Minulle kovin kokemus parisuhteessa on ollut olla yhdessä, mutta yksinäinen – kun tarvitsee toiselta jotain mitä ei saa, eikä itsekään osaa kunnolla nimetä sitä mitä kaipaa.
Muutin puolisoni työn perässä ulkomaille. Itselläni ei ollut siellä mitään; ei töitä tai sosiaalisia piirejä. Vaikka yritin parhaani, yksinäisyys ja merkityksen etsiminen toisesta alkoivat värittää elämää mustaksi. Yritin olla paras puoliso, mutta en kokenut onnistuvani siinä.
En halunnut mitään muuta kuin olla rakastettu ja rakastaa. Kaikista eniten tarvitsin toisen huomiota. Toivoin, että hän näkisi minut ja ymmärtäisi, mutta sen sijaan oli kuin välissämme olisi ollut seinä. Se, ettei toinen tunnu ymmärtävän tai näkevän, on sietämätön tilanne. Hain merkitystä ja täyttymystä itseni ulkopuolelta. Odotin, että puolisoni olisi poistanut yksinäisyyteni, mutta koin, että hän vain lisäsi sitä. Tuossa tilanteessa olisi kuitenkin ollut olennaisempaa kysyä itseltäni: Kuka on vastuussa yksinäisyydestäni?
Yksinäisyys parisuhteessa tarkoittaa, että tarpeemme eivät kohdanneet, emme saaneet suhteesta sitä, mitä siltä toivoimme emmekä osanneet kommunikoida tarpeistamme toisillemme avoimesti.
Yksinäisyyden kierteessä irtaantuu helposti omista tarpeistaan eikä niitä edes osaa nähdä kunnolla. Tarpeista keskusteleminen toisen kanssa tuntuu mahdottomalta. Koska itse pelkäsin niin paljon toisen reaktiota, valitsin olla hiljaa. En uskaltanut tai osannut sanoa ääneen, että minua pelottaa ja olen yksinäinen. Pelkäsin, että puolisoni olisi jättänyt minut, jos olisin sanonut jotain ääneen. Tilanne lukkiutui ja olin vain yksinäisempi sekä oloni muuttui vain turvattomammaksi.
Yksinäisyys tuntuu umpikujalta, josta yrittää räpiköidä ulos koettaen löytää tyhjyydelleen täytteen ja itselleen oikean paikan esimerkiksi työstä, parisuhteesta, perheestä tai vaikka uskonnosta. Räpiköinti kuitenkin loppuu vasta sitten, kun ymmärtää, ettei tuota paikkaa välttämättä ole. Kunkin on luotava oma paikkansa ja merkityksen tunne itse. Ne voi rakentaa vasta sitten, jos uskaltaa hylätä pelon siitä, ettei kukaan hyväksy tai kuule ja ottaa itse vastuun paikastaan.
Yksinäisyyttä voi tehdä ymmärrettäväksi itselleen ja muille vain, jos kokee voivansa nousta esiin sallivassa ilmapiirissä ja turvallisessa vuorovaikutuksessa: luottamuksen kulttuurissa, jossa tunteista kyetään puhumaan.
Turvallisen vuorovaikutuksen tilassa järjestetään aitoa aikaa yhdessä, jossa peloista tai kyvyttömyyden kokemuksesta viis kohdataan ja koetetaan puhua vaikeistakin asioista. Silloin ei tarvitse pelätä torjutuksi tulemista, sillä kaikki osapuolet ymmärtävät turvallisen vuorovaikutuksen ytimen ja ovat sitoutuneet rakentavaan keskusteluun.
Turvallinen vuorovaikutus on kuin pallopeli, jossa palloa heitetään ihmiseltä toiselle, ja ainoa tavoite on pitää pallo ilmassa sekä kauniissa liikkeessä kohti toista. Tuossa pelissä vastuu otetaan itsestä ja kaikki tuovat oman panoksensa kommunikaatioon.
Turvallista vuorovaikutusta voi kehittää. Seuraava työkalu on suora lainaus kirjastani Yksinäinen, jossa tarjoan koko joukon erilaisia työkaluja eri elämäntilanteissa koettuun yksinäisyyteen.
