Olen lämmöllä seurannut, miten media ja sosiaalinen media täytyy tunnettujen ihmisten poismenosta: kiitetään, muistellaan, artistien biisejä kuunnellaan ja jaetaan. Noina hetkinä voi hetken tuntea, miten olemme kaikki samankaltaisia ihmisiä: kuolevia ja tuntevia.
Koska olemme ihmisiä, on ymmärrettävää, että elämän päättyminen, kuolema, tuo meidät hetkellisesti saman asian ääreen, yhteisen kivun, surun, äärelle. Olemme hetkellisesti yhtä. Koemme samaan aikaan jotain samaa, joka on syvästi juurevaa kaikille ihmisille. Yhtä aikaa olemme elämän rajallisuuden äärellä ymmärtäen, että jokaisella meillä on oma aikamme, myös itsellä. Siinä on jotain todella pysäyttävää ja kaunista.
Suuret ja syvät yhtäaikaiset tunteet nivovat meitä ihmisiä yhteen. Tulemme kaiken maailman nyanssien ääreltä elämän perusasioiden äärelle. Kun kaipuu puhuu, olemme vahvasti kehossa tuntemassa eli olemme läsnä, sillä tunne on aina läsnä tämän hetken kehotuntemuksessa. Olemme läsnä itsellemme ja olemme läsnä toisillemme. Eli olemme elossa. Yhdessä.
Samaan aikaan tunnen surun aallon siitä, että kunpa me ihmiset muistaisimme kiittää, jakaa ja nostattaa toisiamme myös silloin, kun olemme elossa. Kunpa kertoisimme somessa elävistä yhtä suurella tunteella kuin kuolleista. Kunpa veisimme kukkia myös eläville, emme vasta haudalle. Kunpa muistaisimme kiittää eläviä siitä, mitä he ovat ja mitä tekevät.
Niin moni – tunnettu tai ei tunnettu – elää omien epävarmuuksien ja haasteiden kanssa eikä ole ihan varma, millainen paikka itselle tästä maailmasta löytyy: kuuleeko kukaan, tekeekö tärkeää työtä, koskettaako? Kun muistamme antaa huomiota elävälle, annamme huomiota elämän sille osalle, joka on käsin kosketeltavissa ja sanoin kosketettavissa.
Vaikka elävien ihmisten kiittämisessä, muistamisessa ja huomioimisessa harvoin saavutetaan kollektiivista yhtä tuntemisen hetkeä, elävälle se voi olla erityinen tuntemisen hetki: saada kokea olevansa merkityksellinen. Yhden yksittäisen elävän kiittäminen ja huomioiminen on hänen ainoan (tämän?) elämän kannalta uniikkia ja painokasta. Kukat, jotka saapuvat lähetillä oven taakse, ovat juuri hänen elämänsä kannalta merkittävämpiä kuin ne kukat, jotka tuodaan haudalle (vaikka niilläkin on siinä kohtaa oma tehtävänsä).
Jokainen meistä kuolee joskus. Toiset aiemmin, toiset myöhemmin. Toiset lähtevät liian aikaisin, toiset pitkän elämän päätteeksi. Tehdään toisillemme hyvä elämä ja muistetaan muistaa toisiamme tässä ja nyt, tässä ihmiskehossa, sanoin jotka ovat lausuttavissa – ja kuultavissa. Annetaan kunnia kuolemalle mutta muistetaan antaa myös vahva kunnioitus elämälle, joka on tässä.
Muistetaan kiittää myös eläviä. Miten voisit laittaa hyvää eteenpäin juuri nyt?
(Lue lisää jaetun ihmisyyden kokemuksesta Lempeyden kirjasta)
