Päättämättömyys on yksi elämän syvimmistä juoksuhiekoista, upottavimmista soista ja elämää hukkaavimmista ominaisuuksista. Päättämättömyys saa ihmisen polkemaan paikallaan vuodesta toiseen hävittäen vaihtoehdot ja avoimet ovet yksi kerrallaan.
Päättämätön ei ymmärrä, että juoksuhiekkaan jääminen on päätös sekin. Se on päätös, jossa paikallaan polkija antaa elämän juosta itsensä ohi.
Päättämätön voi haaveilla uudesta työpaikasta, perheestä tai parisuhteesta, mutta päätyy aina tilaisuuden tullen olla tarttumatta ojennettuun käteen. Päättämätön kavahtaa aina kauemmaksi, kaivautuu aina vielä vähän syvemmälle turvalliseen hiekkaan, jos kuulee seireenien kutsua rohkeampaan elämään. Ovia näkyy avoinna siellä täällä, mutta päättämätöntä uutuus ahdistaa ja kirkkaus kauhistuttaa. Silloin päättämätön säikähtää ja katsoo pois.
Päättämättömille annetaan aina auliisti ohjeita. Yksi on erittäin hyvä: ”Kirkasta arvojasi, niin tiedät mihin sinun kannattaa navigoida”. Päättämätön katsoo taivaallaan killuvia arvotähtösiä, elämää ohjaavia kompasseja ja eksyy samantien otaviin, pikku-karhuihin, orioneihin ja pohjantähtiin.
Onko tärkeintä usko, toivo vai rakkaus? Entäpä rehellisyys, perhe, luottamus vai ilo? Mutta olisi myös rauha, jännitys, vapaus, luovuus ja minä itse sekä toiset.
Päättämätön-parka katselee hedelmäpelinä viliseviä arvoja, eikä tiedä, missä kohti on parhainta painaa stop-nappulaa. Missä on THE arvo, joka vie häntä kohti merkityksellistä elämää? Kohti sitä elämää, jota hän haluaa pohjimmiltaan elää.
Päättämättömiä ja elämäänsä eksyneitä etsijöitä on paljon. On vaihtoehtojen paljouteen hukkuneita, jotka voivat huonosti vain siksi, että hyvän elämän naruja vedettäväksi on liikaa. On niin monta vihreämpää ruohoa ja vähintään ne viisikymmentä harmaan sävyä, että oman elämän polku alkaa polkea paikallaan.
Päätöksentekoa tutkineen psykologi Barry Schwartsin mukaan vapaus lisää onnellisuutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Vaihtoehtojen paljous tekeekin onnettomaksi.
Jokaisella on vain yksi elämä, johon olisi tärkeää valita vain ne merkityksellisimmät ja onnelliseksi tekevät asiat. Silloin päättämätön odottaa intuitiota, taivaanrantaan syttyvää oivalluksen valopallosta, joka kertoisi mihin mennä ja mitä valita. Vuodet kuluvat ja siinä oman elämänsä juoksuhiekkaansa talloessaan hän saattaa alkaa miettiä, ettei se kaiken valaiseva intuitio ehkä sittenkään tule.
Päättämätön tietää, että juoksuhauta ei ainakaan ole se paikka, mihin haluaa elämänsä lopulta päättää. Jahkailu on uuvuttavaa. On tehty plus ja miinus -listat, puntaroitu ja pohdittu, järkevästi jahkattu. Entä jos kuuntelisi muita? – Mutta entä jos koko ongelma on juuri se, että on koko elämänsä kuunnellut muita? Ollut se kiltti, joka uskoo, että viisaammat sanat ja elämisen suunnat tulevat muilta? Ehkä päättämättömäksi on tullut juuri siksi. – Siksi, ettei löydä omaa ääntään.
”Kuuntele sydäntä”, sanoo joku. Mutta vaihtoehtoihin hukkunut sydän on oikukas elin. Se on joko vauhkoontunut eläin, jonka mielipuoliset silmät eivät näe eteen eivätkä taakse, tai syväjäähän sidottu turta lihaköntti, joka ei tunne enää mitään. Sydän on päättämättömällä yhtä eksyksissä kuin mieli.
Ja niin päättämätön saattaa päättää silmät ummessa. Kohottaa sormen ja tökkää sen umpimähkään “kas noin, tuohon” ja painaa ovikelloa. Hän avaa oven, astuu sisään, katselee ympärilleen – ja saa vetopaniikin. Muutos on aina pelottavaa, ja jossittelu tuo siihen turvallisen ratkaisun. Päättämätön panikoi ja on rynnätä takaisin turvalliseen juoksuhiekkaansa.
Jos päättämätön tällöin saa käteensä toisen rauhoittavan käden, toisen hiiren askelin vieressä kulkevat askeleet ja luottamuksen narun, hengitys voi alkaa hiljalleen rauhoittua. Päättämätön tarvitsee aikaa ja rauhaa, jotta hän voi irrottaa mielestään jossittelun, loput vaihtoehdot, vihreät ruohot ja pyyhkiä viimein viimeisetkin hiekat jaloistaan.
Jos päättämätön saa edetä tarpeeksi hitaasti, hyppiä hyväksyvästi paniikkinsa seinille, kasvattaa luottamustaan siihen, että valinta oli hyvä ja vakaa, levottomat juoksuun tottuneet jalat alkavat hiljalleen hidastua. Lopulta hän voi olla se, joka päättää tehdä paikastaan pesän. Paikan, jossa vihdoin saa päätöksessään levätä. Sillä sitä päättämätön eniten maailmassa toivoo.
