Ylianalysointi voi näyttäytyä asioitten jatkuvana miettimisenä ja loputtomana pähkäilynä, joka ei lisää ymmärrystä vaan saa päätä enemmän solmuun. Pidän itsereflektiotaitoa tärkeänä, sekä kykyä käyttää mielen erottelukykyä, mutta omalla kohdallani olen moneen otteeseen ajautunut ylianalysoinnin sivuluisuun.
Ajattelen, että taipumus analysoida on kuin kolikko jolla on molemmat puolet. Hyvänä puolena on se, että ihminen on taipuvainen reflektoimaan itseään, motiivejaan ja käyttäytymistään. Haastavana puolena on se, että ihminen on taipuvainen ylianalysoimaan ja pyörittämään loputtomia skenaarioita, joidenka ohjaaja on usein pelko ja itsesyytökset.
Ajattelen, että jokaisen on hyvä oppia hyväksymään omat taipumuksensa ja harjoitella elämään niin, etteivät ne haastavat puolet ime mehuja itsestä.
Ylianalysoinnin suhteen (johon olen edelleen taipuvainen) minun on tärkeä muistaa, että liiallinen analysointi on defenssi.
Se pyrkii suojaamaan ja harhauttaa huomion pois siitä, mitä TUNNEN. Silloin kun ylianalysointi on päällä, on lähes varmaa että pinnan alla koen epävarmuutta, pelkoa, hylätyksi tulon tunnetta, pettymystä, häpeää tai jotain kipeää tunnetta jonka äärelle pysähtyminen ei ole ihan helppoa.
Tällöin ylianalysoinnista voi tulla merkki sille, että on aika antaa ajatusten olla, ja pysähtyä tuntemaan. Ja joskus jos mieli on laukannut pitkään analysoinnin labyrintissa, tarvitaan usein myös konkreettista hellittämistä ja relaamista. Tervettä eskapismia, jopa.
Luota siihen, että mieli työstää asioista taustalla silloinkin kun et aktiivisesti yritä. On hyvä että on tilaa asioiden käsittelylle JA rentoutumiselle, ihan tavalliselle olemiselle.
Viisaus meissä ei löydy puristamalla vaan hellittämällä.
