Tällä hetkellä puhutaan paljon kehopositiivuudesta ja oman kehon hyväksymisestä sellaisena kuin se on. Mikä on hyvä asia – niin kovin kaivattua ja tärkeää.
Kuitenkin ihmiselle, joka on vuosia, joskus jopa ihan lapsuudesta saakka, oppinut moittimaan, arvostelemaan ja inhoamaan kehoaan, ajatus ei välttämättä tunnu kovin helpolta. Vaikka kehon hyväksyminen tuntuisi enemmän kuin kutsuvalta ajatukselta, miten ihmeessä kelkan voi kääntää täysin eri suuntaan?
Muistan ajan, jolloin en olisi voinut kuvitellakaan, että voisin koskaan hyväksyä kehoni. Saati pitää siitä – se ajatus oli vielä kauempana. Olin juuri saanut taisteltua itseni syömishäiriö-oireilusta kuiville, terveen ihmisen saappaisiin. Seurasin silti päivittäin kauhistuneena kehoni muutoksia, pelkäsin hirvittävästi painon nousua, ja mikä pahinta, ajattelin etten tiedä miten voisin elää omassa kehossani. Kehoni tuntui vieraalta, oudolta.
Tuosta ajasta tuntuu olevan kovin pitkä aika, vaikka siitä on vain kuusi vuotta. Pitkältä se tuntuu siinä ajassa käydyn matkan takia. Olen oppinut inhoamisen sijaan hyväksymään, rakastamaan ja arvostamaan jokaista solua minussa. Ja mikä erikoisinta, en ole muuttanut kehossani mitään ulkoisesti – kaikki muutos on tapahtunut sisälläni.
Se mitä sisällä tapahtuu, on kaikkein tärkeintä, niin kliseistä kuin se onkin. Ulkoisia olosuhteita voi muuttaa. Kehoa voi muokata. Voi laihduttaa, nostaa painoa, kasvattaa lihaksia, laittaa täytteitä, tehdä jos jonkinmoisia puristuksia ja nipistyksiä muuttaakseen omaa ulkomuotoaan, ihan pienimpiin yksityiskohtiin saakka. Kuitenkin, jos sisäinen pohjavire on se, että olen ruma ja arvoton, mikään ei koskaan riitä.
Sisäinen muutos on usein paljon vaikeampaa. Se vaatii pysähtymistä, oman sisäisen maailman tarkastelua. Silloinkin, kun ulkopuolelta saa viestiä, että kehosi on riittävä näin, ei mikään muutu niin kauan, kun ei korjaa sitä mitä on rikki sisällä.
Lähde liikkeelle pienestä, huomioimisesta. Millaisissa tilanteissa ahdistut? Kun aamulla kävelet peilin eteen, mikä on ensimmäinen ajatus? Missä ja milloin puhut kehollesi rumasti? Ja mikä vielä tärkeämpää, miten silloin toimit? Jos matkassasi on ollut pitkään ilkeä sisäinen arvostelija, sen ääntä ei noin vain hiljennetä. Mutta siihen, miten siihen reagoi, on helpompaa tarttua. Uskalla askel kerrallaan toimia toisin – tai jättää toimimatta.
Uskalla kysyä itseltäsi: tarvitsetko todella ainaista -5 kilon painonpudotusprojektia? Tarvitseeko sinun todella näyttää ja tuntua samalta kuin kymmenen vuotta sitten? Voisitko kunnioittaa sitä, miten kehosi antaa sinulle mahdollisuuden liikkua joka päivä, riippumatta siitä, millaisia muhkuroita tai muotoja se edustaa?
Tie kohti oman kehonsa arvostamista ja siitä pitämistä voi olla pitkäjänteinen ja turhauttava. Se vaatii mikrotason tarkkailua ja omien uskomusten purkua. Niiden uskomusten, jotka saavat sinut ajattelemaan, ettet voi pukea tietynlaista/väristä vaatetta, koska olet x-painoinen tai -muotoinen. Tai ettet voi aloittaa jotain uutta työtä tai harrastusta samasta syystä. Tai ettet voi mennä rannalle uikkareissa, jos pepussa on selluliittia. Tarkemmin, se vaatii sisäisen häpeän tunteen tarkastelua. Sen tutkimista, miksi ylipäätään häpeää itseään. Sillä ajattelen, että lopulta kehon häpeämisessä tai inhoamisessa on kyse itsensä häpeämisestä tai inhoamisesta.
Vaikka tällainen tutkiskelu ja kysymysten esittäminen voi olla kipeääkin touhua, se on vaivan arvoista. Siinä vaiheessa, kun sisäinen matka on tarpeeksi pitkällä, sisäinen arvostelijasi – se ilkeinkin kiusaaja – saa vähemmän tilaa. Ajatuksia saa olla ja mennä, mutta se, miten niihin reagoi, on sinun vallassasi. Kun sisäisen matkan ohella harjoittelee pitämään huolta itsestään ja tutustumaan omaan kehoonsa – siihen millainen ruoka, millainen liike ja mikä määrä lepoa sinulle tekee hyvää ja sinua ravitsee, oma kehosuhde alkaa tuntua paremmalta. Lopulta sillä, miltä jokin kohta sinussa näyttää (oli se muhkurainen tai ei) ei ole enää niin suurta merkitystä.
Keho muuttuu läpi elämän, ja hyvä niin. Kehosi kertoo tarinaa, sinun tarinaasi. Se muuttuu ja pyöristyy, kapenee, kevenee tai pehmenee vuosien varrella. Kukaan toinen ei voi sanoa, millainen kehosi tulisi olla. Sinun kehosi on ainutlaatuinen.
