Olen usein havitellut onnellisuutta elämässäni. Kuvittelin joskus, että se on se, mitä meidän pitää täällä tehdä. Kokea onnellisuutta ja olla onnellinen, aivan kuin onnellisuus olisi jotenkin hyvän ihmisen mittari. Ihmisyys on erikoinen kenttä. Kun siihen pistää monia päällekkäisiä ajatuksia voi syntyä erikoinen soppa. Tällä tarkoitan sitä, kun yhdistetään henkisyyttä, hyvinvointia, ajan ilmiöitä ja suuntauksia yhteen pakettiin. Tästä syntyy helposti omia tulkintoja siihen, mitä meidän ”pitäisi” tehdä ihmisinä. Nämä erilliset ajatukset muodostavat usein mielikuvia, jotka eivät välttämättä vastaa todellisuutta.
Jos otetaan esimerkiksi onnellisuus. Itsessään onnellisuudessa ei ole tietenkään mitään vikaa. Mutta haasteeksi voi nousta se, että jos tavoittelemme onnellisuutta, niin itsessään tavoittelemisesta voi tulla meillä enemmän stressiä ja paineita kuin itsessään sitä onnellisuutta. Onnellisuuden tavoittelusta voi tulla vahva tapa määrittää oma itsensä. Jos olen onnellinen – olen hyvä ihminen; jos en ole onnellinen – olen huono ihminen. Tämä ilmiö voi toistua lähes kaikessa mitä alamme tavoittelemaan hinnalla millä hyvänsä.
Tässä maailmassa (länsimaissa) elävä ihminen voi helposti tehdä elämästään jatkuvasti helpompaa ja automatisoidumpaa. Tässä käy helposti niin, että jatkuvasti pienentää omaa kenttäänsä kokea elämää. Olemme jatkuvasti enemmän sisällä missä on ilmastointi, jotta kehon ei tarvitse lämmittää itseään. Ajamme kulkuneuvoilla, jotta kehon ei tarvitse käyttää energiaa liikkumiseen. Käytämme erilaisia ärsykkeitä, netistä kofeiiiniin, jotta saisimme sisältöä päiviimme.
Ja se onnellisuus? Saattaa käydä niin, että kuvittelemme onnellisuuden olevan yhtä kuin mukava. Mukava, helppo ja vaivaton, vähän niin kuin lämmin suihku, joka tuntuu hetken aikaa hyvältä. Tai jos onnellisuuteen yhdistyy jotenkin ajatus siitä, että se on tunnetasolla jatkuvaa hyvän mielen kokemista, niin voi olla aika vaikeaa oikeastaan kokea sitä onnellisuutta.
Onnellisuus ja merkityksellinen elämä eivät ole toistensa vastakohtia
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että elämä on helppoa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että käytämme ärsykkeitä ja elämäämme helpottavia asioita. Kuitenkin omassa elämässäni olen huomannut sen, että onnellisuus, henkisyys, hyvinvointi, itsensä kehittäminen tai mikä tahansa termi, voi määrittää meidän tekemistä ja olemista liikaa, näin ollen estäen meitä olemasta omia itseämme ja kokemasta merkityksellistä elämää. Näin ei tietenkään käy aina, mutta mahdollisuus siihen on olemassa.
Eikä onnellisuus ja merkityksellinen elämä ole myöskään toistensa vastakohtia, ne voivat aivan hyvin olla molemmat mukana. Jos kuitenkin koet, että olet havitellut onnellisuutta, sitä täydellistä elämää tai muuta vastaavaa, jääden kuitenkin tyhjäksi sisältä, kysyn sinulta seuraavat 10 kysymystä.
1. Estääkö jonkin asian tavoittelu sinua elämästä täydempää elämää?
2. Estääkö jokin mielikuva itsestäsi sinua kokeilemasta asiaa minkä lopputulosta et tiedä?
3. Uskallatko epäonnistua asioissa?
4. Uskallatko kokea onnettomuutta, haastavia ”varjopuolen tunteita”?
5. Uskallatko kokea ilon, riemun, ekstaasin, nautinnon tunteita?
6. Uskallatko heittäytyä elämän hetkiin täysillä?
7. Määritteletkö oman ihmisyytesi jonkin ulkoisen standardin mukaan – onnellisuus, henkisyys, tasapaino yms?
8. Piilotatko oman keskeneräisyytesi vai oletko jo tutustunut siihen myöntämällä sen olevan sinussa?
9. Koetko täyttymystä elämästäsi? Miksi?
10. Miten eläisit, jos antaisit itsellesi luvan kokea juuri haluamaasi elämää? Uskallatko myöntää sen itsellesi, vai onko sen sanottaminen hankalaa?
Loppuun haluan sanoa, että näihin ei ole mitään oikeaa vastausta. Itsessään merkityksellisestä elämästä tai sen tavoittelustakin voi tulla stressiä ja paineita. Me voimme kokea ihan mitä tahansa, ihan mistä tahansa asiasta. Me voimme myös kokea vapautusta häpeästä, keskeneräisyydestä ja ”huonoudestamme”. Me voimme valita tässä elämässä. Me jokainen saamme tietyt ärsykkeet maailmalta, joihin emme voi vaikuttaa. Mutta voimme valita sen kuinka reagoimme noihin ärsykkeisiin.
Vapaasti Viktor Franklia lainaten; ärsykkeen ja vastauksen välissä on tyhjä tila. Tuossa tilassa on meidän voimamme valita vastauksemme. Vastauksessamme piilee kasvu ja vapaus.
