Täydellisyyden tavoittelu tappaa unelmat – Se estää meitä tekemästä asioita, joita sydämestämme haluaisimme

Valmentajana olen havainnut asioita, jotka valitettavan usein estävät Sun Juttusi – unelmasi – todeksi elämisen. Jotka samalla estävät myös omana itsenä olemisen. Ovathan nämä kaksi symbioosissa keskenään.

Täydellisyyden tavoittelu ja siitä aiheutuva ikuisen tyytymättömyyden tunne on yksi olennaisimmista. 

Tyytymättömyys on hyväksi silloin, kun se havahduttaa tunnistamaan aiheuttajansa ja saa ihmisen korjaamaan suuntaa kohti omaa hyvinvointiaan. Mutta jos tyytymättömyys on alituinen seuralainen, saattaa kyse olla täydellisyyden ja kaiken hallinnan halusta, mikä ei ole hyväksi.

Täydellisyyden tavoittelija ei hyväksy sitä, mitä on. Voimavarat tuhlaantuvat olevan vastustamiseen. Kaiken hyvänkin. Voimista ei riitä ripettäkään omien unelmien toteuttamiseen. Ei oikein muuhunkaan ihanaan, iloiseen ja hyvään.

Kaikessa täydelliseen pyrkivä ihminen kokee syvällä sisällään arvottomuutta, riittämättömyyttä,  suoranaista huonoutta. Hän kohtelee itseään kaltoin – ruoskien ja soimaten.

Paradoksi on, että täydellisyyteen pyrkivä yrittää kaikin tavoin karttaa riittämättömyyden ja epätäydellisyyden tunnetta ja niiden aiheuttamaa kärsimystä, mutta todellisuudessa hän vain vahvistaa näitä omassa mielessään. Syntyy kärsimyksen kierre, josta on vaikea räpistellä irti.

Mikään ei riitä. Ikinä.

Täydellisyyden tavoittelijan suurin pelko on häpeän pelko.

Täydellisyys on suuri kupla. Vaarallinen illuusio. Harha, jota ei ole olemassa ja jota ei kukaan koskaan voi saavuttaa.

Vaarallinen siksi, että se

1. Estää olemasta oma aito itsensä. Oman epätäydellisen itsen suojeleminen syyllisyydeltä, arvostelulta ja häpeältä saa rakentamaan paksun suojakilven, jonka alle aito itse mullataan.

2. Estää tekemästä asioita, joita sydämestään haluaisi. Se lamaannuttaa ja jähmettää, niin ettei ryhdy alkuunkaan toteuttamaan unelmiaan virheiden, epäonnistumisen ja naurunalaiseksi joutumisen pelosta.

3. Musertaa ja lannistaa vastoinkäymisten kohdalla. Vastoinkäymiset vahvistavat huonouden ja kelpaamattomuuden tunnetta entisestään.

4. Saa alisuoriutumaan, koska se estää haasteellisiin tekoihin ryhtymisen. Täydellisyyden tavoittelija ei uskalla antautua epäonnistumisen riskille ja sabotoi siten mahdollisuutensa onnistua. On kuitenkin mahdotonta onnistua epäonnistumatta.

5. Saa houkuteltua keskittymään suurimman osan ajasta siihen, mitä muut ajattelevat ja sanovat. Saa myös vertailemaan itseä ja tekemisiään muihin. Nämä jos mitkä nakertavat energiaa.

6. Aiheuttaa riippuvuutta ja saattaa sairastuttaa mm. ahdistukseen ja masennukseen.

On piinaavaa, raastavaa ja epätervettä, jos tekee asioita oman egopuheen tai muiden ihmisten mielipiteiden käskyttämänä ja vielä täydellisyyttä tavoitellen.

Tervettä on tehdä valinnat, päätökset ja teot oman sydämen puhetta kuunnellen. Itsensä ja oman hyvinvointinsa vuoksi. Kun on ilo itselleen, on ilo myös muille.

Täydellisyyden pyrkimyksestä voi päästä eroon vain tietoisella ja hyväksyvällä itsensä havainnoimisella. On opeteltava olemaan itselleen lempeä ja myötätuntoinen. On opeteltava sietämään omaa vajavaisuuttaan, keskeneräisyyttään ja niistä aiheutuvaa häpeää. Oppimiseen suosittelen esimerkiksi lämpimästi Aaro Löfin kirjaa Rohkea elämä

On hyvä muistaa, että joka ainoa ihminen on keskeneräinen kuolemaansa saakka.  

On hyvä muistaa myös, että täydellisyyden tavoittelu tappaa. Unelmat ja elämän.

Jos haluat elää todeksi Sun Juttusi, ei toki pelkkä positiivinen ajattelu, manifestointi ja sohvalla haaveilu riitä. Tarvitset kyllä itseäsi kohtaan viisasta vaativuuttakin. Mutta se onkin aivan eri juttu kuin täydellisyyden vaativuus.

Riittää mainosti, kun teet parhaasi.

 


Odotan innokkaasti tapaavani sinut Löydä Sun Juttusi -valmennuksissani, joihin voit tutustua täältä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image