Omaa kehoa on helpompaa arvostaa ja kiittää silloin, kun olo hyvä. Kun sairastumme, kipuilemme, tunnemme voimakkaita epämiellyttäviä tunteita, tai kehoon jäänyt muistijälki aiemman elämän tapahtumista nousee pintaan, ei myötätuntoa ole aina niin helppo löytää.
Joitakin vuosia sitten valvoin yön yli kipujen ja vaikeiden tunteiden kanssa, ja ymmärsin, että se mitä kaikkein eniten siinä hetkessä tarvitsin, oli myötätuntoa. Myötätuntoa myös niitä kokemuksia kohtaan, joita en haluaisi kokea.
Aamulla istahdin kesämökin laiturille muistikirjani kanssa, ja kosketin kipeää kehoani. Kirjoitin alla olevan kirjeen – jotta muistaisin rakastaa silloinkin, kun kehoni sitä eniten tarvitsi.
Kehoni,
rakastan sinua silloinkin, kun et ole sellainen, kuin haluaisin.
Silloinkin, kun en jaksaisi olla kanssasi – kun olet jähmeä, kipeä, jännittynyt tai pukenut päällesi huomaamatta suojapanssarin.Rakastan sinua silloinkin, kun en tiedä miten olla. Silloinkin, kun yritän rauhoittua enkä kuitenkaan aivan osaa.
Kehoni,
rakastan sinua kun sinuun sattuu, kun kerrot tarinaa, jonka ymmärtämiseksi on pysähdyttävä kuuntelemaan.Rakastan, kun niin herkästi reagoit. Kun tunteet tuntuvat solutasolla ja vellovat yli.
Rakastan sinua, kun tunnut hyvältä, pehmeältä, virtaavalta. Rakastan, kun koen intensiivisen elämän virran ja luovuuden ilon, voiman, liikkeen, nautinnon lävitsesi.
On helppo olla itsensä vierellä kun tuntuu hyvältä, harjoitus kohdata kokonaisena silloinkin, kun olo on täysin vastakohdassa. Kun ensimmäisen kerran kosketin sinua epämukavuudessa, itkin. Kosketus on koti, johon silloin palasin
– ei ole muuta, kuin tämä, ainoa kehoni.Minulla on hyvä olla kanssasi. Lupaan, etten enää talloisi päällesi, sillä ilman sinua, ei elämää tässä muodossa olisi.
Siksi rakastan sinua, tänäänkin.
Kurkkaa Kotona kehossa -kirja täältä:
