmin. Olla vain hiljaa. Mutta se johti pelkoon, sillä mieli ei tahdo vaimentaa ympäristöä. Se ei tahdo sulkea pois ulkoisia asioita, sillä sisimmän kuunteleminen ja sitä kautta muutos on mielelle pelottavaa.
Pelosta huolimatta ja juuri pelon tähden oivalsin, että olin tärkeän äärellä. Kysymykset, jotka nousivat mieleeni, olivat sellaisia, joita minun tuli kuunnella.
Oliko minun aika päästää irti asioista? Tarkastella uudelleen kerroksia, joilla olin sisimpäni peitellyt. Oliko osa kerroksista jo aika riisua, jotta voisin luoda nahkani uudelleen?
Olin tottunut olemaan aina pärjääjä, auttaja, itsenäinen, vahva nainen. Mitä jos tänä päivänä tarvitsenkin muita? Olenko silloin heikompi? Matkallani koin myös kuoleman pelon. Elämäni ei ollut yhdentekevä. Halusin selvitä hengissä, jo niiden muiden tähden. Päätin, etten Minä kutistu, vaikka tilaani mahtui tänä päivänä itseni lisäksi muita. Uskalsin tunnustaa heikkouteni. Tarvitsinkin muita ihmisiä. Kenties olin samalla valmis luopumaan tarpeesta näyttää muille olevani vahva, rohkea, ahkera. Kenties minun ei tarvinnut näyttää kenellekään enää yhtään mitään.
Olinko samaan aikaan kasvamassa ulos elämäntavastani? En samalla tavalla tavalla nauttinutkaan enää reppureissuelämän tuomasta vapaudesta, mikä oli aiemmin ollut olemiseni ydin. Se, mistä sain inspiraationi ja energiani.
Matkani aikana minusta nousseet kysymykset aikaansaivat sisuksissani hetkellisen tyhjyyden tunteen. Mitä olin ilman asioita, joilla olin itseni määritellyt? Mutta kenties välitilinpäätöksen ydin on juuri tyhjyyden ja tilan tekeminen uudelle. Ja sen tilan voi saada ainoastaan laskemalla irti asioista, jotka eivät tunnu enää ihan omilta. On aika kasvattaa sipuliin tuoreet kerrokset.
P.S. Minä en muutu, ainoastaan asiat, joita tahdon tehdä, muuttuvat.
Kirjoittajan kirjasta Suuria hetkiä – viisautta ja voimaa elämän taitekohtiin löytyy oivaltavia tarinoita, ajatuksia ja voimaa muutoksen ja elämän myllerrysten keskelle.
