Lasten kasvatuksesta puhuttaessa todetaan usein, että rajat ovat rakkautta. Sillä tarkoitetaan lapsen selkeää ja lempeää ohjausta. Lapsi tuntee itsensä rakastetuksi. Rajat luovat turvallisuutta. Oletan, että siihen liittyy myös ajatus, että rajoin rakastava vanhempi pitää huolta myös omista rajoistaan – siitä, ettei hän käytä valtaansa väärin. Hän paitsi rakastaa asettamalla rajoja, myös ylläpitää omia rajojaan niin, että lapsi voi kasvaa ja kukoistaa turvassa mielivallalta. Muutoin aikuinen ei ole hirmuhallitsijaa kummempi.
Tiedättekö, myös monet aikuiset kaipaavat rakkaussuhteisiinsa turvallisia rajoja. Tilaa olla, mahdollisuutta kasvaa ja kukoistaa, saada olla minä. Saada tulla rakastetuksi turvassa. Voisimmeko me antaa turvalliset rajat toisillemme? Voisimmeko me rakkaudessa olla turvassa toisiltamme?
Jokaisella on vastuu tehdä valintoja, jotka kaikissa tilanteissa ja ilman poikkeuksia kunnioittavat ihmisyyttä. Sekä toisen ihmisyyttä, mutta myös omaa ihmisyyttä.
Rajoista puhuttaessa korostetaan usein velvollisuuttamme pitää omat rajat. Tulee osata sanoa ei asioille ja käytökselle, jota ei halua. Uhriutuminen tarkoittaa (muun muassa) sitä, ettei ota vastuuta omista rajoistaan ja velvollisuudestaan valita itsensä terveellä ja itseä suojelevalla ja rakastavalla tavalla. Rajat ovat yksi itsensä rakastamisen osa-alue. Rajojen pitäminen on itsensä kunnioittamista ja kykyä tunnistaa, mitä asioita ei halua elämäänsä. Jos oma autonominen reviiri – fyysinen tai mentaalinen – on toistuvasti uhattuna, sille täytyy pystyä sanomaan ei.
Rajat liittyvät myös mahdollisuuteen kohdata toinen ihminen. Rajat ovat pitämisen ohella antamista pitäytymällä toimimasta epäkunnioittavasti. Rajojen pitäminen ja antaminen ovat kummatkin vastuun ottamista itsestä. Ottamalla vastuun itsestä, ottaa askelia toista ihmistä kohti. Näin rajat ovat turvaa ja rakkautta – myös aikuisilla.
Jokaisella on mahdollisuus kunnioittaa toisen rajoja antamalla ne vapaaehtoisesti eli päättää olla kävelemättä – konkreettisesti tai mentaalisesti – toisen yli. Se on autonomian tilan rikkumattomuutta silloinkin, kun kukaan ei vaadi tai puolusta tuon reviirin rajoja. Voi kysyä itseltään, onko olemassa tilanteita, joissa toisen fyysisen tai mentaalisen autonomian tilan pyhyyden ja rikkumattomuuden voi sivuuttaa? Saako suhteessa se, joka aina kuumenee nopeammin ja näkyvämmin toistuvasti kävellä sen yli, joka on hitaampi ja rauhallisempi? Antaako esimerkiksi temperamentti oikeuden olla kunnioittamatta toisen rajoja ja autonomista tilaa?
Onko tilanteita, joissa aikuisella oikeus olla kunnioittamatta lasta? Onko tilanteita, joissa aikuisella on oikeus olla kunnioittamatta toista aikuista?
Jos ajattelet rakkaussuhdetta, jossa joudut vartioimaan aktiivisesti rajojasi – voitko silloin kokea olevasi turvassa rakastamaan toista ja kohtaamaan toisen levollisesti ja varmasti? Voiko rajattomuus olla tila rakastaa?
Rajojen antaminen on vapaaehtoista vastuuta omasta toiminnasta: se tehdään ilman, että toisen tarvitsee rajojaan asettamalla pyytää sitä sinulta, sanoa sinulle ei. Rajojen antaminen on kunnioittamista. Se tehdään vapaaehtoisesti, pyytämättä. Silloin toinen on turvassa sinulta, turvassa olemaan hän.
Ja silloin hän on myös turvassa kohtaamaan sinut. Rakastamaan varmasti ja rohkeasti, ottamaan vastaan kaiken sinussa.
Ottamalla vastuun itsestäsi ja rajoistasi annatkin vastarakkauden mahdollisuuden itsellesi.
Kirjoitus perustuu osin Keiju Vihreäsalon kirjaan “Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kuuntele kirja BookBeatissa TÄÄLLÄ.
🎧 Jos sinulla ei vielä ole BookBeat-tiliä, saat käyttöösi maksuttoman kokeilujakson TÄSTÄ.
