Erilaiset tavat toimia

Miksi muiden toiminta on joskus aivan käsittämätöntä? – 9 erilaista persoonallisuustyyppiä

Oletko joskus ihmetellyt, miksi joku toimii tai reagoi niin kuin tekee? Tai pohtinut, miksi jonkun on niin vaikea ymmärtää, mitä sinä haluat? Tai ehkä välillä hämmästellyt omaa reaktiotasi johonkin tapahtuneeseen?

Me kuvitellaan kaikkien toimivan samalla logiikalla kuin me itse toimimme, mutta näin ei ole. Olemme hyvinkin erilaisia toimintatavoissamme, tavoitteissamme ja toiveissamme. Enneagrammi-persoonallisuusmalli kuvaa 9 erilaisen, mutta yhtä hyvän tyypin tapaa suhtautua itseensä, toisiin ja maailmaan. Toimintamme takana olevat sisäiset säännöt ja motiivit poikkeavat todella paljon toisistaan. Kuitenkin jokainen pyrkii parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen omalla toimintalogiikallaan.

Tunnistatko oman tyyppisi?

1. Ihanteisiinsa pyrkivä ykkönen
Olet hyvin tunnollinen ja kunnollinen ihminen ja pyrit kohti ihanteitasi. Vaikka kukaan ei olisi näkemässä, sinä et lipsu omista periaatteistasi. Eettisyys ja sääntöjen noudattaminen on sinulle luontaista. Oikean ja väärän välinen raja on sinulle terävä ilman minkäänlaista harmaata aluetta. Huomaat automaattisesti virheet ja epäkohdat sekä näet, miten asiat voisi tehdä paremmin. Reiluus ja tasavertaisuus on sinulle tärkeää. Uskot, että omalla toiminnallasi voit tehdä maailmasta pikkuisen täydellisemmän paikan elää.

2. Avulias ja ihmisläheinen kakkonen
Olet lämmin ja sydämellinen henkilö, joka huomioi henkilökohtaisesti jokaisen. Sinulta liikenee myös kannustava lause tai myönteinen kommentti jokaiselle. Muiden seuraan tullessasi automaattisesti huomaat, missä mahdollisesti tarvitaan apua. Tunnistat muiden tarpeet ja toiveet herkästi ja teet mielelläsi tarvittavan niiden täyttämiseksi. Yrität ehtiä auttamaan jo ennen avunpyyntöä. Uskot ystävällisyyden ja epäitsekkäiden tekojen olevan portti rakastetuksi tulemiseen.

3. Tavoitteellinen ja itseään kehittävä kolmonen
Olet nopea ja aikaansaava tekijä, joka tunnistaa tavoitteen kaikessa tekemisessä ja jolle kunnianhimo on eteenpäin vievä, myönteinen voima. Sisälläsi tunnet tarpeen menestyä, joten pyrit suoraviivaisesti kohti tavoitteitasi ja haluat saavuttaa ne mahdollisimman tehokkaasti. Olet viehättävä, edustava ja annat hyvän kuvan itsestäsi. Haluat kehittyä ihmisenä täyteen mittaasi ja olla paras siinä, mihin ryhdyt. Innostat myös muita uskomaan itseensä ja ottamaan käyttöön koko sisäisen potentiaalinsa.

4. Yksilöllinen ja ilmaisuvoimainen nelonen
Olet herkkä, intuitiivinen ja voimakkaasti tunteva ihminen, jolle omat tunteet ja sisäiset vaikutelmat ovat tärkeä tiedonlähde maailmasta. Aistillinen ympäristö ja rikas mielikuvitus vielä vahvistavat tunnekokemuksiasi. Et pelkää tutkia tummiakaan puoliasi, sillä tunnet tarvetta erottautua ja löytää ainutlaatuisen minuutesi. Rehellisenä kokemallesi ilmaiset itseäsi syvällisesti ja hienovireisesti. Sinulla on voimakas tarve toteuttaa luovuuttasi ja jätät yksilöllisen kädenjäljen kaikkeen tekemiseesi.

