Herkkänä ja empaattisena elämä TUNTUU. Sekä oma sisäinen että ulkoinen maailma sykähdyttävät, ravistelevat, riepottelevat, rauhoittavat, ilostuttavat, rakastuttavat ja kaikkea siltä väliltä.
Vaikka koen herkkyyteni liittyvän myös haasteita ja kasvun paikkoja, olen kiitollinen siitä, minkälaisia kokemuksia se minulle tuo ihan tavallisessa arjessa. Herkälle monet pienet asiat ovat isoja asioita. Ei tarvitse tapahtua mitään sen kummempaa ja silti elämä voi tuntua taianomaiselta. Tässä kuusi syytä, miksi:
1. Elämälle hereillä oleminen
Koen kaiken voimakkaasti ja huomaan sekä isot että pienet asiat itsessäni ja ympärilläni. Sekä nauru että itku ovat yhden sanan, sävelen, oivalluksen, katseen, liikkeen tai kosketuksen päässä. Tunteet ja tunnelmat nousevat ja liikkuvat lävitseni jatkuvana virtana, välillä meluisasti pauhaten, toisinaan leikkisästi liplattaen ja joskus rauhoittuen sanattomaksi syvyydeksi, jolle ei tunnu olevan pohjaa. Tämä kirjo mahtuu helposti ihan tavalliseen maanantaihin, jolloin ulkoisesti näkyvimmät tapahtumat ovat töiden tekeminen ja lähikaupassa käyminen.
Minun on todella vaikea sulkea itseni siltä, mitä tunnen ja näen. Voin yrittää kovettaa itseni joksikin aikaa tilanteissa tai ympäristöissä pärjätäkseni niissä. Mutta se johtaa hyvin pian vaikeuksiin olla omissa nahoissani ja vastustamattomaan tarpeeseen revetä ulos sopivuuden kahleista.
Mitä enemmän vietän aikaa paikoissa ja seurassa, joissa elämä voi soljua kauttani esteettä, sitä vapaammaksi ja voimallisemmaksi oloni tunnen. Silloin nautin myös herkkyydestäni eniten.
2. Syvät yhteyden kokemukset
Syvät yhteyden kokemukset ovat herkkyyden ja voimakkaan empatiakyvyn parasta antia. Kun näkee ihmisistä saman tien muutakin kuin pelkän ulkokuoren ja hakee yhteyttä pintaa syvemmältä, syviä ja merkitykselliseltä tuntuvia yhteyksiä on mahdollista muodostaa hetkessä. Olen huono muistamaan ihmisten nimiä, mutta muistan tarkkaan, minkälainen fiilis heistä lähtee ja mitä he kertovat elämästään.
Kun olen samalla aaltopituudella jonkun kanssa, joka on auki ja läsnä ja ottaa vastuun omista tunne-energioistaan, yhteyden toimiminen intuitiivisesti on sanalla sanoen siistiä. Se luo jaettua olemassa olemisen kokemista tavalla, joka yhdistää sielut ja sydämet. Nämä yhteydet antavat helpotusta, toivoa ja olon siitä, että ei ole yksin ja että kaikki on pohjimmiltaan hyvin.
3. Vivahteikas mielikuvitus
Olen aina viihtynyt hyvin omissa oloissani, mikä on tarjonnut vilkkaalle mielikuvitukselleni ja sisäiselle puheelleni oivat olosuhteet laukata ja kukoistaa. Nauran usein kaksin kerroin menneille jutuille tai keksimilleni keskusteluille ja tapahtumille, jotka pyörivät mielessäni eläväisinä kuvina ja filminpätkinä.
Usein minulla on itseni kanssa hauskinta juuri silloin kuin ei pitäisi. Muutama kuukausi sitten istuin väsyneenä lentokoneessa, kun kehittelin päässäni hillittömän skenaarion enkä pystynyt lopettamaan nauramista. Koska olin reissussa yksin – eikä tarinani olisi ehkä muutenkaan ollut jakamiskelpoinen – yritin epätoivoisesti hämätä kanssamatkustajiani kaivelemalla laukustani kuulokkeita ja asettelemalla niitä korvilleni samalla, kun purskahtelin äänekkääseen nauruun.
Toki kaikki tarinani eivät ole huvittavia, vaan näen myös turhan negatiivisia lopputulemia etenkin silloin, kun olen väsynyt. Siksi yritän pysyä parhaani mukaan hereillä sille, minkälaisille kuville annan mielessäni tilaa ja pyrin siirtämään sivuun ne kuvitelmat, joista ei ole mitään iloa.
4. Turvallisen tilan luominen
Koen, että turvallisen tilan luominen niin itselleni kuin muille tuntea kaikenlaisia tunteita, on arvokkainta, mitä pystyn tarjoamaan. En onnistu siinä läheskään aina eikä minun tarvitsekaan. Mutta silloin kun onnistun, koen tekeväni juuri sitä, mitä minun pitääkin.
