Olen ollut hieman ihmeissäni viimeisten kuukausien aikana, totutellut uuteen minääni, siihen jossa kauan kadoksissa olleet palapelin palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Kirjoittaminen ei ole oikein luistanut, mutta luovuus muilla saroilla on ollut sitäkin vuolaampaa.
Olen ajan kanssa oppinut luottamaan omaan tekemiseeni, omaan intohimooni eläinkommunikoijana. Vaikka kaikki muu elämässä olisi ollut häilyvää ja välillä harmauden verhon peitossa, olen saanut eläinkommunikoinnista tarkoituksen ja suunnan. Olen aina sydämessäni tiennyt, että kun jaksan vakaasti ja uskollisesti tehdä sitä minkä hyvin osaan, se joskus myös palkitaan.
Olen viettänyt paljon aikaa Costa Ricassa ja siellä päässyt opettamaan Ingelan kanssa henkisten alojen huippujen kanssa, tämä jos mikä on tuntunut siltä, että uurastaminen todella on palkittu. Olen kertonut videoillani ja muissa yhteyksissä enemmän tästä kaikesta, missä ja miten tämä kaikki on tapahtunut. Tärkein asia tässä blogissa ei ole tämä vaan se, mitä heinäkuun 2017 jälkeen on tapahtunut, kun ensimmäisen kerran opetimme Costa Ricassa.
Aika nopeasti heinäkuun jälkeen alkoi tapahtua. Tunsin selvästi, kuinka moni asia muuttui, mutta halusin antaa itselleni aikaa sisäistää kaiken muutoksen. Ymmärtänette, että voi olla vaikeaa pukea asioita ja tunteita sanoiksi, kun huomaat rakastavasi lyijykynää yhtä paljon kuin lähintä rakasta ihmistäsi. Se mitä uskon tapahtuneen tuolla Costa Ricassa, menemättä tässä sen enempää yksityiskohtiin, sain sieluni takaisin.
Suurin osa meistä täällä maan päällä tallaavista ihmisistä etsii omaan sieluunsa yhteyttä. Sielu kulkee rinnallamme, mutta välillä etäämmällä. Sielu erkanee ihmisestään yleensä lapsena koetun trauman johdosta. Tästä johtuu kaikki ihmisen elämässä kokema suru, ahdistus, addiktio, työnarkomania, koulukiusaaminen, huolestuminen, rakkauden etsiminen, muutama mainitakseni. Jokaisella meistä on mahdollisuus löytää sieluyhteys uudelleen, tapoja on useita, mutta joskus koko elämäkään ei riitä.
Itse olen ollut henkisen tien kulkija pitkään, jo parikymmentä vuotta, ehkä enemmänkin. Itse olen etsinyt henkistä suuntaa kursseista, kirjoista ja vaikkapa elokuvista. Olen samalla vienyt eläinten sanomaa eteenpäin omalla lempeän päättäväisellä tavallani ja saanutkin heidän viestiään perille melko laajalle.
Kaikesta kokemastani ja oppimastani huolimatta olen kantanut syvää ahdistusta mukanani, joka on ollut todellinen fyysinen kipu rinnassani.
Olen välillä ollut ärtynyt ja erilaisista asioista ympärilläni huolissani. Välillä olo on ollut helpottuneempi ja kevyempi, kunnes tuo sama tunne on palannut takaisin. Tähän kaikkeen liittyy myös oma elämäni mittainen kamppailu ylipainoni kanssa. Tuolla heinäkuisella matkalla näin ja koin konkreettisesti, että kaikki tämä johtui siitä, että sieluni oli ollut minusta erillään. Minulle tapahtui jotain ollessani n. 5-vuotias, muistin ja näin, mikä tuo tapahtuma oli ja sain päästää siitä irti ja antaa anteeksi.
Kun palasimme ”normaaliin” elämään, ei mikään enää ollutkaan ihan tavallista ja tuttua. Jatkuva ahdistus oli poissa, huolet ja murheet olivat muuttaneet muotoaan, haalistuneet. Asiat joista olin huolehtinut, ovat edelleen olemassa, mutta tunne, tuo kalvava, jäytävä huolestuminen, on poissa. En mieti pelkojani ja vaikkapa sitä, että miten mistäkin taas selvitään. Kaikkeen uuteen, iloisempaan ja vapautuneempaan minään on ollut mielenkiintoista totutella. Välillä vanhastaan tuttu ajatus; olenko tämän kaiken onnen arvoinen, on vilahtanut mielessä ja sitten rauhan tunne on taas kevyesti laskeutunut sydämeen.
Valtava määrä energiaa on vapautunut. Eläinten viestit ovat syventyneet ja voimistuneet, aistit ovat herkistyneet ja selkiytyneet. Olen keskittynyt todella oleelliseen, siihen mitä eläimet haluavat ihmisilleen kertoa.
On mennyt monta kuukautta omaan uudenlaiseen ja siihen todelliseen itseeni tutustuessa. Joka aamu herätessä edelleen tunnustelen rinta-alaani, ei, ahdistusta ei tunnu. Nyt voin sanoa, yli puoli vuotta myöhemmin, tuo tunne ei koskaan palannut. Aikaisemmin sitä odotti pelkojen ja huolien ottavan vallan hetkellä millä hyvänsä uudelleen ja energiaa meni näihin varautumiseen. Voisin sanoa, että ihme on tapahtunut, tämä on ollut niin valtava ihme, että en ole osannut, enkä edelleenkään osaa sitä kovin hyvin sanoilla kuvata. Moni ajattelee, että puhun vain lämpimikseni, ettei tällainen muutos ole mahdollista, mutta voin sanoa, etten koskaan elämässäni ole ollut näin tosissani.
valokuva, Ingela Nicklas
Olin odottanut, että alan kirjoittaa enemmän, mutta siinäkin kävi toisin, aloin piirtää. Julkaisen näitä piirroksia, kun aika on oikea, sen voin sanoa, että en osannut kuvitella, että minussa asuu tämänkaltainen taiteilija. Pieni ihminen sisälläni hihkuu ja on innoissaan. Tunnen todella, että olen saanut elämäni takaisin. Ihmiset, jotka minut tuntevat läheisesti, ovat huomanneet muutoksen, en hermoile, enkä toisaalta ole jatkuvasti äänessäkään. Tosin siinä mitä puhun, olen tullut paljon suoremmaksi ja osaan myös pitää omista rajoistani huolta.
Toivon jokaiselle tänä upeana Uutena Vuonna aitoutta, rakkautta ja rohkeutta tehdä niitä asioita, joita sydämesi todella halajaa.
Kirjoitan tätä sinulle matkalta, muutaman päivän kuluttua olemme jälleen Costa Ricassa, missä meitä odottaa upea luonto eläimineen, rantoineen ja uusine seikkailuineen. Maaliskuussa jälleen opetamme Rythmiassa ja juuri nyt tässä hetkessä, tämä on yksi asia monien joukossa, joka tekee minut todella onnelliseksi.
Minä rakastan sinua!
Maiccu