5. Itsenäinen ja tarkasti havainnoiva viitonen
Olet älyllinen ja analyyttinen tutkijatyyppi, joka ei ole hukannut lapsenomaista avoimuuttaan ja uteliaisuuttaan. Havainnoit tarkkanäköisesti ihmisiä ja tapahtumia huomaten pienetkin poikkeavuudet ja epäsäännönmukaisuudet. Sinulla on ikuinen tarve perehtyä ja ymmärtää, oivaltaa ja löytää selityksiä erilaisille ilmiöille. Nautit mielenkiintoisista asiapohjaisista keskusteluista, mutta arvostat riippumattomuutta etkä arastele yksin olemistakaan, sillä näin saat tilaa ja aikaa syventyä kiinnostuksen kohteisiisi.

6. Luotettava ja uskollinen kuutonen
Olet miellyttävä ja mukava ihminen, joka sitoutuu vahvasti elämässäsi oleviin ihmisiin ja yhteisöihin. Panostat aikasi ja energiasi tärkeimpiin ystäviin etkä haluakaan hankkia kovin laajaa ystäväpiiriä, jotta olet luottamuksen arvoinen. Uskot ja tiedät, että yhdessä selviämme elämästä paremmin kuin yksinään ja olet valmis tunnollisesti ponnistelemaan yhteisen hyvän eteen hakematta huomiota itsellesi. Sinulla on kyky ennakoida mahdolliset uhkat ja riskit ja haluat varmistaa, että kaikki menee hyvin ja turvallisesti.

7. Eloisa ja innostuva seiska
Olet energinen ja vauhdikas tyyppi, joka haluaa elämänsä olevan hauskaa ja joka mielellään tuottaa iloa myös muille. Ylläpidät optimismia ja myönteisyyttä tilanteessa kuin tilanteessa ja uskot kykyysi löytää ratkaisu myös haasteiden keskellä. Innostut herkästi uusista asioista ja tartut rohkeasti mielenkiintoisiin juttuihin. Vaihtelunhaluisena inhoat rutiineja ja tylsyyttä etkä halua minkään rajoittavan vapauttasi. Idearikkaana rakastat mukavien juttujen suunnittelua ja näet maailman täynnä mahdollisuuksia.

8. Voimakastahtoinen ja suurisydäminen kasi
Olet vahva, rohkea ja määrätietoinen, seisot omilla jaloillasi ja hallitset itse omaa elämääsi. Koska usein kannat vastuun asioista, sinun on myös helpompi päättää ja määrätä asioiden kulusta. Olet selkeä ja rehellinen ja sanot asiat, juuri niin kuin ne ovat turhia kiertelemättä. Seisot sanojesi ja päätöstesi takana. Vaikka sinusta huokuu varmuutta ja arvovaltaa, voimakkaan ulkokuoresi alla sykkii suuri sydän. Olet aina valmis taistelemaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan, puolustamaan heikompia ja suojelemaan omiasi.

9. Leppoisa ja hyväntahtoinen ysi
Olet sopeutuva ja rauhallinen kanssaihminen, joka haluaa elää ja työskennellä sopuisassa ilmapiirissä. Arvostat rauhaa ja harmoniaa ja olet mieluummin tyytyväinen siihen, mitä jo on, kuin haikailet koko ajan uuden perään. Vaikka olet hyvällä tavalla kiltti ja muut huomioonottava, et ole nössö. Osaat erottaa, milloin kannattaa antaa periksi ja milloin pidät jämäkästi, mutta riitelemättä päätöksistäsi kiinni. Olet empaattinen ja sovitteleva ja ymmärrät aidosti ihmisten hyvinkin erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia.

Vaikka toimintatavat ovat hyvin erilaisia, ne kaikki ovat yhtä hyviä. Toimintatapojemme taustalta löytyy eettisyys, ystävällisyys, tehokkuus, yksilöllisyys, perehtyneisyys, luotettavuus, optimistisuus, vahvuus ja sopuisuus. Noita periaatteita ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Niitä kaikkia tarvitaan. Mutta kun tunnistamme ja ymmärrämme oman tyyppimme tavan toimia, niin meidän on helpompi ymmärtää ja arvostaa myös muiden toimintalogiikkaa.

Lue lisää enneagrammeista Aulin kirjasta Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image