Turvallisen tilan luomisella tarkoitan sitä, että vaikka aistin voimakkaasti toisten tunteita ja olotiloja, en ota niitä sen enempää kantaakseni kuin lähde niitä karkuunkaan. Sen sijaan pyrin näkemään ilman tuomitsemista, mitä ihmisissä tapahtuu ja vain olemaan heidän kanssaan, yrittämättä korjata sitä, mitä he käyvät läpi. Jokainen meistä tarvitsee tulla nähdyksi ja hyväksytyksi semmoisena kuin on. Siksi koen, että turvallisessa läsnäolossa on voimaa, joka voi saada aikaan muutoksen.
Koska herkkinä ihmisinä koemme omat tunteemme voimakkaasti ja pystymme sen lisäksi aistimaan vahvasti myös toisten tunteita, meillä on loistavat edellytykset ymmärtää ihmisyyttä ja sen koko tunneskaalaa syvimmästä häpeästä korkeimpaan rakkauteen. Kun sallimme itsemme kokea omat tunteemme hyväksyen ja tuomitsematta, vahvistamme samalla kykyämme olla läsnä myös muille, kun he tekevät samoin. Uskon, että tämä on yksi suurimpia lahjoja, joita herkkyys voi tuoda tähän aikaan.
5. Sielun liikutus
Kun joku koskettaa tai sytyttää sieluani, se todella tekee niin. Välimuotoja ei ihmeemmin ole eikä minun tarvitse kovin usein miettiä, onko joku juttu minua varten vai ei, olipa kyse musiikista, elokuvista, valokuvista, videoista, huumorista, taiteesta, tapahtumista, maisemista, paikoista tai ihmisistä.
Liikutun usein arkisista asioista. Varmimmin itken, kun aidosti ja sydämellä asioita tekevät ihmiset onnistuvat ja ylittävät itsensä. Vähän aikaa sitten olin kummityttöni kanssa sisäleikkipuistossa, kun hän viimein valloitti tilan kattoa hipovan tulivuoren ja tuuletti ylpeänä sen huipulla. Näytin parhaani mukaan peukkua ja hymyilin samalla, kun pyyhin kyyneleitä ja pidättelin tyrskähdystä kurkussani vuoren juurella. Toinen takuuvarma – ja itseäni huvittava – itkun paikka on koirien agility-kisojen katsominen. Parivaljakkojen vilpitön yhteistyö koskettaa minua, vaikka en harrasta lajia eikä minulla ole koskaan edes ollut koiraa.
Musiikki on ollut minulle aina todella tärkeää sekä inspiraation lähteenä että turvasatamana. Kun innostun jostain kappaleesta tai artistista, saatan kuunnella samaa juttua sata kertaa peräkkäin. Rakastan tanssimista, ja kun musiikki on kohdillaan, voin tuntea tanssissa huumaavaa vapautta.
6. ”Elän maailmassa, mutta en ole siitä.”
Minulle tuo musiikkilegenda Princeltä nappaamani lainaus tarkoittaa tunnetta siitä, että ei ole juuri tämän hetkiseen maailmaan ihan se sopivin, mutta niin sen kuuluukin olla ja se on OK.
Kun yleisesti hyväksytyimmät tavat elää, ajatella, tuntea ja tehdä eivät täsmää oman sisäisen maailman kanssa, siitä voi seurata helposti kuulumattomuuden tunnetta. Kun minusta on tuntunut, että olen ollut vääränlainen – liian tunteva, kokeva, tarvitseva, intensiivinen – on itseni rakastaminen ollut välillä vaikeaa.
Silti uskon, että sillä, että tuntee olevansa välillä vähän pihalla, on tarkoituksensa. Se, ettei sovi muottiin, on hyvä kimmoke luoda omannäköisiä tapoja elää. Kun ulkopuolelta tarjotut vastaukset eivät toimi, on mahdollista kääntyä sisäänpäin ja oppia turvaamaan omaan intuitioon ja sen ohjaukseen niin isossa kuvassa kuin yksityiskohdissa. Se vahvistaa luottamusta sekä itseen että elämään.
Kokemuksesta tiedän, että mitä enemmän kuuntelen itseäni ja teen tilaa herkkyydelleni ja sen tuomille ominaisuuksille ja lahjoille, sitä enemmän olen kotonani itsessäni ja elämässäni. Ja vaikka joskus tuntisinkin oloni ulkopuoliseksi, toivon itselleni silti rohkeutta elää totuuttani juuri semmoisena kuin se on. Samaa toivon sinulle. Se on parasta, mitä voimme itsestämme antaa.
Marikalta on ilmestynyt herkkyyden ja empatiakyvyn tasapainottamisesta sekä tunnetaakan keventämisestä kertova kirja Irti överiempatiasta, joka on saatavilla äänikirjana.
