Metsissä on jotakin maagista…
Ehkä sinäkin olet tullut metsien koskettamiksi. Oletko kokenut seuraavaa? Hyppää mukaan tunnelmoimaan.
Auringon säteet laskeutuvat puiden oksistojen välistä koskettamaan mustikan lehtiä, jotka muuttuvat hopeisiksi. Ponnistelet mäkeä ylöspäin ja haistat metsän vehreyden ja maan tuoksun. Puun oksalta lintu katsoo sinua, kuin tietäen salaisuuden. Sinäkin sen tiedät. Olemme kaikki samaa elämän verkkoa, jossa jokainen on itseään ja samalla kaikkia muita varten olemassa. Näin luomme ikuisesti väreilevän ja liikkuvan peitteen planeettamme päälle.
Sitten huomiosi uppoaa maahan, jota vasten jalkasi ponnistavat, kun kuljet ylöspäin mäkeä. Maa. Planeetta. Jotakin massiivisen kokoista. Koetko yhteyden siihen, ja sen ytimiin. Maa kiertää yli miljoona kertaa itsensä kokoista tulista palloa – Aurinkoa – tyhjyydessä. Puiden väleistä tuon tähden säteet koskettavat kasvojasi. Kirkkaus saa sinut siristämään silmiäsi.
Tämä on metsä. Tämä on elämä. Täällä on jotakin, jota ihmisyys meissä kaikissa syvästi kaipaa, lajityypillistä ympäristöä. Täällä voit tulla ravituksi. Täällä voit rauhoittua. Täällä voit kokea olevasi elossa.
Pääset kallion laella ja ympärillesi avautuu näkymä: vihreitä metsien peittämiä kukkuloita, jotka sinertyvät horisonttia kohti kadotessaan.
Nyt on hyvä hetki levähtää. Istut kalliolle, jolla jäkälä leikittelee graniitin syiden kanssa luoden ikiaikaisen tanssin elottoman ja elävän välille. Sydämesi lyö vielä vahvasti, kun katsot ja koskettelet jäkälää. Mäki oli niin jyrkkä. Nyt voit kuitenkin levätä.
Metsän yksi erityinen maagisuus on se, että se tarjoaa kahta: kokemusta rauhasta ja kokemusta elävyydestä. Kokemusta elossa olemisesta ja meditatiivisuutta. Meditaatiohetki tyynyllä kotona voi viedä rauhan äärelle, mutta se ei synnytä yleensä samaa kokemusta ravituksi tulemisesta ja elävyydestä. Metsässä ja luonnossa onkin elämän, elävien olentojen ympäröimänä, aivan konkreettisesti. Tällöin on osa yhtä elämän verkkoa. Usein tutkimuksissakin ihmiset arvioivat kokevansa suurempaa vitaalisuutta luonnossa.
Kuinka luonnosta voisi ammentaa enemmän rauhaa ja vitaalisuutta
Minusta yksi tärkeimpiä asioita on huomion tuominen aisteihin ja näin todella tajuta, että nyt on metsässä eikä missään muualla.
Aistiminen onkin oikeastaan läsnäolotaitojen taitamista. Mindfulnessia joku voisi sanoa. Tärkeää on siis olla olematta ajatuksiin uppoutumisen tilassa. On oltava katsomatta mielen kuvitusta ja ruutua tulevasta, menneestä, huolista, unelmista ja kaikesta, joka ei ole juuri nyt konkreettisesti aistittavana todellisuutena ympärillä. Toki ei monille tarvitse sanoa, että kännykän ruudun välttäminen ja suorastaan unohtaminen on yksi hyvä askel mielen kuvitusvirrasta vapautumiseen.
Tämä mielen ja ajatusten taakse jättäminen on tavallaan niin yksinkertaista, mutta kuitenkin meille ihmisille usein niin vaikeaa.
Koe metsä kaikkien aistien kautta
Metsää on ihanaa kokea kaikkien aistien kautta. Näkö, haju, kuulo ja myös eri luonnon pintojen kohtaaminen tuntoaistin kanssa – kuinka paljon voi aistia? Onko tarjolla maistettavaakin?
Meditaatiota ja läsnäoloa opettaneena ja kokeneena haluan nyt jakaa oivallusta ja erityistä kokemusta. Se on kokemus, jossa mielen filtterit aivan kuin putoavat pois. Aivan kuin kameran linssiä voi avata tai sulkea suuremmalla valomäärälle, niin myös kokemusta aistimusmäärästä voi avata.
Kuinka voisi avata aistejaan ottamaan kaiken sisään ilman turhaa hallintaa ja rajoittamista? Kuinka voisi antaa metsän ja vihreyden syöksyä sisään itseen kaikkien aistien kautta vahvemmin kuin koskaan. Tätä on vaikeaa sanoittaa ja opastaa, mutta kun se tapahtuu on jokainen hetki täynnä maagista aistimusta – aistillista maagisuutta.
Huomioiminen on salaisuus
Sanoisin, että kaiken ytimessä on huomioiminen. On hyvä aloittaa tietoisesti huomioimalla ja katsoen. Voi antaa huomion ja katseen vaeltaa asioista ja yksityiskohdista toisiin. Metsät ovat niin täynnä nähtävää. Muotoja, sävyjä, pintoja, kaaosta ja luonnon omanlaista järjestystä. Tietoinen huomioiminen toimii hyvin alkuun.
