Stressi on normaali ja tarpeellinen osa elämää, mutta kun stressi ylittää sietokykymme rajat, alamme oireilla monin eri tavoin. Toisilla oireet ilmenevät enemmän psyykkisellä tasolla, toisilla fyysisellä, esimerkiksi kipuina. Monilla oireilu on kaikilla elämisen ja olemisen tasoilla, tai saattaa lopulta käynnistää voimakkaan uupumuksen tai jopa traumaperäisen stressin oireet.
On tärkeää oppia erilaisia keinoja stressin hoitamiseen ja säätelyyn. Onnistunut stressinsäätely edellyttää sen kuuntelemista, millä tavoin juuri minun kehoni ja mieleni tasapainottuu parhaiten. Toisille toimii mindfulness ja meditaatio paikallaan ollen, kun taas toisille tämäntyyppinen rauhoittuminen ei sovi lainkaan. Heille voisi sopia paremmin kehon tietoiseen liikkeeseen pohjautuvat keinot tai pelkkä arkeen integroitu tietoinen tekeminen.
Kohtaan työssäni usein epätoivoisia ihmisiä, jotka ovat kokeilleet vähintään 20 erilaista ”temppua” stressin taltuttamiseen, mutta mikään niistä ei ole toiminut, vaikka kuinka olisi koittanut niitä harjoittaa – ja lopulta pakonomaisesti suorittaa.
Tämä on myös itselleni tuttu tarina: ammattilaisena olen innolla opiskellut aina vaan uusia ja lupaavampia menetelmiä, joita voisin itse hyödyntää sekä ohjata asiakkailleni. Näitä menetelmiä onkin repussa valtava määrä. Mutta miksi se ei lopulta useinkaan ole ratkaisu siihen, että voisimme paremmin ja saisimme kehomme ja mielemme, ehkä koko elämämme, parempaan tasapainoon?
Muistutan tässä samalla siitä, ettei näissä menetelmissä itsessään ole yhtään vikaa, päinvastoin ne ovat loistavia ja tutkittujakin keinoja edistämään toipumista erilaisista oireista. On kuitenkin olemassa ulottuvuus, jonka poissaolo voi olla esteenä näiden menetelmien vaikuttavuudelle.
Toipumiseen ja tasapainottumiseen harvoin riittää se, että yritämme hoitaa sen yksin ja itsenäisesti. Onkin sanottu, että liiallinen pyrkimys itsenäisyyteen ja yksin pärjäämiseen on itsessään traumaperäinen selviytymisstrategia!
Olemme ihmisiä, nisäkkäitä ja siten pohjimmiltamme kaikki laumaeläimiä, jotka toimimme yhteydessä muihin ihmisiin. Filosofi Frank Martelan mukaan olemme suhdeloita, emme yksilöitä. Meihin on siis sisäänrakennettu hermostollinen pyrkimys toimia yhteistyössä muiden kanssa sekä siten saada myös turvaa muilta ihmisiltä – ei tarvitse jäädä yksin selviytymään. Voimme hyvin, kun yhteissäätely muiden kanssa on toimivaa ja kaikki yhteisön jäsenet tasapuolisesti huomioivaa.
Polyvagaalinen teoria antaa konkreettista ja syvällisempää ymmärrystä siitä hierarkkisuudesta, miten olemme hermostollisesti virittäytyneet ensisijaisesti sitoutumiseen muiden ihmisten kanssa.
Paljon keskustelua herättänyt vagushermomme on tämän teorian mukaan eriytynyt toimimaan kahdella tavalla: kun kohtaamme turvallisuutta huokuvan ihmisen, vagushermon etummainen osa aktivoituu, jolloin me itsekin rauhoitumme tilanteessa.
Mikäli taas hermostomme aistii jonkinlaista turvattomuutta tässä kohtaamisessa, ensin syttyy sympaattinen eli taistele-pakene -järjestelmä (eli meidän stressitaakkamme entisestään kasvaa). Mikäli tämäkään ei riitä selviytymään tilanteesta, lamaannumme, jolloin takimmainen vagushermon osa aktivoituu.
On siis tärkeää erilaisten stressinhoitokeinojen lisäksi pyrkiä hakemaan elämään turvallisia ihmiskontakteja.
He voivat olla läheisiä, sukulaisia, ystäviä, kollegoita tai vaikkapa harrastuksista tuttuja ihmisiä. Mikäli on tarve hakea ammattiapua, kannattaa mahdollisuuksien mukaan valita traumainformoitu ammattilainen, jonka kanssa tuntee olonsa turvalliseksi ja johon voi luottaa.
Kirjassamme Yhteinen kieli – Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen (Basam Books 2020) käsittelemme mm. näitä turvallisia, traumainformoituja yhteisöjä, sekä niiden merkitystä – ei vain apua tarvitseville ihmisille, vaan myös auttajille.
Me kaikki olemme lopulta samassa veneessä, kaikki tarvitsemme turvallisia kohtaamisia, kehoturvaa, arvostavaa ja toinen toistaan kunnioittavaa läsnäoloa. Nyt jos koskaan tämän kaiken ymmärtäminen on tärkeää toipumisen tukemiseen, ilon ja toivon lisäämiseen sekä siihen, että luomme parempaa tulevaisuutta myös tuleville sukupolville.
Artikkelikuva: Unsplash
