Viikon sisällä monta pientä viestiä yhdessä ovat kirkastaneet ajatuksen: nyt on naisten sankaritarinoiden aika.
Viime viikolla Henna Middeke postasi Facebookiin kuvan kaupasta, jonka elämäkertahyllyssä oli pelkästään miesten elämäkertoja. Tiedusteluun naisten elämäkerroista myyjä oli vastannut, että hyllytila on rajallinen. Hmph. Kyllä ongelma on aivan muualla.
Mietin jo siinä kohtaa, että naisten tarinat taitavat nyt löytyä hyvinvointihyllystä. Meidän kirjoissamme ei ehkä ole kannessa omaa kuvaa, eikä kirjan nimeksi ole annettu tuttavallisesti päähenkilön (lempi)nimeä, kuten Siru tai Miru. Meriititkin ovat toisenlaisia – mutta tarinat aitoakin aidompia.
Pari päivää myöhemmin pohdiskelin lähipiirissä Löydä elämän taika -kirjan saamia palautteita. Niitä tulee entistä tiheämmin, ja edelleen viesti on sama: “Kuin olisit kirjoittanut minun elämästäni”. Kuten olen kirjan ilmestymisestä asti sanonut, kyseessä ei ole vain minun tarinani. Se on kollektiivinen tarina, joka iskee nyt tosi lujaa tässä ajassa.
Pohdintani huipentui, kun kuuntelin Oprah Winfreyn Supersoul-podcastia. Siinä haastateltavana oli inspiraation lähteeni Elizabeth Gilbert. He keskustelivat Hero’s Journey -sankarimyytistä, joka on kulkenut läpi ihmiskunnan historian miljoonissa eri muodoissa, Luke Skywalkerista Disney-leffoihin. Myyttiä ansiokkaasti tutkinut amerikkalainen mytologi Joseph Campbell oli heidän mukaansa sanonut, että naisia ei löydy sankaritarinoiden pääosista, koska naiset ovat jo ennestään ehjiä, naisilla ei ole laajentumisen ja kasvamisen paikkoja.
Ehkäpä viime vuosisadalla se on miehille näyttäytynytkin niin: naiset hoitivat kotona lapsia, seurasivat esiäitiensä polkuja ja vastasivat odotuksiin – siihen ei miehen näkökulmasta kasvua, omaa ääntä ja sankaritekoja mahtunut kuin poikkeustapauksissa. Silloinkin naista pikemminkin paheksuttiin kuin ihailtiin. Naisen polku oli valmiiksi annettu, ehkä se ulkoapäin näytti helpolta ja eheältä.
Gilbert sanoi uskovansa, että sankarimyytti on osa DNA:tamme. Siksi samoja tarinoita kerrotaan yhä uudestaan eri tavoin. Kuunnellessani oivalsin, että nyt kun naiset kollektiivisesti murtautuvat ulos vuosituhansia vanhasta odotusten vankilasta, samalla naisten sankaritarinat alkavat herätä henkiin. Ensin se tapahtuu hyvinvointioppaina ja toipumistarinoina, koska pahoinvoinnin kautta vapautuminen tulee välttämättömäksi. Kun vanha tie on käyty loppuun, on ollut pakko löytää reitti parempaan oloon.
Uskon, että kohta tarinamme ovat paljon suurempia kuin toipumista ja selviytymistä.
Meissä tapahtuu muutosta DNA-tasolla: emme rimpuile eroon vain omista vanhoista uskomuksista ja peloista vaan koko siitä kuormasta, jota esiäitimme ovat kantaneet mukanaan. Naisten ääni avautuu nyt, jokaisella meistä omalla tavallaan, ja muutos vavisuttaa vanhoja rakenteita.
Jatketaan eteenpäin, jälleen vahvempana ja rohkeampana. Meissä kaikissa on paljon enemmän voimaa ja potentiaalia sankaritarinoiden pääosiin kuin vielä tajuammekaan.
Kuvat: depositphotos.com ja Paula Ojansuu (kirjasta Löydä elämän taika)
