Miehen uupumus ja sairastuminen voi johtua testosteronitason laskusta – Näin oloa voi parantaa itse

Testosteroni on tärkeä juttu meille miehille.
On näkyvissä ilmiöitä, joissa testosteronitasot ovat laskeneet maailmalla, mutta myös Suomessa.

Tämä ei pelkästään vaikuta lihasten kokoon tai libidoon, vaan sillä on suuria vaikutuksia esimerkiksi mielialaan. Myös todennäköisyys sairastua esimerkiksi sydänsairauksiin ja diabetekseen kasvaa.

Kyseessä on siis erittäin merkittävä juttu. Se miksi testosteronitasot ovat tippumassa, on monisyinen kysymys, johon ei ole yhtä vastausta. Mutta inspiroiva osa on se, että tällekin asialle voi onneksi itse tehdä jotain.  

Yleinen uskomus on, että testosteroni laskee, kun ikäännymme. Puhutaan luonnollisesta testosteronin laskemisesta. Mutta mikäli kyseessä on luonnoton ilmiö, joka vähentää testoja, niin silloin mielestäni siihen kannattaa kiinnittää huomiota ja tehdä asioita, joilla mahdollistaa oman luonnollisen hormonitoimintansa ylläpidon.

Mihin testosteroni vaikuttaa?

Lainaan tähän jokaiselle miehelle luettavaksi suositeltavaa Elinvoimaisen miehen kirjaa:

Testosteroni on äärimmäisen tärkeä hormoni anabolisille (kudosta kasvattaville) toiminnoille, sekä miehelle että naisille. Se vaikuttaa muun muassa libidoon, seksuaaliseen kyvykkyyteen, energisyyteen, luuston hyvinvointiin, lihasten kasvuun ja vastustuskykyyn. Testosteronia muodostuu kolesterolista.

Mutta mikä tärkeintä, se vaikuttaa myös mielialaan. Esimerkiksi alakuloisuus sekä uupumus voivat viestiä testosteronin vajeesta.

Miesten viikonloppu

Mitä voit tehdä?

Jo se, että asian tiedostaa asiaa, voi alkaa auttaa hahmottomaan tilannetta. Riippumatta siitä, mitä sinulle on opetettu, voit vaikuttaa omaan kehoosi valtavasti. Myös testosteronin toimintaan on mahdollista itse vaikuttaa monella tavalla. Listasta tulisi pitkä, joten otan vain pari tärkeintä tähän hetkeen, sillä niillä pääset jo tosi pitkälle. Kurkkaa edellämainittu kirja lisävinkkeihin.

  • Uni

Uni on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin kulmakivistä, myös meidän terveelle hormonitasoille. Anna sille arvoa ja rauhoita itsesi ennen iltaa. Vältä suoraa valoa ruuduista, skippaa alkoholi illalla, liiku päivällä ulkona (vuorokausirytmi) ja opettele hengittämään syvään (parasympaattinen hermosto), käytä kylmäaltistusta ja opettele hallitsemaan stressireaktioitasi. Sinun kehosi osaa kyllä hoitaa hommat, jos me vaan tuetaan perusasioiden ilmentymistä elämässämme. Pistä unesi kohdalleen, niin moni muukin palanen terveydessäsi menee hyvään suuntaan.

  • Ylipaino

Lihavuus vaikuttaa merkittävästi testosteronin määrään. Myöskin liian alhainen rasvaprosentti voi olla testosteronille haitallista. Sinun ei tarvitse näyttää supermallilta, mutta ylipainoon kannattaa kiinnittää huomiota. Jos saat vähänkin ylipainoa alemmas (ei vain painoa, vaan rasvaprosenttia), annat kehollesi enemmän potentiaalia toteuttaa luonnollista elinvoimaisuutta, johon se kyllä pystyy.

Ylipainolla ei pelkästään voi selittää testosteronin vähentymistä, mutta se on silti tärkeä tekijä.

  • Hanki missio

Tähän ei suoranaisesti ole mitään suoraa näyttöä, mutta nostan sen silti esille. Jos elämästämme puuttuu missio, ei asioilla ole juurikaan niin suurta merkitystä. Ei ole merkitystä nousta aamulla, ei ole asioita, jotka haastavat meitä positiivisesti, ei ole tulta, joka ruokkisi meidän jaksamista päivittäin. Varsinkin monilla miehillä oma missio, oma paikka maailmassa ja ennen kaikkea omassa yhteisössä on hukassa. Se mikä ennen tuli automaattisesti, ei nykyään enää toteudu. Mikäli et vielä tiedä omaa tehtävääsi, ole halukas löytämään tuo polku, sillä sillä on valtava merkitys. Uskalla heittäytyä elämään, sillä liian varmasti sitä ei voi elää. Tehtävät, missio ja elämäntarkoitus vievät eteenpäin, kasvattavat ja ruokkivat omaa jaksamistamme, kun se osataan yhdistää järkeviin elämäntapoihin.

Kuva: Jouni Ranta

Sinun elämälläsi on merkitystä ja arvoa. Sen takia minä ja koko muu heimo odottaa sinun jaksamistasi. Kun sinä jaksat omassa elämässäsi, jaksat antaa myös heimollesi, mikä voi tarkoittaa tänä päivänä esimerkiksi perhettäsi. Ota askeleita, jotka ravitsevat, ruokkivat ja antavat sinulle voimaa tehdä tästä maailmasta parempi paikka elää.

Luonnollisin versio minusta -blogia sponsoroi Biomed

ps. Viikon valintani blogia sponsoroivan Biomedin valikoimista on Sinkkitipat, jotka tukevat mm. Veren testosteronitasojen pysymistä normaalina.

 

Lisäluettavaa:

https://academic.oup.com/jcem/article/92/1/196/2598434

https://eje.bioscientifica.com/view/journals/eje/168/2/227.xml?legid=eje%3B168%2F2%2F227&related-urls=yes

https://www.nature.com/articles/s41598-018-24347-6

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image