Eletty elämä ei koskaan katoa, mutta ajan myötä menneisyyden haavat voivat muodostua kauniiksi osaksi sinua

Elämä ei säästä ketään meistä haavoilta. Usein olemme vain tottuneet säästämään suurimmat haavat itsellämme. Kannamme niitä hiljaa ja urheasti samalla, kun häpeä kietoutuu sisinpäämme ja saa meidät tuntemaan olomme ainoaksi, jota elämä on kohdellut kaltoin.

Mitä syvemmälle omaan kokemukseen uppoamme, sitä painavammalta taakkamme tuntuu. Tunnemme olevamme yksin, vaikka ympärillämme jokainen kantaa omaa painolastiaan.

Mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme hetkeksi laskea kantamuksemme ja jakaa sen toisen kanssa? Ehkä muistaisimme, että olemmekin lopulta kaikkea muuta kuin yksin. Ehkä huomaisimme, että se kipein kohta meissä ei olekaan automaattisesti asia, joka erottaa, vaan kokemus, jonka kautta on mahdollista löytää syvempi yhteys toiseen.

Haavaa käytetään usein synonyymina traumalle. Trauma tarkoittaa latinaksi haavaa, ja minusta se kuvaa hyvin sitä, miltä trauma tuntuu. Traumatisoituminen ei ole mielen sairautta, vaan seurausta siitä, miten elämä on sisintä haavoittanut.

Kuka tahansa meistä voi olla traumatisoitunut. Psykoanalyytikko Harri Virtanen puhuu kirjassaan Trauma ja Rakkaus (SKS Kustannus) ”jokapäiväisestä traumasta”. Kirjan mukaan kaksi kolmasosaa lapsista kokee traumatisoivan tapahtuman ennen 16 vuoden ikää. Myös minä olin yksi heistä.

Traumoja on erilaisia – kertaluonteisia ja toistuvia. Toistuessaan trauma voi vaikuttaa ihmisen identiteettiin, siihen, kuka ja millainen ihminen kokee olevansa. Minulle traumasta selviytyminen tarkoitti haavoittuvuuden kieltämistä ja vahvan pärjääjän roolin omaksumista. Lapsena ei yksinkertaisesti ollut riittäviä välineitä käsitellä kaikkea sitä, mitä elämässäni ja ympärilläni oli tapahtunut.

Trauma jäi kehooni odottamaan aikaansa, kun itse porskutin eteenpäin reippaana selviytyjänä. Menestyin koulussa, urheilussa ja olin suosittu kavereiden kesken. Kukaan ei osannut epäillä mitään.

Traumat voivat oireilla elämän aikana monilla eri tavoilla, psyykkisinä ja fyysisinä. Toisaalta trauma voi kulkea mukana pitkiäkin matkoja ilman että sen olemassa oloa varsinaisesti huomaa tai osaa yhdistää siihen, mitä on meneillään. Itsekään en osannut.

Minulla trauma on oireillut elämän eri vaiheissa muun muassa syömishäiriönä, myötätuntouupumuksena ja lopulta fyysisen sairastumisen seurauksena puhjenneena traumaperäisenä stressihäiriönä. Jokainen kokemus on tuonut minua lähemmäksi itseäni ja sitä haavaa, joka sisälläni odotti kohtaamistaan. Uskon, että omalla kohdallani oli hyvä näin. Kerralla en olisi siihen pystynytkään.

Kokemus traumasta on jokaisella omansa. Lohdullista on se, että traumasta voi toipua. Trauma voi olla tie syvempään ymmärrykseen ja omaksi itseksi kasvamiseen. Puhutaan traumaperäisestä kasvusta, jossa traumaattiset kokemukset muuttuvat voimavaraksi.

Parhaimmillaan traumasta toipuminen on voimakas henkisen kasvun ja eheytymisen matka, jonka aikana ihminen löytää entistä syvemmän yhteyden itseensä, muihin ihmisiin ja kaikkeen ympärillä olevaan. Itsekään en olisi se, joka olen, ilman haavojani ja sitä prosessia, jota paranemiseksi kutsutaan.

Toisinaan menneisyyden kohtaaminen vie aikaa. Pitkään mukana kulkeneita taakkoja ei voi laskea kerralla alas ja odottaa ihmeparantumista. Monen meistä matkaan kuuluu häpeää, yksinäisyyttä, pelkoa, kipua, pakenemista tai paikalleen jähmettymistä. Ja lopulta avun vastaanottamista, kurottamista kohti toista.

Kipeää hoidetaan kerros kerrokselta, kunnes tulee se päivä, jolloin arpemme ovat valmiita päivänvaloon. Emme enää pelkää näyttää sitä, mikä on osa meitä.

Emme ole yhtä kuin menneisyytemme, mutta kipeät elämäntapahtumat voivat pakottaa meidät kasvamaan ja kirjoittamaan tarinamme uudelleen. Erillisyyden ja jatkuvan pelon sijasta toipumisen tiellä meitä odottavat syvenevä yhteys, rakkaus ja tämä hetki. Se kokonaisvaltainen olemisen tila, josta ei enää tarvitse paeta.

Vaikka eletty elämä ei koskaan katoa, ajan myötä haavat voivat muodostua kauniiksi osaksi sinua.

Lisää Sielun sopukoita -runoja löydät Sielun sopukoita -päiväkirjasta ja täältä.