Miehet istuivat lähellä toisiaan. Kullakin oma tarinansa, omat syynsä olla paikalla, etsimässä rakkautta. Ääneensanoittamattomia motiiveja tietää, mitä on rakkaus.
Puhun kunnioituksesta ja myötätunnosta, puhun itsen ja toisen kohtaamisesta. Puhun rakkaudesta. Antamisesta ja vastaanottamisesta, tietystä hallitsemattomuudesta, joka siihen aina kuuluu. Ettei sitä voi omistaa, ei valloittaa, eikä koskaan tietämällä saada valtaansa. Puhun siitä, miten paljon me kaikki pelkäämme kohtaamisia, puhun pelon rakenteista ja puhun toisen kohtaamisesta pelonkin läpi.
Miehet kiemurtelevat. Haluavat tietää, miten parisuhteessa pidetään yllä liekki? Miten intohimo säilyy? Miten vetovoima ei kuole? Miten? Voisinko kertoa miten?
Joku tietää kertoa, että hohdetta parisuhteessa voi pitää yllä pienin keinoin. Vaikkapa läpsäisemällä pyllylle keittiössä kesken arkisten puuhien.
Niin.
Minä puhun kohtaamisesta. Toisen ihmisen näkemisestä ja kuulemisesta. Miten se voisi olla mahdollista, ja minkälaisen haurauden kanssa on elettävä, jos haluaa nähdä ja kuulla. Antauduttava. Otettava vastaan. Näyttäydyttävä. Uskallettava olla haavoittuvainen, sillä se on jotain, mikä voidaan ansaita vain kohtaamalla uudestaan ja uudestaan. Jokaisella kohtaamisella vahvistamalla sitä luottamusta, että valitsen jälleen kerran katsoa sinua myötätuntoisesti ja kunnioittaen.
Vasta sen päälle voi rakentua kaikki muu.
Taito kohdata on olemassaolon pohjimmaisia kerroksia – kaukana pyllyjen läpsimisistä, ennen pyllyjen läpsimisiä. Siellä, missä tehdään mahdolliseksi ylipäätään puhua kenen pyllyjä saa läpsiä, milloin ja millä tavalla. Että kosketus pyllylle tuntuu hyvältä – ei loukkaavalta.
Miehet istuivat salissa odottaen salaisuutta, joka antaisi heille avaimet ikuiseen onneen, kykyyn tehdä eroottisia valloituksia, taitoon pitää liekki yllä, valloittamisen salaisuuteen. Kestävään parisuhteeseen.
Rakkauteen.
Mutta kaikki olivat eksyksissä, kaukana rakkaudesta. Rakkaus ei ole sama asia kuin parisuhde. Rakkautta on kaikkialla, myös parisuhteiden ulkopuolella. Parisuhteita on monenlaisia – myös rakkaudettomia. Seikkailua on parisuhteiden sisä- ja ulkopuolella, ilman rakkautta ja rakkauden kanssa. Liekkiä on rakkauden rinnalla, samoin roihua sen seuraa vailla.
Valloittaa voi niin monin tavoin. Muttei rakkaudessa.
Rakkaus ei ole mitään niitä. Ei yhtälaisyysmerkki erotiikan, onnen, valloituksen, liekin tai parisuhteen kanssa. Mutta rakkaus voi olla kaikkien niiden rinnalla.
Rakkaus on kohtaamista. Olemassaolon kauneuden pohjimmainen virta.
Haaveilemme siitä, että olisi jokin taikakalu, niksi tai perimmäinen elämänohje, joka liittäisi rakkauden käytäntöön ja tekisi siitä hallittavaa. Että rakkauden ja parisuhteen välillä voisi olla yhtäläisyysmerkki, joka ei koskaan katoa.
Ei sellaista ole. Kohtaamiseen suostuminen luo paremmat edellytykset saada moninaiset inhimilliseen elämään ja arjen kulkuun liittyvät käytännöt sujumaan ristiriidattomasti ja synnyttää tilan, jossa voi kuulla ristiriitoja niitä pelkäämättä. Mutta se ei pyyhi pois kontrollin täydellistä puuttumista.
Kontrolli on valtaa. Yritystä tietää, ennustaa, ohjailla. Rakkaus on aina niiden ulkopuolella. Aina.
Juuri siksi se vaatii niin suurta rohkeutta. Antautumista, suostumista. Kohtaamisia, joiden pohjalle voi synnyttää vaikka minkälaisia maailmoja.
