Ylistys herkille, kilteille ja huomaavaisille ihmisille

Maailma on joskus vähän ankea paikka, emmekä me ihmiset ole aina kivoja, mutta…

 

Onneksi on ihmisiä, jotka hymyilevät vastaantulijoille,

kävelevät kadulla ihastellen rakennusten kauniita yksityiskohtia,

luovat kauneutta ympärilleen,

asettelevat sanansa huolella ja pyrkivät olemaan loukkaamatta,

muistavat merkkipäiväsi,

kysyvät mitä sinulle kuuluu,

huomaavat kun kaipaat lohdutusta,

jaksavat ilahtua pienistä asioista,

sanovat kiitos ja anteeksi,

itkevät ja nauravat spontaanisti,

hurmioituvat kauniista musiikista,

näkevät eläimiä ja enkeleitä pilvissä,

pysähtyvät rapsuttamaan ohi kulkevaa koiraa,

samoilevat metsissä ja halailevat puita,

osaavat nauttia hiljaisuudesta,

unohtuvat takkatulen ääreen haaveilemaan,

rakastavat keskustella kanssasi elämän tärkeistä asioista,

jännittävät ja hermoilevat, mutta tekevät silti,

kirjoittavat, musisoivat, maalaavat tauluja, tanssivat ja näyttelevät,

luovat mielikuvitusmaailmoja ja keksivät ihmeellisiä juttuja,

pakahtuvat kiitollisuudesta ja rakastavat täysillä.

 

Oletko sinä yksi heistä?


Suvin erityisherkkyyttä käsittelevät kirjat Ihana herkkyys – Rikasta elämää kaikilla aisteilla sekä Erityisherkän päiväkirja ovat saatavilla Hidasta Elämää -puodista.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image