Olen toisinaan arvostellut mielessäni ystäviä, jotka ovat tuskailleet jo syksyn ja talven pimeyttä ja sen mukanaan tuomia mörköjä.
”Miten siitä pimeydestä selviää!”
”Masennun joka vuosi viimeistään joulukuun alkuun mennessä!”
Olen ajatellut, että ei kai se nyt niin hirveää voi olla. Keksii vain kaikkea kivaa tekemistä. Juo teetä viltin alla ja polttelee kynttilöitä. Ihanan tunnelmallista!
Mutta hyvä minun on ollut hymistellä tai kauhistella neggistelyasennetta kaamosta kohtaan. En muista, milloin olisin viimeksi ollut kokonaisen marraskuun Suomessa. Tai hädin tuskin edes päiväntasaajan tällä puolella. Kunnes tänä vuonna. Ja aika kovaa se kaamoskuukausi sitten iskikin.
Se alkoi oikeastaan heti marraskuun alusta, kun pilvet laskeutuivat lähes kosketusetäisyydelle ja kerrostivat taivaalle niin paksun vaipan, ettei sen läpi nähnyt valonpilkahdusta suurimmallakaan tahdonvoimalla. Yritin silti vielä viimeistellä rästihommia ja olla reipas ja ajatella, että ihana tehdä töitä kotoa käsin.
Eilen sitten huomasin, että olen ”löhnöttänyt” lähes kaksi viikkoa. Eli käytännössä vain ollut.
Välillä olen ollut muka aikaansaava mutten oikeasti ole ollut ollenkaan. Olen istunut sohvannurkassa, lukenut, mutta enimmäkseen vain haaveillut — kesästä ja rakkaudesta ja mitä näitä nyt on. Olen nukkunut kymmenen tuntia yössä ja sen lisäksi pienet päiväunet, syönyt aika paljon suklaata ja juonut teetä ja punaviiniäkin. Olen kyllä myös tuijottanut tietokonetta aamuisin kaksi tuntia ja sulkenut sen sitten suosiolla.
Olen yrittänyt haastaakin harmaata. Olen käynyt sen kiusaksi ostamassa värikkäitä kukkakimppuja ja asetellut niitä paraatipaikoille asuntooni, jossa ympäristöihmisten kauhuksi palaa tällä hetkellä tauotta jokaikinen lamppu.
Koin kaikesta löysäilystä yhtäkkiä vähän huonoa omaatuntoa, kunnes pakotin itseni ajattelemaan, että kenties ei ole kauhean vakavaa välillä vain olla. Löhnöttää ja kerätä voimia seuraaviin spurtteihin.
Päätin rakentaa pienen aikaikkunan elämään ja kahden päämäärän väliin. Metaforisesti se on itselleni armon ikkuna, joka puhaltaa lempeää hyväksyntää ja raikasta armollisuuden ilmaa. Ikkunaluukut voi sitten laittaa kiinni, kun on hengähtänyt tarpeeksi.
6 arkea helpottavaa ajatusta kaamoksen keskelle:
1. Ajoita ensi vuoden aurinkoloma marraskuulle.
2. Ano töistä etätyöpäiviä, jotka alkaisivat aikaisintaan klo 10 aamulla.
3. Hanki kirkasvalolamppuja, hyviä kirjoja, herkkuja.
4. Älä stressaa, vaikka salikortti lojuu hetken laatikossa.
5. Jos teet töitä kotoa käsin, yritä rantautua silloin tällöin ihmisten ilmoille, vaikkapa tunnelmalliseen lähikahvilaan.
6. Ole armollinen itseäsi kohtaan. Maailma odottaa, vaikka vähän aikaa möllöttäisitkin.
Ja totta, harvoin kukaan voi jättää kuukaudeksi kaikki työt tekemättä, mutta voi vaikka ajatella, ettei ainakaan vapaalla tarvitsisi niin hirveästi puuhata. Ei lyödä kalenteria tukkoon tai siivota vaatekaappeja tai jynssätä kylpyhuonetta. Jos vain olisi ja valmistautuisi tuleviin koitoksiin.
Kaamospimeys ei anna hirveästi meille armoa, joten meidän täytyy antaa sitä itse itsellemme. Ja kai niiden töidenkin kanssa voi ottaa vähän kiriä, kun joulukadut ja valot täyttävät ihanasti maiseman.
P.S. Löhnöttää tarkoittaa yhdistelmää seuraavista: röhnöttää, lusmuilla, löntystää, laiskotella, löysäillä.
