Villasukat voivat olla niin paljon enemmän kuin pelkkä jalkojen lämmike tai asuste. Villasukkiin kietoutuu paljon turvallista ja lämmintä tunnelmaa – kotoista fiilistä, joka muistuttaa, että nyt ei tarvitse hötkyillä, jännittää tai pinnistellä. Oikealla fiiliksellä neulotut villasukat ilahduttavat, rohkaisevat ja tsemppaavat.
Hidasta elämää -perustajan Sanna Wikströmin ja neulesuunnittelija Mia Sumellin uutuuskirja Hyvän mielen villasukat kannustaa neulomaan sukkiin mukaan lempeyttä, unelmia, rohkeutta, rakkautta, iloa, tsemppiä ja paljon hyviä ajatuksia. Kirjasta saa vinkkejä hyvän mielen neulomiseen, värien valintaan sekä hyvien tunteiden ja ajatusten välittämiseen.
”Kun lapsuudenystäväni ja tämän kirjan neulesuunnittelija Mia neuloi minulle villasukat muutama vuosi sitten, niistä tuli yhdet lempivillasukistani. Mia oli neulonut villasukkiin muistutusta kaikesta siitä, mitä halusin kokea ja välittää myös muille: rentoutta, iloa, voimaantumista ja kotoisuutta. Värikkäät sukat jalassa minusta tuntui, että olen kotona itsessäni”, kertoo Sanna.
Tässä Sannan kolme tapaa rentoutua villasukissa:
Laita villasukat jalkaan, laita maailman nolointa musiikkia luureihin ja tanssi villisti.
Laita villasukat jalkaan, ota kuppi kuumaa ja kirjoita paperille: Mitä toivon kaikkein eniten? Mitä toive saa minut tuntemaan? Kun löydät tunteen, laita silmät kiinni ja nautiskele fiiliksestä.
3. Päivittäinen huolettomuushetki
Laita villasukat jalkaan ja sano itsellesi: ”Ei ole mitään tärkeämpää tekemistä juuri nyt. Minun ei tarvitse kannatella kaikkea. Annan itselleni luvan muutaman minuutin ajan olla huolehtimatta kaikista ja kaikesta.”