Kuitenkin aistimuksille todella avautuessa tuntuu kuin olisi musta aukko, johon kaikki uppoaa. Se on siis herkän ja syvän vastaanottamisen tila eikä niinkään tietoista huomioimista. Tätä vastaanottamisen tilaa voi usein helpommin tutkia äänien kanssa. Koska kokemus äänistä on, että ne uppoutuvat enemmän meihin sisään kuin esimerkiksi katsomisen kokemuksessa. Katsoessa kun tuntuu helposti menevän tuonne jonnekin.
Voit siis metsässä sulkea silmät ja antaa huomiosi mennä kuuloaistiin ja unohtaa kaikki muut aistit. Anna sitten ääniä tulla syvälle itseesi ja matkaa uteliaana äänien mukana katsomaan, mihin paikkaan ne olemuksessasi päätyvät. Ihanaa lehtien havinaa ja mitä ikinä kuuletkaan. Ohi lentävän linnun laulu. Luonnon satunnaiset äänet ovat usein mitä parhaimpia äänen kanssa sisimpään matkaamiseen. Ne voivat olla kuin zen-mestarin yllättävä kongin lyöminen meditaatiosalissa, joka hätkähdyttää nykyisyyteen ja samalla vie syvälle itseen.
Rentous on myös salaisuus
Toinen, joka on tuntuu auttavan on tietenkin rentoutuminen. Kuinka voi päästää kaikki fyysiset ja psyykkiset puristukset, kireydet ja jännitykset heltiämään. Antaa koko olemuksen rentoutua ihanan metsän keskellä. Antaa kaiken hellittää. Niin syvästi, että suusta voi päästä se syvä irtipäästämisen huokaus. haaaaa… Näin voi antaa itseen tulla tilaa, johon luonto aistimuksina ja hiljaisuutena voi tulla vieraaksi ja ehkä tehdä jopa kodin.
Kuitenkin ehkä syvimmät aistimusten kokemukseni ovat olleet hetkiä, kun rennon kehon lisäksi olen hetkeksi päästänyt irti mielestä. Olen vapautunut mielen loputtamasta tarpeesta ymmärtää, käsittää ja rakentaa kuvaa tilanteesta ja siitä, mitä hetken kuluttua tulisi tehdä tai tapahtua. Elämä on tuntunut mysteeriltä.
Se on sinänsä usein hyödyllisen ihmisille lajityypillisen ymmärtämisen ja hahmottamisen tarpeen hellittämistä. Voiko olla hetken tietämättä mitään sekä mitä aikoo hetken kuluttua tehdä? Tai kuka ylipäätään on? Tavallaan palata joksikin lajiksi ennen ihmisiä. Voiko olla vain aisteja ja kehollisuutta?
Mutta oma aistien avautumisen kokemukset eivät kuitenkaan ole olleet palaamista johonkin toisen lajin todellisuuteen vaan enemmänkin hyppy mielen toiselle puolelle. Näinä hetkinä värit tuntuvat kirkkaammilta, kuin olisin siirtynyt uudenlaiselle filmille, jossa kaikki on todellisempaa ja elävämpää. Viimein mitä olisin halunnut tehdä olisi ollut mennä mieleen.
Kaikki tämä voi syntyä spontaanisti hellittämisen kautta ilman mitään menetelmiä tai apukeinoja. Näiden hetkien syntymisen kannalta huomiointi, rentoutus ja kokemus sisäisestä tilasta, joka voi täyttyä aistimuksista, ovat olleet olennaisia. Ne ovat mahdollistaneet sen, että spontaanisti maailma aistimuksineen on voinut vain virrata sisään.
Palataan takaisin metsään pohdintojen matkalta
Edelleen istut kalliolla ja huomiosi vaeltaa vihreissä kukkuloissa. Välillä huomio hypähtää seikkailemaan taivaan pilvissä. Minkälaisia hahmoja niistä muodostuukaan? Ainakin kukkuloita. Tuntuu kuin vihreät kukkulat muuttuisivat taivaalla valkoisiksi kukkuloiksi. Ihanaa, että aurinko lämmittää, vaikka iltapäivä on jo pidemmällä.
Huomio uppoutuu lämmön kokemuksen kanssa kehoon. Nyt, juuri nyt. Kehosi hengittää ihan itse. Kuinka ihmeellistä. Taivaalla pilvet liikkuvat itse. Kuinka ihmeellistä. Lintu lentää ohi ihan itse ja laulaa ihan itse elämän salaisuuksista. Luonto toimii ihan itse.
Eikä ole olemassa kuin vain luonto, joka laajentuu pienistä joista ja pienistä elävistä otuksista valtavien galaksien liikkeeseen ja kaikkeuteen.
Kuinka ihmeellistä onkaan olla osa elämän verkkoa. Olla yksi olento syntyvien ja kuolevien joukossa, mutta juuri nyt niin elossa. Metsän ympäröimänä. Elämän ympäröimänä. Niin ravittuna.
Tämä on elämää. Kuinka hyvä onkaan olla elossa juuri nyt!
Metsien maagisuutta tutkitaan myös uudessa kirjassani: Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään, joka löytyy Hidasta Elämää -puodista.
Unsplash kuvat: Janus Clemmensen / Eneko Urunuela / Eric Muhr / Gabrielle Mustapi
Metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukset – lämpimästi tervetuloa mukaan!
