Aina ei tarvitse kasvaa ollakseen paras versio itsestään – Olet ihana ja riität jo nyt

 

Aina ei tarvitse kasvaa!

…mutta koetko sinäkin painetta oppia uutta ja kasvaa koko ajan?

Huh huh, miten ikävä tunne. Siitähän tulee aivan epäonnistunut olo: “Olen vain tällainen ja vasta tässä pisteessä. Muut ovat varmaan selättäneet tällaiset vaikeudet jo ajat sitten, löytäneet enemmän tasapainoa elämäänsä ja oppineet käsittelemään tunteitaan paremmin.”

Emme me muut ole yhtään sen parempia tai huonompia. Kaikki me koemme inhimillistä ihmetystä siitä, että olemme edelleenkin tietyissä asioissa aika lapsellisia, keskeneräisiä tai muutoin hukassa.

Elämä haastaa meitä jatkuvasti, emmekä osaa suhtautua kaikkeen täydellisesti. Me opettelemme, ja tämä opetteleminen muistuttaa meitä siitä, ettemme ole kaikkitietäviä. Me mokaamme joskus, niin se vain on.

On kaksi suhtautumistapaa, joiden välillä voimme valita vapaasti – joka hetki:

  1. Voimme hyväksyä itsemme vajavaisina, silti ihanina ihmisinä.
  2. Voimme hävetä ja piilotella vajavaisuuttamme, mikä luo meille valtavaa sisäistä painetta. Emme aina uskalla kohdata toisia ihmisiä aivan avoimesti jos luulemme, että muut hyväksyvät meidät kunnolla vasta sitten, kun olemme muuttuneet. Saatamme myös luoda uskomuksen siitä, ettemme ole riittävän hyviä ja rakastettavia, jollemme pysty yli-inhimillisiin suorituksiin. 

Mitä tapahtuu, kun et yritä väkisin muuttua?

Kun annat itsesi (ja toisten!) olla, armo ja rakkaus täyttävät olemuksesi. Et heijasta tuomitsemista ja pakkoa, vaan lempeyttä ja ymmärrystä. Timantit ehkä hioutuvat paineessa, mutta liian kovan paineen alla olevat ihmiset usein vain romahtavat. Kasvit kasvavat kun ne saavat rauhaa, lämpöä, ravinteita ja valoa. Niin myös me ihmiset. 

Hyväksynnän valo tuo meille lempeyttä, joka antaa meille voimaa muutoksiin – aivan erilaista voimaa kuin häpeän tai puskemisen kautta pakottaminen. Pakottaminenkin voi tuoda tuloksia, joista on todella vaikea nauttia. Armollisuuden kautta pystyt nauttimaan sekä muutosprosessista että sen tuomista mahdollisista tuloksista. Pointtina eivät ole tulokset, vaan jatkuva lempeys itseä kohtaan. Se on hyvää elämää, ei pelkästään kasvu ja tulokset!

Kun et jatkuvasti yritä muuttaa itseäsi, pystyt myös hyväksymään sen, ettet aina yksinkertaisesti kasva. Aina ei tarvitse kasvaa. Joskus, vaikka olisi hyväkin tehdä niin, se ei vaan tunnu onnistuvan. Sisäisen rauhan tuoman voiman avulla pystyt hyväksymään sen, ettet muuttunut tämänkään riidan aikana, tai ettet uskaltanut vieläkään sanoa, mitä halusit.

Kun rakastat itseäsi säröistäsi huolimatta, on sinun helpompi olla rehellinen säröistäsi. Ne eivät saa sinusta valtaa, vaan näet ne sydämesi valon kautta. Näin annat niiden tulla nähdyksi ja liueta omassa tahdissaan – et kamppaile niiden kanssa.

TEHTÄVÄ:

  • Muistele jotain tilannetta, jossa saamasi hyvä palaute tai muutoin kauniit sanat ovat saaneet sinut loistamaan. Mitä tunteita sinussa on herännyt? Miten olet suhtautunut itseesi? Miltä kehossasi on tuntunut? 
  • Mitä ihania sanoja haluaisit kuulla NYT? Sano ne heti itsellesi! Suuntaa sanat mieluiten itseesi, älä suorituksiisi. Tehosta sanojasi jollakin sinulle luontaisella ja aidolla tavalla: hymyile, halaa itseäsi, hypi, tanssi, naura, katso samalla peiliin, laula… 

Tämä tehtävä auttaa sinua vahvistamaan itseäsi, sillä siinä keskityt hyvään ja annat itsellesi rakkautta ja hyväksyntää JUURI NYT, juuri tällaisena kuin olet! 


Löydät Mitran supersuositut kirjat Seksi ja läsnäolo sekä Sisäisen rauhan käsikirja tästä – yhteishintaan <3!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image