Kirjan voit hankkia Hidasta elämää -puodista täältä!
Työkalu: Turvallisen vuorovaikutuksen rakentaminen
Turvallinen vuorovaikutus koskee kaikkia erilaisia ympäristöjä, jossa olemme yhteydessä toisiin ihmisiin. Sallivan ilmapiirin rakentamista voi harjoitella esimerkiksi kiinnittämällä huomiota asioihin, jotka itse olen kokenut merkityksellisiksi:
- Valitse asenteesi: Mieti tietoisesti, millä asenteella vuorovaikutustilanteisiin lähdet ja kuinka se palvelee niiden tavoitteita. Voit valita esimerkiksi keskittyväsi tietoisesti siihen, miten huomioit toista keskustelussa, kuinka viet keskustelua eteenpäin tai kuinka päätät torpata toisen jokaisen ajatuksen – sillä keskustelun vaikeuttaminen on myös valinta.
- Ota vastuu teoistasi: Toimiakseen ongelmatilanteissa turvallinen vuorovaikutuskulttuuri rakennetaan silloin, kun kaikki on hyvin. Se rakentuu pienissä teoissa. Mieti, miten ja milloin voit tehdä arjessasi turvallista vuorovaikutusta lisääviä tekoja. Ne ovat esim. myönteisiä huomionosoituksia tai rakentavaa ja kunnioittavaa palautetta toiselle.
- Pysähdy: Pysähdy jokaisen pienen teon jälkeen ja mieti, mihin suuntaan ne ovat kommunikaatiota vieneet. Edellisessä kappaleessa mainittu SEIS-tekniikka toimii tässäkin.
- Asetu toisen asemaan: Mieti vuorovaikutustilanteissa millaiselta ne näyttävät toisen näkökulmasta. Kuinka itse reagoisit, jos toinen kommunikoisi sinulle esimerkiksi kiittämällä tai valittamalla?
- Kuuntele: Anna läsnäolosi toiselle ja keskity välittämiseen. Kuullaksesi toisen, voit kysyä, mitä hän tarvitsee.
- Sano ”joo, ja sitten…”: Älä torppaa toisen sanomaa sanomalla heti ”ei” tai ”mutta”, vaan reagoi siihen myöntävästi ja vie tuota ajatusta eteenpäin omalla rakentavalla ehdotuksellasi.
- Puutu: Ongelmatilanteissa puutu niihin heti niiden ilmetessä. Jos muu ei auta, osta vaikka pehmolelukissa ja heitä se aina pöydälle, kun tunnistat tarpeen pysäyttää tilanne.
- Kokeile mallia, jota kutsun ”10 minuutin peliksi”. Toinen puhuu 10 minuuttia ja toinen kuuntele keskeyttämättä. Tämän jälkeen 30 minuuttiin ei saa puhua mitään tästä aiheesta, jotta kuulija saa ajatella ja käsitellä sitä. Koska ihminen helposti reagoi heti puolustautumalla tunteesta käsin, tämä vähintään puolen tunnin ”turva-aika” on tarpeellinen. 10 minuutin peliä voi pyytää toiselta milloin tahansa, kun tuntuu, että on otettava iso asia käsittelyyn, mutta toisella on veto-oikeus pyytää sille lisäaikaa, jos on tilanteessa (esimerkiksi liian väsynyt) ja ehdottaa milloin hän pelin voisi tehdä.
- Mokaa: Takapakkeja ja epäonnistumisia tapahtuu väistämättä, mutta niihin ei tarvitse luovuttaa. Suhtaudu omiin ja toisten tekemiin virheisiin myötätunnolla ja lämmöllä. Aina voi muuttaa suuntaa, mutta tämä vaatii kykyä pysähtyä aina pienen askeleen perään. Ja muista, että mokaa on hyvä pyytää aina anteeksi.
- Sitoudu: Turvallista vuorovaikutusta ei synny, ellei jokainen siihen itse sitoudu tietoisesti ja sitä halua.
