Erityisherkkä arvostaa aitoutta – 4 asiaa, joiden tunnistaminen vahvistaa erityisherkän ystävyyssuhteita

Tuula_Ahde_mvKirjoittaja Tuula Ahde on erityisherkkyyden kokemusasiantuntija ja Erityisherkän elämää -sivuston perustaja ja ylläpitäjä. Tuula on ollut mukana taustajoukoissa Suomen erityisherkät ry:ssä sen perustamisen valmisteluista asti. Hän toimii myös aktiivisena jäsenenä useissa kansainvälisissä HSP-ryhmissä sekä -yhteisöissä.


Erityisherkän on helppo ystävystyä, mikäli hän kohtaa ja tunnistaa toisessa aitouden. Ystävyyssuhteiden ylläpitämisessä voi kuitenkin olla myös haasteita.

1. Intensiteetti

Erityisherkkä lähtee uusiin tuttavuuksiin ja ystävyssuhteisiin vahvalla intensiteetillä, mikäli hän kokee toisen kanssa yhteyden tunnetta. Aluksi yhteydenpito on tiivistä ja syvällisiä ajatuksia jaetaan.

Intensiivisen vaiheen muuttuminen tasaisemmaksi ystävyydeksi voi olla erityisherkille, varsinkin elämyshakuisille, vaikea ymmärtää tai kestää. Tästä seuraa helposti voimakas tarve analysoida, mikä on muuttunut. Tällöin toinen osapuoli hermostuu kyselyihin ja alkaa mahdollisesti ottaa etäisyyttä.

Ystävyyssuhde voi myös yksinkertaisesti palaa loppuun intensiivisyyden vuoksi: tuli paljastettua liikaa tai ei ole enää mitään sanottavaa. Parhaimmillaan syvällisyys johtaa kuitenkin loppuelämän ystävyyksiin.

2. Tunne hyväksikäytetyksi tulemisesta

Erityisherkällä on halu miellyttää ja välttää itsekkyyttä, jolloin emotionaalisten rajojen määrittäminen ja pitäminen vaativat työstämistä.

Erityisherkkä ottaa itselleen helposti ystävyyssuhteessakin parantajan tai korjaajan roolin, ottaa empaattisena vastuulleen tuottaa toiselle hyvän olon. Ystävien välillä tämä asetelma voi vakiintua, ja jonkin ajan kuluttua itsensä uhraaja tuntee olonsa hyväksikäytetyksi tai huomaa muuttuneensa hyvänä kuuntelijana toiselle terapeutiksi.

Ystävyyssuhde ei voi jatkua terveenä, jos sitä ylläpidetään vain toisen osapuolen ehdoilla.

3. Oman käytöksen huomioiminen toisen silmin

Erityisherkkä ei ole aina sensitiivinen, varsinkaan ylikuormitustilassa. Tunnereaktiot voivat olla silloin ylikorostuneita. Toisaalta herkkä voi vaikuttaa täysin poissaolevalta sulkeutuessaan ajatuksiinsa, turvaan ärsyketulvalta. Ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi, mutta huonoa käytöstä ei voi puolustella millään ominaisuuksilla.

Omat reaktionsa ja jaksamisensa rajat on hyvä tuntea: mihin suostuu, mitkä ovat suostumisen seuraukset. On tärkeää kertoa ystävällekin ”tulkintaohjeet” ja syyt valintojen sekä reaktioiden takana.

4. Ystävyyssuhteen lopettaminen konfliktin pelossa

Ystävyyssuhteessakin tulee ottaa huomioon toisen mahdollisesti suurempi stimulaation tarve. Pitää myös huomata ja hyväksyä, että toisellakin on oman tilan ja ajan tarve mahdollisesti eri rytmissä kuin itsellä.

Erityisherkkä saattaa lopettaa yhteydenpidon luullessaan, että toinen on suuttunut. Joskus intuitio osuu oikeaan, mutta ylianalysointi aiheuttaa ongelmia sinne, missä niitä ei oikeasti ole. Herkkä voi itseään suojellakseen jopa ennakoiden lopettaa ystävyyssuhteen, jos olettaa toisen suunnittelevan suhteen katkaisemista ja se tuntuisi silloin liian voimakkaasti.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image