Tein muutamia vuosia sitten eräällä retriitillä harjoitusta, jossa tuijotetaan paria silmiin ja kysytään kahdenkymmenen minuutin ajan samaan kysymystä.
Parini kysyi minulta uudelleen ja uudelleen kuka tai mikä minussa tarkkailee minua. Muutaman vastauksen jälkeen tuntui sille, että kaikki tarpeellinen oli sanottu. Mutta parini jatkoi tuijottamista (jäänsinisillä) silmillään ja kysyi saman kysymyksen aina uudelleen.
~ ~ ~ ~
Identifioidumme helposti paitsi ulkoisiin määritelmiin (ammatti, asema, rooli) myös tunteisiin, ajatuksiin, tapoihin ja kehoomme.
Kun minulta kysytään, kuka olen, on helpointa luetella ammatti, asuinpaikka, perhe, lemmikit, harrastukset ja ulospäin näkyvät asiat. Sen perään saatetaan päästä maailmankatsomukseen (joogi, kasvissyöjä) ja elämäntapoihin (minulla on usein kiire), taitoihin (minulla on hyvä kielipää), hieman syvemmälle mennessä tunteisiin (lempeä ja passiivisaggressiviinen) ja niin edelleen…
~ ~ ~ ~
Erityisesti tunteisiin, ajatuksiin ja tapoihin identifioituminen luo meissä mielikuvaa, että olemme tietynlaisia. (”Olen tällainen iloinen/vihainen ihminen”, ”Olen älykäs/tyhmä”, ”Olen nopea/hidas”.) Tämänkaltaisista havainnoista on toki hyötyä, sillä ne valottavat persoonaa, mutta ne ovat vain osa totuutta. Persoona on kuin silmälasit, joiden läpi katsomme maailmaa. Kenen päässä nuo lasit ovat?
Kuka minussa tekee kaikkia näitä havaintoja, kuka tai mikä minussa tarkkailee minua?
~ ~ ~ ~
Olen palannut tähän harjoitukseen lukuisia kertoja. Olen kokeillut, mitä tapahtuu, jos tunteiden, ajatusten ja tuntemusten keskellä keskityn havainnoimaan sisäistä tarkkailijaani.
Nykyään se tekee minut tietoiseksi omasta kehostani ja sitä kautta syvyydestäni. Yhteys tarkkailijaan rauhoittaa minua ja hiljentää kaikkea hälinää. Hiljaisuuden keskellä tunnen olemisen kosmoksen, äärettömän tähtitaivaan, jonka laajuudessa tutustun itseeni jatkuvasti syvemmin.
Oma opettajani Shiv Charan Singh sanoo, että ihmiset etsivät tässä maailmassa aivan liikaa paikkaansa. ”Älä etsi paikkaasi, ota ennemmin selville, kuka olet” on hänen neuvonsa.
Paikka on nimittäin lopulta aivan toissijainen. Jos olet kehossasi, jos löydät itsestäsi tarkkailijan, syvimmän olemuksesi, äärettömän kokijan ja havainnoijan, olet aina perillä. Juuri siellä missä pitääkin. Omalla paikallasi.
