Aijaijaijaijai!!! Miten paljon olenkaan luullut: olen liian voimakastunteinen, liian överi, liian kiltti, liian herkkä, liian epävarma, liian sitä ja tätä. Onneksi se stoori on loppunut – ohjautuu sekin elämänvoima harhaluuloista vapaaseen rimpsutteluun, sydänjuttujeni elämiseen. Nimittäin: uskomukset siitä, että on liian vähän tai liian paljon jotain, kumpuavat suoraan häpeästä eli niistä kokemuksista elämässämme, joissa jokin meissä on jäänyt näkemättä ja kohtaamatta.
Himmaavasta häpeästä – eli itseä liiskaavista tarinoista, itsensä pienentämisestä ja näkymättömyydestä tai vimmaisesta suorittamisesta, kilpailemisesta tai kulissien rakentelusta ja menestysmaniasta – voi vapautua ihanaan, levolliseen, ihan itsenään riittävään ja säkenöivään oloon elossa. Se vapauttaa meitä kulkemaan kohti sydänkutsujamme: kuulemaan sisäistä ääntämme ja toimimaan sen mukaan. Luottamaan siihen, että juuri näin olen arvokas ja rakastettava.
Useimmille meistä reissu häpeästä sydänsäkenöintiin on olennainen osa voimautumista (suuri osa meistä elelee enemmän tai vähemmän häpeän / arvottomuuden ja sen peittämisen vallassa – eli samassa veneessä ollaan. Kirjassani Sydänvoimaa muutokseen avaan syvästi tätä hommelia, ja Hidasta elämää -kirjaperheen toinen uutuuskirja, Miia Moision Häpeästä valoon käsittelee samaa teemaa eri kulmin).
Oma pitkäaikaistarinani oli uskomus siitä, että olen liian voimakastunteinen (ja herkkä). Sellainen uskomus kumpuaa mm. sieltä, missä on yrittänyt saada tunneyhteyttä varhaisiin hoivaajiinsa: huomiota, turvaa, nähdyksi tulemista, rakkautta. Jos ei ole ihan onnistanut, on pitänyt pistää volaa kaakkoon. Jos on edelleen jäänyt yksin voimakkaiden tunteidensa kanssa (eikä tietenkään ole vielä niitä osannut säädellä eikä luoda itselleen turvaa), syntyy uskomus, että on liian voimakastunteinen. On jäänyt hermostollisen yliviritystilan eli voimakkaan tunnereaktionsa kanssa yksin, eikä ole päässyt palaamaan takaisin keholliseen ja psykologiseen turvan tilaan, joka syntyy kun aikuinen rauhoittaa ja auttaa, jolloin parasympaattinen hermosto aktivoituu. Silloin tapahtuu tunnetilan jälkeinen rauhoittuminen, pakene tai taistele -tilan laantuminen, rentouteen ja turvan kokemukseen palaaminen. Jos siis hermosto yli- tai alivirittyy jatkuvasti niin, ettei lapsi pääse takaisin rauhoittumisen eli turvan tilaan yhteydessä aikuiseen, alkaa syntyä uskomuksia siitä, että on huono, liikaa tai liian vähän.
Kaikki “liian sitä tai tätä” uskomukset syntyvät samantapaisella mekaniikalla, ja synnyttävät lukemattomia defenssejä ja selviytymiskeinoja – toisten kannattelua, miellyttämistä, toksista syyllisyyttä, ylikompensoimista, alisuoriutumista, itsensä piilottamista, sosiaalista ahdistusta – ylipäänsä valtavaa ponnistelua sen sijaan, että saisi vain olla oma itsensä ihan rauhassa ja levossa, yrittelemättä mitään.
Ja ah, kun tulee turvassa nähdyksi ja peilatuksi (usein auttajan avulla aikuisuudessa) nämä elämään niin valtaisasti vaikuttavat uskomukset alkavat purkautua. Tulee lupa omille tunteille ja tarpeille – sille, kuka pohjimmiltaan on. Silloin oma elämänvoima pääsee vapaasti virtaamaan kohti omia sydänjuttuja.
Kurkkaa kirja:
Lämpimästi tervetuloa vapautumaan häpeästä voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
