Opiskelin viime keväänä HSP Suomi ry:n järjestämässä koulutuksessa erityisherkkyyden kokemusasiantuntijaksi. Yksi asia, mitä koulutuksessa pohdimme, oli meidän erityisherkkien identiteetti, sen rakentuminen ja tarina, mitä me itsestämme kerromme – muille ja myös itsellemme.
Olen oivaltanut oman uupumiseni myötä, miten tärkeää on, että omaan herkkyyteen tutustuu kunnolla ja sitä työstää rakentavalla sekä itsekunnioitusta lisäävällä tavalla.
Miten tärkeää on, että huolehdimme omasta herkkyydestämme ja kunnioitamme sitä. Sen myötä pystymme paremmin kertomaan itsestämme myös ulospäin tarinaa positiivisessa valossa – niin, että erityisherkkyys on voimavara, ei heikkous tai vika.
Herkkyys on lahjani maailmalle
On hyvä myös muistaa, että meidän herkkyyttämme ei tarvitse poistaa eikä muuttaa – tai meitä ihmisinä korjata, vaan me saamme olla juuri sellaisia kuin olemme. Itse ajattelen, että herkkyys on juuri se, mikä tekee minusta minut. Kokonaisen ja eheän.
Koen, että erityisherkkyys on minun lahjani tälle maailmalle. Jos joku ei sitä näe niin, se on hänen menetyksensä. En kuitenkaan tarkoita, että me erityisherkät olisimme yhtään sen ”parempia” ihmisinä kuin vähemmän herkät, mutta meidän herkkyytemme on erilainen – toisin sanoen: emme ole yhtään sen erityisempiä, mutta olemme erityisen herkkiä.
Mikä estää olemasta oma herkkä itsemme?
Pohdimme kokemusasiantuntija koulutuksessa myös sitä, miten jokaisen meidän erityisherkkyys on yksilöllinen ja me herkätkin olemme erilaisia keskenämme – toinen on introventti, yksi elämyshakuinen, kolmas ambivertti ja neljäs kaikkea tätä tai jotain siltä väliltä.
Pohdimme myös, mikä on joskus estänyt meitä olemasta oma herkkä itsemme – miksi olemme joskus piilottaneet tämän ominaisuuden ja yrittäneet olla jotain muuta? Tämän kysymyksen äärelle olen itsekin pysähtynyt viime aikoina, etenkin lempeämmän elämäni myötä – ja löydän tähän myös valitettavan monta eri syytä.
Omaan kipuiluuni on vaikuttanut valitettavan paljon muiden ihmisten mielipiteet. Usein olen kokenut, että herkkyyteeni on suhtauduttu negatiivisesti enkä ole kokenut oloani ymmärretyksi. Tällaiset kokemukset ovat myös muokanneet minäkuvaani hieman vääristyneeseen suuntaan, minkä takia en ole halunnut näyttää herkkyyttäni.
Sen sijaan olen yrittänyt peittää sen, kompensoinut sitä väärillä tavoilla ja kokenut itseni hankalaksi tai vääränlaiseksi.
Olen esimerkiksi kokenut, että työelämä ei ole sellainen paikka, missä herkkyyttäni olisi nähty liiemmin voimavarana, vaan enemmänkin rasitteena. Asiana, joka kannattaa pitää omana tietonaan ja piilossa. Juuri tästä syystä koen päätyneeni etenkin työelämässä sellaisiin ratkaisuihin, mitkä eivät aina ole olleet herkkyydelleni ja terveydelleni suotuisia.
Toisaalta näihin arvomaailmoihin vaikuttavat vielä laajemmat ja hitaammin muuttuvat tekijät, kuten yhteiskunnan normit ja meidän koko ympäröivä kulttuurimme. Ne eivät oikein vieläkään pidä herkkyyttä suurena hyveenä.
Toivottavasti tämä on kuitenkin muuttuva asia ja siihen pyrin myös omalla toiminnallani vaikuttamaan; pienistä puroista muodostuu suuri joki, joten jokaisen omalla asenteella ja teoilla on merkitystä.
Miten voimme vaikuttaa muutokseen?
Onneksi itse en enää ajattele, että herkkyys olisi elämääni ja ihmissuhteitani rasittava taakka – piirre, joka tekisi minusta heikon tai viallisen. Eikä se myöskään ole asia, mitä häpeäisin. En enää pienennä itse itseäni, vaan päinvastoin – olen herkkyyteni puolella.
On tärkeää huomioida, että myös sillä on suuri merkitys, miten me erityisherkät itse suhtaudumme herkkyyteemme – ja myös toisiimme. Vastuu ei ole ainoastaan muilla, vaan muutos on yhtä lailla meidän omissa käsissämme.
5 ensimmäistä askelta siihen, että käännät oman herkkyytesi supervoimaksi:
1. Tutustu omaan herkkyyteesi ja tarkastele elämäsi eri osa-alueita, tukevatko ne herkkyyttäsi?
2. Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka arvostavat sinua juuri sellaisena kuin olet – herkkänä ja tuntevana.
3. Kiinnitä huomiota omiin vahvuuksiisi, kirjoita ne itsellesi ylös – ja vaali niitä. Sinä riität juuri sellaisena kuin olet.
4. Kuuntele sisäistä puhettasi, voisitko puhua itsestäsi kauniimmin? Se, miten puhut itsellesi, välittyy myös ulospäin.
5. Anna itsellesi tarpeeksi aikaa palautua ja huolehdi omasta ajastasi – pidä herkkyydestäsi huolta ja kunnioita sitä.
Lunasta Annukan tekemä maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja täältä.