Haluamme olla rakastettuja, se on syvä tarpeemme. On tosiasia ettemme kaikki ole kokeneet rakkautta läheisimmissä ihmissuhteissamme silloin, kun olemme olleet pieniä, haavoittuvaisia ja imeneet itseemme tunteet ja tai tunteettomuuden. Kokeneet todeksi; minä olen yhtä kuin se miten ympäristöni minua kohtelee.
Häpeän äärellä ihminen kokee olevansa vääränlainen
Kun lapsena ei ole kokenut olevansa rakastettu, toivottu sellaisena kuin on, iskostuu ihmiseen syvä häpeä. En kelpaa, olen vääränlainen. Ihminen oppii ettei ole rakkauden arvoinen. En kelpaa muille. Kukaan ei halua olla kanssani tai edes viihdy seurassani. En kelpaa edes itselleni. En rakasta edes itseäni.
Jos ei ole kokenut mitä on olla rakastettu, hakee sitä elämänsä ihmissuhteista ehkä koko elämänsä. Kun rakkaus tulee lähelle, voi iskeä pelko. Tämä ei kestä. Iskee häpeä. En uskalla näyttää millainen todella olen, koska sitten tuo toinen varmasti hylkää minut. Ei minua voi rakastaa, koska olen tällainen.
Kokemus rakkauden puutteesta estää näkemästä rakkauden
Usein ihminen hylkää rakkauden jo hyvin alkumetreillä ennenkuin syvät rakkaudettomuuden haavat avautuvat. Kun ei ole kokemusta syvästä hyväksyvästä rakkaudesta, ei tunnista mitä todellinen rakkaus on. Sanonta tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas, tulee todeksi ihmisen elämässä toistuvasti.
Ihminen kysyy itseltään:
Miksi minä toistuvasti epäonnistun?
Mikä minussa on vikana, kun en kelpaa?
Miksi rakkaus karttaa minua?
Parisuhteessa tulemme näkyvämmäksi
Parisuhteessa rakkaudettomuuden haavamme tulevat eniten näkyväksi, jos uskallamme jäädä vielä senkin jälkeen, kun rakastumisen huuma on laantunut. Jos uskallamme tutustua rakkauteen ja sen hoitavuuteen, voimme tulla näkyväksi kokonaisina. Parisuhteessa tulevat näkyväksi pelkomme, surumme ja eniten häpeämme. Syvimmät haavamme avautuvat, jos voimme olla turvassa ja rakkaudellisessa suhteessa.
Sanon usein asiakkailleni, että kumppanisi valaisee sinussa olevat säröt ja haavat. Mitä vähemmän olet saanut olla rakastettu, kun olit pieni tai mitä enemmän sinua on elämäsi aikana satutettu niin fyysisesti kuin henkisellä tasolla tarpeitasi laiminlyöden, sitä enemmän sinulla on keinoja peittää näitä valaisun kohteita. Sitä enemmän haluat piilottaa itseäsi. Sitä enemmän olet et sinä.
Rakkaus tuo häpeän näkyväksi
Kun häpeä on syvässä, ei ole helppoa heittäytyä rikkinäisenä toisen silmien alle. Minä en kelpaa. Olen vääränlainen, huutaa häpeä sisimmässämme. Jos kumppanimme katsoo meitä rakastavin silmin, vaikka olisimme kuinka rikki ja me kykenemme olemaan tässä yhteydessä, eheytymisemme voi alkaa pienin askelin.
Kumppanimme peilaa meistä rumimmatkin puolemme. Niitä voi olla vaikea katsoa, koska häpeä sanoo meidän olevan vääränlaisia. Merkityksellisiä ovat ne hetket, kun peilin sijaan alamme näkemään ne rakkauden säteet, joita vaille on jäänyt ja on koko elämänsä metsästänyt. Minä alan näkyä minuna sinulle ja itselleni. Tunnistan rakkauden. Minua rakastetaan.
Ihminen tarvitsee toista ihmistä
Aikamme kehottaa rakastamaan itseään. Jos ei ole kokemusta mitä on rakkaus, on todella vaikeaa liittää se todellisena tunteena itseen. Tommy Hellsten sanoo: ”Se mikä on vuorovaikutuksessa mennyt rikki, se pitää vuorovaikutuksessa korjata.”
Ihminen tarvitsee toista ihmistä, jotta voi tunnistaa tunteitaan tai vastaanottaa rakkautta sekä hoitaa häpeäänsä.
Joskus tarvitaan parisuhteessa syntynyt rakkaus, ennen kuin ihminen kykenee rakastamaan itse itseään. Jos ei ole kokemusta rakkaudesta, on saatava näyte siitä, mitä se edes on.
Vain turvassa ja rakkaudessa voimme olla se mitä olemme kokonaisina
Turvassa ja rakkaudessa voi sitten opetella mitä on rakastaa häpeän sijaan itse itseään. Voi olla, että rakastamalla toista oppii tunnistamaan rakkauden ja sitten voi myös löytää mitä on rakkaus itseään kohtaan. Rakkaus ihmistä kohtaan, jolla on haavoja, säröjä ja jossa häpeä asuu ja välillä nostelee päätään rakkaudesta huolimatta. Rakastaa ihmistä kokonaisena säröineen kaikkineen.