Tunnollisuus ennustaa pitkää ikää ja terveyttä

Unelmiemme toteutuminen ei ole riippuvainen sattumasta, vaan siitä mitä ja miten teemme. Tekeminen on tapamme olla olemassa. Vain teoilla voimme manifestoida muutoksen.

Väkevää puhetta tekemisen vaikutuksesta elämäämme.

Ihmeiden tapahtuminen edellyttää sopivan sekoituksen innostusta, kyvykkyyttä, ahkeruutta, järjestelmällisyyttä, kärsivällisyyttä sekä luottamusta omaan itseen ja omiin mahdollisuuksiin sekä omien käsien saveen laittamista.

Tunnollisen ihmisen ominaisuuksia.

Tunnollinen ihminen on tehtäväsuuntautunut. Hän valitsee keskittymisen sellaisten asioiden tekemiseen, jotka ovat hänelle arvokkaita ja merkityksellisiä. Tekemiseen, jossa on sykettä ja sydäntä ja joka on itsessään tärkeämpää, kuin tavoiteltu lopputulos.

Tunnollisuus edellyttää tekemiseltä riemullisia haasteita sekä vapautta kokeilla, erehtyä ja oppia.

Aidon tunnollisuuden olennainen tunnusmerkki on, että motiivi tekemiseen tulee tekemisestä itsestään, ei ulkoisen arvostuksen ja palkkion tavoittelusta.

Tunnollisuuden kahdet kasvot

Aito tunnollisuus on meille hyväksi. Sen lisäksi, että se lisää onnistumispotentiaaliamme, on se myös terveydellemme hyväksi.

Solututkijat ovat saaneet selville, että aito tunnollisuus pidentää kromosomien kärjissä sijaitsevia telomeerejä, jotka tukevat solujen tervettä uusiutumista. Telomeerien pituudella on yhteys hyvinvointiimme ja odotettavissa olevaan elinikäämme.

Vääränlaiseen motivaatioon perustuva tunnollisuus ei ole ihmiselle hyväksi. Kun tunnollisuuden motivaationa on ulkoisiin mittareihin, arvostukseen, rahaan ja vaikkapa valtaan perustuva päteminen, on tunnollisuus rakentunut hataralle pohjalle. Sillä on myös suuri vaara mennä överiksi.

Epäterve tunnollisuus ilmenee esimerkiksi puskemisena, suorittamisena, tai neuroottisena perfektionismina.

Ja silti mikään ei riitä. Riittämättömyyden tunne sekä itsekriittisyys vain lisääntyvät, mikä altistaa loppuunpalamiselle. Kun kokemamme odotukset (useimmiten juuri ne omat) nousevat ja kokemamme oma kyvykkyys laskee yhtäaikaisesti, on seurauksena burnout.

Itsekriittisyys taas voi ankarimmillaan olla jopa hyvin tuskallinen muoto itsesäälistä.

Ihanaa ja kamalaa

Terve tunnollisuus on ilon, keveyden, leikin ja jonkun asteisen epämukavuusalueella toimimisen aiheuttaman kivun yhdistelmä. Pieni kipuilu on välttämätöntä, sillä intohimo ja tekemisen flow eivät viihdy mukavuusalueella.

Tunnollinen kaipaa riemullisia haasteita ja tuntemattomiin vesiin heittäytymistä.

Todellinen tunnollisuuden mestari osoittaa myötätuntoa itseään kohtaan. Hän osoittaa suurta rohkeutta sietämällä epävarmuutta, hämmennystä, epäuskoa ja epäonnistumisia. Hän uskaltaa tehdä virheitä ja olla epätäydellinen.

Terve tunnollisuus auttaa sinua toteuttamaan kutsumustasi – Sun Juttuasi. Kun tunnollisuus itsessään jo lisää hyvinvointiasi ja kun sen lisäksi toteutat itseäsi, niin olet täynnä elinvoimaa.

Sun Juttusi on kova juttu!


Odotan tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image