Miten rakkauden puutteen voi muuttaa rakkaudeksi? – Nämä 3 lahjaa sain, kun opettelin rakastamaan itseäni

Mitä pidemmälle olen kulkenut itseni rakastamisen polulla, sitä vahvemmin olen törmännyt kolmeen mahtavaan havaintoon:

  • Rakastan muita ja koko maailmaa enemmän.
  • Tarvitsen ulkopuolelta tulevaa rakkautta vähemmän.
  • Se rakkaus, joka on jo olemassa, tavoittaa minut vihdoinkin.

Kiteytettynä rakkauden puutteeni on muuttunut rakkaudeksi. Seuraavaksi avaan hieman, mitä se tarkoittaa:

Rakkaus lisääntyy

Salliessani itselleni sen, mitä tarvitsen, minulla on hyvä olla. Hyvä olo ja itsen tunteminen tärkeäksi ovat tärkeitä mahdollistajia sille, että ihminen voi ylipäätään kokea positiivisia tunteita ympäristöään ja koko elämää kohtaan. Jo kipu tai väsymys heikentävät kokemustamme ympäröivästä maailmasta, joten kuinka suuri vaikutus onkaan jatkuvalla itsensä vähättelyllä tai laiminlyönnillä!

Kun meillä on äärimmäisen hyvä olla, saatamme kokea jopa ylitsepursuavan tunteellisia hetkiä ja haluta kaikille maailman olennoille hyvää. Nämä hetket saattavat jopa hämmentää – herää kysymys, kuinka usein meillä oikeastaan on äärimmäisen hyvä olla?

Ihmisen perusluonne on sosiaalinen ja empaattinen, mutta yksi on selvää: Itselle ensin. Kun kärsimme ja uhraudumme, emme todellakaan toivo ensisijaisesti hyvää toiselle ihmiselle. Toivomme, että meitä rakastettaisiin edes hitusen enemmän.

Valitettavan usein ajattelemme, että jos olemme huomattavan ”hyviä”, joustavia ja jaksavia ihmisiä, olemme rakkauden, kunnioituksen tai ihailun arvoisia. Tämä ajatus versoo täysin rakkaudettomasta maaperästä, jossa rakkautta ja hyväksyntää ei riitä ihmiselle sellaisenaan, vaan se täytyy ansaita kurinalaisuudella ja omien rajojen uhraamisella.

Rakkauden kannalta tällainen maaperä ei ole ainoastaan tehoton, vaan myrkyllinen: Mitä kurinalaisempi ajatusmalli, sitä vaikeampi on tuntea hyvää itseään tai ketään muutakaan kohtaan. Tosirakkauden hetket jäävät jatkossakin harvinaisiksi ja hämmentäviksi.

Rakkauden tarve vähenee

Kun rakkauden lähde on sisällämme, ulkopuolisen rakkauden tarve vähenee: Kuin jo uiskentelisimme suklaasydämin ja vaahtokarkein täytetyssä altaassa.

Se ei tarkoita, etteikö rakkaus muihin ihmisiin kiinnostaisi ja kiehtoisi edelleen. Se tarkoittaa ainoastaan, ettei ihmissuhteisiin aja enää rakkaudettomuus vaan rakkaus. Kun ihminen alkaa rakastaa itseään, hän tuleekin parantaneeksi kaikki ihmissuhteensa siinä samalla. (Jotkin niistä loppuvat ja toiset vahvistuvat.)

Rakkaus tavoittaa perille

Kun arvostamme itseämme ja näemme hyvät puolemme kristallinkirkkaasti, voivat toisten ihmisten huomionosoitukset ja rakkaus vihdoinkin laskeutua perille asti. Tämä kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta rakkauden vastaanottaminen on itse asiassa hyvin yleinen haaste.

Eräs tärkeä aspekti, josta puhutaan kuitenkin aivan liian vähän, on ettei ihminen voi rakastaa itseään, mikäli hän ei hyväksy itsessään ns. pimeää puolta.

On aivan liian helppoa hyväksyä mukavat asiat ja kieltää ikävät. Tämä kuitenkin jättää ihmisen ikuiseen rakkaudettomuuden limboon. Totuus on, että jokaisessa ihmisessä on kaikki voimat maan ja taivaan väliltä. Vaikka meillä olisi kova itsekontrolli ja pystyisimme pidättelemään impulssejamme, on meissä silti vihaa, itsekkyyttä ja omahyväisyyttä, sillä nekin kuuluvat olennaisena osana ihmisyyteen.

Kaikki se, mistä syytämme muita, löytyy jollain tasolla itsestämme. Vasta sen ymmärtämällä voimme täyttää altaamme suklaasydämillä, emme ennen.

Se tapahtuu vähitellen, kun olemme valmiita päästämään irti vanhasta maailmanjärjestyksestämme. Maailma on täynnä ihmeitä, mutta mielen täytyy ensin hyväksyä ja uskoa ne, ottaa ne vastaan. Muuten ei tule kesää. Siksi rikkaus ja terveyskään eivät tuo onnea, jos ihmiseltä puuttuu se suurin.

Sitä kohti!


Lue minusta ja luomuksistani lisää tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: