Älä pakene ihmisyyttäsi – ihmisyys on tie totuuden luokse

Olen koonnut sinulle Inhimillisen henkisyyden perusperiaatteista 30 ohjetta henkiin heräämiseen. Tässä kirjoituksessa esittelen ohjeet 1, 3, 5 ja 7. IH on tuloksia tuottaneisiin opetuksiin, menetelmiin sekä henkilökohtaiseen kokemukseeni perustuva henkinen lähestysmistapa. Lähestymistavalle erityistä on se, että juuri ihmisyys on nostettu etusijalle. Miksi? Koska juuri siihen on piilotettu ne siemenet, jotka kasvavat täyttäväksi ja sielukkaaksi elämäksi. Ihmisyys on tie totuuden luokse.

Toivon, että nautit ajastasi ohjeiden kanssa ja pureskelet niitä kunnolla.

1. Sinussa ei ole mitään, mikä ei ole hyvää ja tarkoitettu olemaan. Anna siis kaiken sinussa olla. Kaiken.

Mä oon tosi innostunut siitä, että jengi tekee parhaansa löytääkseen kotiin ja itsensä luokse. Mut koko tässä henkisessä skenessä on ihmeellistä lähes kaikkialla se, että siinä on valtava muuttamisen, korjaamisen ja parantamisen maku. Me yritetään tulla joksikin muuksi kuin mitä me ollaan ja missataan se kaikista suurin lahja, mikä meille on annettu. Se ainutlaatuinen elämä, joka me itse ollaan.

Tää on niin iso juttu, että yksin sen ääreen pysähtyminen ja sen harjoittaminen tuo perille, jos sellasta perillä oloa voi sanoa olevan olemassakaan. Luoja, elämä, universumi, jumala tai me itse ollaan laitettu kaikki tarvittava siihen pakettiin, joka jokainen meistä on. Kaikki asiat meissä on tarkoituksenmukaisia. Kaikki meissä on hyvää. Kaikki.

Iso osa siitä on täysin vääristynyttä, koska me ei päästetä sitä päivänvaloon. Sen elämän, jota me joka tapauksessa etsitään tietoisesti tai tietämättämme, ei anneta herätä henkiin.

3. Rakastu itseesi kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten. Rakastu sitten maailmaan ja siihen mitä teillä on annettavana toisillenne. Muista, että elämä on rakastunut sinuun, kaikkeen sinussa. On aina ollut ja tulee aina olemaan, ehdoitta. Jos annat tuolle rakkaudelle tilaa rakastumalla itseesi, tuo rakkaus kuljettaa sinut kotiin.

Kun mä tein ite sen päätöksen, että rakastan kaikkea tässä Aaro nimisessä kaverissa, musta tuntui siltä, et mä teen suurimman mahdollisen virheen mun henkisen heräämisen kannalta. Luojan kiitos koin jo yrittäneeni kaikkea muuta huonoin tuloksin. Hälyttimet ja rajottimet alkoi huutaa sisällä, mutta samalla aloin kokea olevani elossa. Energinen, selkeä, lämpimämpi, välittävämpi ja laajempi.

Totesin samalla, että mun täytyy luopua siitä ajatuksesta, että muut rakastais mua. Ei sillä oikeastaan ollut mitään väliäkään, sillä mä rakastin kaikkea sellasena kuin se on. Sen täytyi riittää todisteeksi, että rakkaus ja elämä tuntuu mussa.

5. Elämä on puolellasi. Samassa joukkueessa pelaaminen tarkoittaa sitä, että asetat sallimuksen omien preferenssien ja toisten sinulta odottaman edelle.

Mäkin oon ollut siinä uskomuksessa, että mulla ei ole voimavaroja. Että musta ei ole johonkin. Nyt mä näen sen, että elämä, siis se elämä joka mä oon, ei olekaan muuta kuin voimavaroja. Se on puhdasta voimavaraa. Mut miten siihen pääsee kiinni? Sallimalla. Sallimalla kaikki ne ominaisuudet, joita meissä on. Just ne on ne voimavarat, ei ne mitä me yritetään opetella niiden sijasta tai kerätä niiden päälle.

Enkä tarkoita, etteikö oppiminen ja harjaantuminen ole hyvästä. Mut sellaset tyypit, jotka on oikeasti antaneet itsensä olla liikuttaa aina enemmän energiaa. Jos siihen tuodaan mukaan vielä hereillä olo, niin lopputulos ei voi olla muuta kuin taianomainen. Mitä se sitten tarkottaa, se jää jokaiselle itse selvitettäväksi.

Mä toivon näkeväni mahdollisimman monen heräävän tähän tosiasiaan ja syttyvän liekehtimään just omanlaisenaan liekkinä.

7. Elämä antaa sinulle aina sen, mitä kaipaat. Jos suostut tuntemaan pelkosi, rohkeus on paikalla. Jos annat sydämesi tuntea kipeää, pehmeä ja hoitava myötätunto koskettaa sinua. Kun annat sinun olla tietämättä, todellinen toiminta kumpuaa sisältäsi. Älä pakene inhimillisyyttäsi, sillä juuri siihen elämä vastaa omalla olemuksellaan.

Montaa asiaa ja kokemusta haluais vältellä. On vaikea nähdä, että ne on se juttu. Ei mullakaan ensimmäisenä käynyt mielessä, kun joku kosketti mun sydäntä ikävältä tuntuvalla tavalla, että just tuo kokemus on se, johon mun kannattaa tuoda huomio.

Mystikot, kovimmat jätkät elämäksi kutsutussa leikissä laulaa, että rakkaus, rakastaja ja rakastettu on sama asia. Mulle tää on tosi käytännöllinen juttu. Kun mussa (rakastettu) tapahtuu jotain, mä tuon huomioni (rakkaus) siihen paikalle ja jokin laajemmalta tuntuva mutta silti mussa oleva (rakastaja) vastaa siihen viisaasti. Rakkaus jossain muodossaan tulee aina paikalle. Tähän leikkiin tarvitaan kaikki kolme, vaikka ne onkin se yks ja sama.

Mut jos en suostu siihen, niin miten mua kukaan rakastaa? Jos mä vaikka en anna itseni tuntea innostusta jotain mulle tärkeää kohtaan ja salli siihen liittyvää jännitystä, joka on hyvin inhimillinen kokemus, miten sisältä nousevalle rohkeudelle olis tilaa? Miten se vastais mihinkään? Inhimillisestä kokemuksesta kieltäytyminen on vähän niinkun sanois luojalle, et sori hei, mä tiedän paremmin ja hoidan tän homman.

Inhimillinen kokemus on kuin magneetti. Kun sitä koskettaa huomiollaan ja sen herättää, se imee koko universumin tuekseen.

Heräsikö mielenkiintosi lukiessa? Tai luitko jotain jonka haluaisit tuoda käytäntöön? Sitä varten olen rakentanut helmikuussa alkavan Inhimillinen tie nimisen ohjelman. Inhimillinen tie on paikka, jossa voit eheytyä, selkeytyä ja voimavarautua. Elää konkreettisesti läpi sitä muutosta, jota voi kutsua henkiin heräämiseksi. Hidasta elämää -sivuston lukijana saat HIDASTA -koodilla joulukuun loppuun saakka 100€ alennuksen ensimmäisen vuoden osallistumismaksusta. Lue täältä lisää ja kysy itseltäsi haluatko vastata sisälläsi asustavan elämän kutsuun.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image