Konfliktien välttely ajaa puolisot erilleen – Nämä 4 harjoitusta auttavat parantamaan suhdetta

Konfliktit parisuhteissa ovat vääjäämättömiä.

Kun kaksi ihmistä erilaisine persoonineen, pelkoineen, haavoineen, toiveineen ja preferensseineen aloittaa suhteen – on varmaa että edessä on kohtia jotka tuottavat kitkaa ja hankausta. Tätä ei tarvitse välttää – parhaimmillaan kitka suhteessa on kutsu syvempään autenttisuuteen ja läheisyyteen.

Konfliktien välttäminen hinnalla millä hyvänsä taas jättää suhteeseen tietyn etäisyyden, latautuneita aiheita vältellään, ja konfliktit alkavat ilmetä epäsuorin keinoin. Tällöin todellisten arkojen, haavoittuvaisten ja herkkien kohtien päälle alkaa tulla erilaisia suojuksia ja defenssejä jotka ovat ikäänkuin esteenä aidolle kohtaamiselle.

Riita ja konflikti eivät ole sama asia. Konflikti ei tarkoita sitä, että toista loukataan, huudetaan tai toimitaan jollain muulla tavoin satuttaen. Moni meistä välttää konfliktejä juuri siksi, että alitajunnassamme on syvä haava siitä, että konfliktit ovat aiemmin elämässämme näyttäytyneet pelottavina, repivinä ja dramaattisina. Sitä me ymmärrettävästi haluamme välttää. 

Konfliktien käsittely kieltämättä kysyy taitoja ja asennetta: miten suostun luopumaan siitä, kuka on oikeassa ja väärässä, ja uskaltaudun yhdessä toisen kanssa tutkimaan mitä välillämme tapahtuu? Tämä kysyy epämukavien tunteiden sietokykyä sekä pysymistä uteliaana: haluan kuulla sinua, minua ja meitä. Haluan ymmärtää.

Kysymyksiä joita tutkia konfliktien äärellä:

  • Mihin haavaan minussa osui?
  • Minkä tulkinnan ehkä tein?
  • Mitä pelkään, miltä koitan suojautua?
  • Mihin sinussa osui?
  • Minkä tulkinnan sinä teit?
  • Mitä pelkäät, miltä koitat suojautua?

Konfliktit lähtevät avautumaan, kun suostutte yhdessä tutkimaan, kun suostutte luopumaan hetkeksi äkillisestä tarpeesta ratkaista kitka ja uskaltaudutte katsomaan pintakerroksia syvemmälle.

”Ei etsitä oikeassa tai väärässä olijaa vaan etsitään ymmärrystä”.

”Sitoudun siihen, etten katkaise mitään tunnekuohussa”

4 haastetta jotka ajavat parisuhdetta kurjaan kehään (Lähde: Gottman institute)

  1. Kritisointi – ”Sä aina…” , ”Sä et koskaan…”
  2. Ilkeys, mitätöinti, vähättely, arkoihin kohtiin sohiminen – ”Sä oot aivan narsisti, Ei susta oo mihinkään, Lopeta toi pillittäminen”
  3. Defensiivisyys – ”Säkin teet xxx ja yyy” 
  4. Kuoreen meneminen ja tunneyhteydestä vetäytyminen

4 harjoitusta, jotka auttavat teitä takaisin yhteyteen

  1. Omistaminen, me-henki – ”Minä koen”, ”Mussa herää tällainen tarina”, ”Miten me voitaisiin yhdessä käsitellä tätä asiaa?”
  2. Arvostus ja arvokas kohtaaminen vaikeista tunteista huolimatta
  3. Ota vastuu – Kiitos ja auts, kirpaisee kuulla mutta haluan ymmärtää ja ottaa tämän vastuulleni. (Tämä ei ole kuitenkaan vastuunottoa toisen puolesta vaan omasta puolesta.)
  4. Palaa yhteyteen, tutki, miltä suojaudut ja jaa haavoittuvaisuutesi.

”Tie ulos muureista kulkee haavoittuvaisuuden kautta”


Yksi osio Aito ja läheinen parisuhde -verkkokurssilla on omistettu konfliktien tietoiselle käsittelylle.

Miten te kohtaatte haastavia tilanteita? Parisuhteessa tulee vääjäämättä vastaan tilanteita, jotka ovat kitkaisia. Konfliktien välttäminen ei ole suhteelle hyväksi – mutta viisaan ja sydämestä käsin kommunikoimisen taidot haastavissa tilanteissa ovat taito, jota on ensiarvoisen tärkeää harjoitella. Millaiset asiat ovat latautuneita, ja miten niiden latausta voisi purkaa?

Aito ja läheinen parisuhde verkkokurssi on kesäkuun ajan tarjouksessa 69€ (99€).

Kurssi sisältää 7 osaa sekä harjoituksia. Kurssimateriaali on käytettävissä syyskuun loppuun asti.

Lue lisää kurssin teemoista ja ilmoittaudu mukaan!

https://hidastaelamaa.fi/2020/05/aito-ja-laheinen-parisuhde-verkkokurssi/#6fe47ae8

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image