Erään poikaystävän kanssa kinastelimme siitä, miten tiskirätti huuhdellaan ennen kuin pyyhitään pöytä. Poikaystävä huuhteli tiskirätin juoksevan veden alla, minä taas seisovassa saippuavedessä, jossa oli pesty tiskit (olen myöhemmin kuullut useammalta taholta, että tämä on kerrassaan vastenmielinen tapa, mutta näin minulle on opetettu kotitaloustunnilla 7. luokalla ja olen päättänyt olla liian vanha oppimaan uusia tiskirättien huljuttelutapoja).
Poikaystävä oli aina raivoissaan jo ajatuksestakin, että mokomalla seisovalla vedellä huuhdellulla rätillä kosketetaankaan pöytää, jossa hän ruokailee. Minä taas siinä vaiheessa otin haparoivia askeleita kohti kompromisseja ja joustin sen verran, että pyyhin tiskivedessä seisoneella rätillä pöytää ainoastaan hänen selkänsä takana. Luulen, että hän aavisti, etten kunnioittanut hänen toivettaan kuin osittain. Minä puolestani pelkäsin, että hän näkee minut pyyhkimässä pöytää haaleassa vedessä hiutuneella rätillä. Hän ei peitellyt raivoaan.
Arvaatte ehkä, että tiskirätistä tuli kynnyskysymys suhteessamme.
Suhteiden kiistoista puhuttaessa näkyvimpiä ovat kinat siitä, mitä kukin saa ja ei saa tehdä. Tehdäänkö asiat minun vai sinun tavalla? Tahdot taistelevat, minä olen sinua vastaan ja sinä minua. Joku jättää aina hammastahnatuubin auki ja vessanpöntön kannen myös, vaikka se on toisen mielestä tehtävä juuri päinvastoin. Tiskirätin ympärillä on tihentynyt tunnelma. Ulkopuoliset ihmettelevät, onko sillä nyt noin suuri merkitys, mutta osapuolet saattavat olla niin uppoutuneita teemaan, etteivät enää erota asioiden mittasuhteita. Joko minä voitan sinut, tai sinä minut.
Kumpikaan ei näe eikä kuule toista. Kumpikin on jumiutunut kuvittelemaan, että juuri tuo tiskirätti on kohtalonkysymys.
Kaikki lausutut sanat tuntuvat pahentavan tilannetta. Jotain olennaista jää huomaamatta.
Myötätunto on läsnäolevaa sanatonta näkemistä ja kuulemista. Se on toisen osaan asettumista, hänen kanssaan tuntemista. Painopiste on tunteissa: silloin ollaan hetken toisen rinnalla ja tunnetaan hänen kanssaan. Ei tavoitella mitään. Ollaan vain rinnalla ja tunnetaan paikalta poistumatta, toista yksin jättämättä. Ollaan kanssa, yhdessä. Näin piirretään hänen kanssaan hänen ääriviivansa, nähdään hänen kokemuksensa, tehdään hänestä näkyvä hetkenä, jolloin hän tarvitsee sitä.
Silloin ollaan hetken toisen kanssa hänen kokemuksessaan. Ollaan me.
Me on mielien kohtaamista, sinun ja minun limittymistä hetkeksi. Se on kuin tanssi, oman tahdon ylittävä ja minuuden rajoja haastava tanssi. Sinä erillisenä ja minä erillisenä menee hetkeksi rikki. Sinä ja minä ovat edelleen olemassa, mutta tuossa kohtaamisessa syntyvä me vahvistaa sekä sinua että minua, tekee sinusta enemmän sinä ja minusta enemmän minä, kuin voisi olla ilman kohtaamista, meitä.
Kohtaaminen eheyttää ja voimistaa. Silloin on enemmän kuin kaksi ihmistä rinnakkain. Se, että toinen tulee kuin sisään, näkee sisäisen todellisuuden ja jakaa sen, avaa hellittämään. Äärirajat vahvistuvat, ihminen tulee näkyväksi toisen katseessa. Saa turvan ja luvan olla se kuka on. Tämä kokemus on rakkauden ytimessä.
Myötäelämisessä syntyvä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemus luo levollisuuden ja turvan mahdollisuuden. Levollisuudesta ja turvasta puolestaan avautuu ovi omaan potentiaaliin: uskallukseen elää omaa voimaansa kokonaisvaltaisesti. Näin me on paradoksi: se vahvistaa autonomiaa ja erillisyyttä. Tulemalla yhteen on enemmän yksilö. Meidän ei ole tarkoitus puurouttaa sinua ja minua eriytymättömäksi massaksi, se ei toimi joko sinun tai minun kustannuksella. Se antaa sekä minulle että sinulle.
Tiskirätit, pöntöt ja tuubit eivät ole ongelmien ydin. Ne ovat ongelmien symboleita, sen näkyviä merkkejä. Asioista kiistely, erimielisyydet ja yritykset ratkaista ristiriitoja ovat sanojen ja asioiden maailmaa. Usein nämä kaksi sekoittuvat niin, että ristiriitoja on vaikea ratkaista, koska myötätunnolla tehdään kauppaa. Syntyy joko/tai-tilanteita, umpikujia, mahdottomuuksia. Tilanteita ei voi ratkaista muuta kuin toisen tavalla – ja toisen kustannuksella.
Rakkauden ongelmista puhuttaessa annetaan kommunikaatiolle varsin suuri merkitys. Riittäisi, että sanotaan selkeästi, mitä toivoo, ja kertoo tunteistaan avoimesti. Kommunikoinnin ja ratkaisukeskeisyyden maailmassa on vaikea ymmärtää, että niiden alapuolella ja niitä ennen on jotain paljon tärkeämpää: nähdyksi ja kuulluksi tuleminen.
Mitä jos joskus tilanteen ratkaisemisen sijaan pysähtyisikin vain olemaan toisen rinnalla? Olisi siinä, kunnes näkee ja kuulee. Ei yrittäisi mitään, ei väittäisi mitään, ei pyrkisi mihinkään. Sietäisi hetken sietämätöntä ratkaisemattomuutta.
Mitä jos puhumisen sijaan joskus olisikin vain hiljaa toisen rinnalla?
Myötätunto vie kohtaamisen luonteen täysin uuteen ulottuvuuteen: kyse ei ole siitä mitä sinä ja minä saamme (toistemme kustannuksella), vaan siitä mitä me voimme olla (toistemme kanssa). Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen taika on siinä, että se avaa konfliktien umpikujasta vaihtoehtojen maailman. Kiistan kohteena olevat asiat voivat nähdyksi ja kuulluksi tulemisen jälkeen ratketa ei ainoastaan sinun ja minun tavalla, vaan millä tahansa tavalla.
Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on jaettu kokemus, joka ei vie keneltäkään mitään ja antaa kummallekin. Se on ääretön voimavara.
Silloin kaikki on mahdollista.
Kirjoitus perustuu osin Keiju Vihreäsalon kirjaan ”Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa. Kirja on ilmestynyt lokakuussa Otavan Hidasta elämää -sarjassa.
