1. Opettele sallimaan itsellesi hyvää päivittäin
Olo itsen kanssa on kuin ruusutarha. Se ei voi kukoistaa, ellei sitä ravitse. Ihan sama juttu myös ihmissuhteissa: usein haemme turvaa toisista – ja paradoksaalisesti, jos olemme kovin turvattomia, olemme taipuvaisia turvattomiin kiintymyssuhteisiin myös aikuisuudessa. Eheyttävä, aikuinen ihmissuhde kysyy sisäisen turvan rakentamista sekä erikseen että yhdessaä.
Itsearvostus ja turva alkavat syntyä, kun alamme tehdä vaikka aivan minimaalisia asioita päivittäin itsemme hyväksi. Aktivoi parasympaattista hermostoasi ja hoivaa itseäsi lempein toimin.
Tee itsellesi lista asioista, jotka ilahduttavat, hoivaavat ja rentouttavat sinua. Isoista ja pienistä jutuista. Vaikka elämässäsi olisikin joku ihana, hoivaava henkilö, voimaantuneisuus ja sisäinen turva nousevat vain siellä, missä otat itse koppia tarpeistasi.
Kaikki itsensä hoivaaminen ei välttämättä aktivoi parasympaattista hermostoa. Silloin kun on yli- tai alivirittynyt, kannattaa keskittyä jonkin aikaa rauhoittaviin ja rentouttaviin puuhiin. Ja vaikka olisi miten väsynyt ja alivireinen, itseään kannattaa auttaa liikkeelle ja hoivata sen sijaan, että vain makaisi hyytyneenä sohvalla.
Parasympaattista hermostoa aktivoivat mm. syvään hengittäminen niin, että uloshengitys on hiukan sisäänhengitystä pidempi. Muita tapoja voivat olla mindfulness-harjoitus, kehollisen, turvallisen kosketuksen vastaanottaminen kuten hieronta, terapeuttinen kohtaaminen auttajan kanssa, lempeä liikunta kuten rauhallinen kävely luonnossa tai yin-jooga tai pehmeä venyttely. Muita hoivaavia puuhia voivat olla esimerkiksi saunominen, aamukahvin juominen rauhassa pihalla, päiväkirjan kirjoittaminen, lukeminen, luovat puuhailut, ihanasti kokkaileminen, rakkaiden lähellä oleminen rauhassa, meditoiminen tai levollinen fiilistely.
Meditaatio- tai mindfulness – harjoitus ei välttämättä yksistään riitä sisäisen turvan luomiseen (vaikka se rauhoittaakin), jos turvattomuutta on paljon. Päin vastoin se saattaa lisätä dissosiatiivista kokemusta eli omasta kehosta ja tunteista alitajuisesti poispäin pyrkimistä. Jos tunnistaa itsessään turvattomuutta, kannattaa itselleen tarjota meditaation tai läsnäoloharjoitusten lisäksi muutakin maadoittavaa hoivaa. Suosittelen monille asiakkailleni pientä ”parasympaattisen aktivaation sekvenssiä”: ensin kehon kautta rauhoittumista ja lisäksi esimerkiksi lukemista, kirjoittamista, maalaamista ja levollista pötköttelyä. Vaikka aikaa olisi vain hitusen, voit silti tehdä pienen kävelyn ja lukea kotvasen. Älä hepuloi, jos olo ei heti rauhoitu – muistathan, että alitajuisesti saatat vastustaa turvaan saapumista, koska se tarkoittaa myös kohtaamattomien tunteiden ja tarpeiden esiin kuplimista.
Jos huomaat, että itsesi hoivaaminen sisältää vähän itsesäälisiä viboja: ”tässä mä nyt juon tätä kahvia parvekkeella yksinäni, kun mun rakkauselämä on niin onnetonta”, kannattaa lähteä purkamaan näitä oloja auttajan kanssa. Itsensä hoivaamisen pointti ei ole kivuta mihinkään yksinäiseen norsunluutorniin jossa ei saisi tarvita ketään tai mitään.
2. Vaikka ahdistaa, pelottaa tai hämmentää, auta itseäsi pysähtymään
Ahdistus, raskaat olot ja vaikeat tunteet liittyvät myös hermostoon. Ne voivat olla kroonistuneita fysiologisia tiloja ja siksi pysähtymisen ja lepäämisen opettelu voi tuntua haastavalta. Tässä hetkessä läsnä olemisen kokemus on yhtä kuin olla läsnä kehossaan. Joillain meistä tuota kokemusta ei ole juuri lainkaan.
Omien tunteidensa kanssa varhain yksin jääminen voi olla hermostoon syvästi vaikuttanut kokemus, joka näkyy rajoittavien uskomusten, epävarmuuden, paahtamisen, pakenemisen tai toistuvan, syvän ahdistuksen tai avuttomuuden tunteen kautta.
Turvattomuus voi syntyä myös traumojen seurauksena tai uudelleen aktivoituessa. Tarvitsemme itsemme hoivaamista erityisesti silloin kun olemme tolaltamme – eli usein juuri kun siihen ryhtyminen tuntuu vaikeimmalta.
3. Pyydä apua
Moni meistä uskoo huomaamattaan, että jos saisi sellaista mitä kaipaa: parisuhteen, paremman työn tai vastavuoroisempia ihmissuhteita, saisi kokea enemmän turvaa. Mutta enää ei tarvitse odotella. Kun on hädissään, kujalla, sydän muussina, peloissaan ja epävarmuuksissaan, ei tarvitse yksin kestää.
Yksinpärjäämisen selviytymiskeino tuottaa usein uskomusta, ettei kukaan voi auttaa. Se näkyy arjen asioissakin: itse pitäisi saada kannettua sohva, ruokapöytä ja kokovartalopeili ylimpään kerrokseen ja mieluiten kaikki samalla kertaa. Kynnys avun pyytämiseen tai hakemiseen voi olla suuri, ja luottamuksen syntyminen viedä aikaa. Eheyttävintä on saada ihan uusi, korjaava kokemus: ”saan jeesausta ja opin auttamaan itseäni.”
Avun pyytämisessä kannattaa lähteä liikkeelle matalimmalla mahdollisella kynnyksellä. Keneltä elämässäsi voisit ensin pyytää apua ihan pienessä asiassa – vaikka jossakin käytännön kommervenkissä? Kenelle voisit avata vähän enemmän sisäisyyttäsi ja syvimpiä kuulumisiasi?
Kun oppii ensin pyytämään apua ja avaamaan ihanaa, inhimillistä haavoittuvuuttaan eli omaa itseään pienissä asioissa, sisäinen turva alkaa kasvaa ja silloin esimerkiksi myös terapeuttisen avun hakeminen helpottuu. Ketään ei ole tuomittu elämään pelossa, ahdistuksessa tai siipiliiskassa koko elämäänsä, eikä myötätuntoon ja turvaan itsensä kanssa tarvitse osata (eikä usein voikaan) löytää ilman tukea, apua ja rakkautta. Vaikka olisit ihan puhki ja muussina, olisiko joku, jonka puoleen voisit kääntyä? Tai huomatessasi haaveilleesi ”tulevasta elämästä” vaikka miten kauan, olisiko mahdollinen ajatus, että jumit voisivat lähteä liikkeelle kun lähdet itse liikkeelle?
Ehkä nyt ei tarvitsekaan itse tietää, osata ja pystyä mitään, vaan ottaa vain yksi askel.
(Teksti on ote kirjastani Sydänvoimaa muutokseen).
Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä:
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.