Olen muuttanut aikuiselämäni aikana yli 20 kertaa. Olen ollut levoton, pelokas, epävarma, eksynyt itsestäni. Ruuhkavuosina kotini tuntui työleiriltä ja minä kutsuin itseäni kotiorjaksi. Olin mustavalkoinen, kylmä ja poissaoleva. Järjestys ja kontrolli olivat ainoita turviani pelkkiä uhkia täynnä olevassa maailmassa. Minulla ei ollut kiintopistettä, ei tulisijaa, ei mitään mikä olisi antanut minulle lämpöä, turvaa ja voimaa. Olin sulkenut oven sydämeeni.
Rätti kädessä, maanisesti siivoten yritin saada kotini pintoja kiiltäväksi, enkä osannut rauhoittua, ennen kuin sohvatyynyt olivat siistissä rivissä ja lattiat oli pesty. Halusin aina pois kotoa, sillä näin kotona vain sen kaiken, mitä siellä olisi pitänyt tehdä. Laahustin maailman huolet harteillani ympäri kotiani, tukka sekaisin ja verkkareissa, mutta ulos mennessäni koristelin itseni aina muita varten kauniiksi. Puhuin ventovieraille kauniimmin kuin perheenjäsenilleni. En ollut kotonani onnellinen.
Kotonani olin kuitenkin aidoimmillani. Siellä varjoni ja haavani olivat näkyvillä, enkä edes yrittänyt peittää niitä. Kun olin sisäisesti niin ”likainen”, piti itseni ulkopuolella olla tiptop-siistiä, että pysyin kasassa. Minusta löytyi häpeää ja syyllisyyttä, surua ja pelkoa, enkä pystynyt niitä siivoamaan vahvimmillakaan pesuaineilla pois. Kun en osannut vielä kohdata tunteitani, ne valuivat minusta ulos ilkeyksinä, syytöksinä ja ahdistavana levottomuutena.
On tarvittu paljon raastavan tuskaisia opetuksia ja kipeitä tapahtumia, jotta vihdoin ymmärsin sisäisen heijastuvan suoraan ulkoiseen. Ymmärrän nyt, että maaninen siivoamiseni oli merkki sisäisen siivoamisen tarpeesta. Kun tunnen ärtymystä kodin sotkusta, se kertoo minulle sisälläni olevasta tukahdutetusta tunteesta. Tahrasta, jonka voisin jo pestä pois likaamasta kehoani ja tukahduttamasta energiaani. Kehoni on sieluni ja tunteitteni koti.
Vasta kun olin siivonnut itseni sisältä tyhjäksi ja valmiiksi vastaanottamaan uutta, vasta kun olin oppinut arvostamaan itseäni, vasta kun olin löytänyt sisältäni turvan, luottamuksen ja viisauden, vasta kun olin oppinut asettamaan rajoja ja kun keskityin sisäiseen tunnetyöhön ulkoisen siivoamisen sijaan, löysin unelmieni kodin. Se oli tyhjänä juuri sellainen kuin minäkin olin. Siellä oli paljon hohtavaa uutta, mutta myös paljon sielukasta vanhaa. Lattiat hieman narisivat, mutta valo tulvi ikkunoista. Talo puhui minulle ja minä kuuntelin.
Lähdin rakentamaan kodistani sieluni maisemaa. Halusin, että kotini vahvistaisi ja muistuttaisi minua arvoistani. Halusin kotini heijastavan iloisen värikästä persoonaani ja kertovan tarinaa elämästäni ja matkoistani. Halusin kädenjälkeni näkyvän joka neliössä, en marttyyrimaisen siisteyden, vaan innostuneen luovuuden muodossa. Kului viikkoja kun kokeilin ja makustelin eri värejä, rakentelin nurkkia ja etsin puuttuviin koloihin juuri oikeanlaisia asioita, kuin itseäni ja maailmaani uudelleen rakentaen.
Halusin, että kotini jokaisella huonekalulla ja esineellä on merkitystä, aivan kuten minullakin on merkitystä. Jokainen esillä oleva tavara kertoo tarinan matkastani tähän, jossa nyt olen. Oma sisäinen muutokseni näkyy huonekaluissa, joista suurin osa on vanhasta uudeksi tuunattuja, hiottuja ja maalattuja edellisen kodin muistoja tai kirppislöytöjä. Halusin kotini ilmapiirin olevan kevyt, hengittävä ja elävä, joten täytin sen yli sadalla huonekasvilla.
Olen kiitollinen kaikesta siitä runsaudesta, mitä minulle on annettu, niin vastoinkäymisistä kuin onnistumisista. Kunnioitan muutosta ja toivon lisää yltäkylläisyyttä. Kauneimmat vaatteeni ja koruni ovat esillä ja pukeudun kauniisti myös kotonani. Hoidan lasteni, kissojeni ja kasvien lisäksi hellästi myös itseäni. Minulla on nurkka, jossa innostun oppimaan uutta. Minulla on nurkka, jossa on turvallista itkeä. Jokaisella perheenjäsenellä on tässä talossa tilaa olla ja tuntea, yhdessä ja erikseen.
Herään auringon keltaiseen väriloistoon, joka muistuttaa minua sisälläni olevasta valosta. Joka aamu kävelen läpi kotini kaikki huoneet, sieluni joka sopukan. Se on minulle kuin meditaatio, jolla aloitan päivän. Siirtelen tavaroita, pyyhin pölyjä, juttelen kukille, katson mitä tarvitaan missäkin, samalla kun mietin mitä minä tarvitsen ja haluan tehdä juuri tänään.
Olen tullut kotiin ja olen kuin kotonani itseni kanssa, häpeilemättä ja avoimesti. Olen värikäs, lämmin, arvokas ja läsnä. Kotini turvasta minun on helppo ottaa rohkeita askelia maailmalle, ja minulla on aina sieluani ravitseva lepopaikka, jonne palata. Kotini on alati uudistuva ja muuttuva turvapaikka mahdollisuuksia täynnä olevassa maailmassa.
Minä olen kotini nöyrä palvelija ja sydämeni ovi on auki ja kaikille näkyvä.
– Syvällistä keskustelua kodista, siivoamisesta ja näkyvyydestä Tajunnan virtaa-podcastin jaksossa “Koti on sisäisen heijastuma”
– Kuvat: Sari Mattsson
