Minä olen suojeltu (vaikka en sitä aina muistaisi)

Yleensä osaamme pyytää apua arkisissa asioissa pärjäämiseksi mutta kun on kyse omasta itsestä ja omasta pahasta olosta, avunpyytämisestä tuleekin monelle meistä hankalampaa. Avun pyytäminen on erityisen vaikeaa silloin, kun tarvitsee apua itsensä kanssa ja tuntuu pahalta, ahdistaa tai masentaa. Näitä tunteita ei aina huomaa myöntää itselleenkään, saati että menisi puhumaan niistä muille ja pyytäisi tukea tai apua.

Olen saanut kerran lentokoneessa paniikin ja lentäminen on sen jälkeen tuntunut kauhistuttavalta. Olen päässyt pahimman yli, mutta aina jos jotakin tavallisesta poikkeavaa tapahtuu, sydän hyppää kurkkuun. Viimeisimmällä lennollani huomasin pelon hiipivän ja menin sanomaan toisella penkkirivillä lepäävälle läheiselleni, että nyt on huono olla, voitko auttaa ja tuijotin häntä alakuloisena. Sanoin, että minua ahdistaa ja tarvitsen rapsutusta, kontaktia ja huomiota.

Minulle tuli hetken päästä sellainen olo, että minä pystyn ilmaisemaan itseäni, halujani ja tarpeitani. Kun en yritänyt sinnitellä, vaan ilmaisin tuen tarpeeni ja osoitin sisäistä heikkouttani ja pelkojani. Asian ilmaiseminen toikin minulle hetken päästä voimaa. Niin kauan kuin yritän peittää turvattomuuden tunteeni itseltäni ja kaikilta muilta, se ajaa minua yhä ahtaammalle.

Olin yhtenä iltana tanssimassa mutta paikalla olikin vain kourallinen ihmisiä. Onnekseni puolitutusta porukasta löytyi muutama innokas mies, jotka hakivat minua ahkerasti ja osoittivat suosiotaan. Kotiin päästyäni minulle tuli sellainen olo, että he pelastivat  iltani. Lisäksi läheiseni oli ollut erityisen huomaavainen edellisinä iltoina. Nuo asiat yhteen laskettuna tuntui, että oli pitkä aika siitä, kun olin tuntenut itseni yhtä halutuksi, pidetyksi ja kiinnostavaksi. Seuraavana päivänä minulle tuli olo siitä, että elämääni lähetetään suojelevia ja huolehtivia ihmisiä niin läheisten kuin ohikiitävien kohtaamisten muodossa.

Olen suunnannut liian paljon huomiota niihin yhteen tai kahteen ihmiseen, jotka torjuvat minua. Meille jokaiselle löytyy varmasti ihmisiä, jotka välittävät meistä aidosti ja ihmisiä, jotka torjuvat. Olin ikään kuin unohtanut ja jättänyt huonommalle huomiolle ne, jotka ovat lämminhenkisiä ja sydämmellisempiä.

Ymmärrän, että ihminen, joka on kokenut jonkin raskaan torjunnan, ikään kuin vetäytyy ja käpertyy eikä huomaa apua, jota muut tarjoaisivat. Sellaisessa huomion epäterveessä kierteessä ei pysty ottamaan iloa vastaan. Viime vuosien teemani on ollut avautua kuoristani ja ottaa vastaan hyvää, huolenpitoa, suojelusta, apua ja iloa. Kun ihminen on koiranpentumaisesti yrittänyt saada huomiota ja hyväksyntää joltain tietyltä henkilöltä usein vuosia ja sitä ei tule, alkaa vajota synkkyyteen. Sieltä nousemisessa on oleellista tunnistaa, että tarvitsee hoivaa ja suojelusta muilta ihmisiltä sekä kokea, että sitä on saatavilla. Tällöin voi nähdä oman luhistumisensa pikku tytöksi tai pojaksi ja vahvistua sen jälkeen kypsemmäksi aikuiseksi tuntien olevansa välitetty, toivottu ja haluttu.