Vanhempien ero on “ihan sama” ja paljon muuta

Oman lapsen ja nuoren kanssa erosta puhuminen ei ole useinkaan helppoa. ”Ihan sama” ja ”en tiiä” ovat yleisimmät vastaukset, kun kysyy miltä ero tuntuu.

Meidän perheessä ei ikinä oltu mitään suurimpia tunteista puhujia, mutta eron myötä siitä tuli vielä vaikeampaa. Nyt jälkikäteen mietin, että olisi vaan pitänyt sanoa ääneen mitä ajattelin kaikista muutoksista. (tyttö 17v) 

Erokriisin kuopassa kokee vanhempana monesti varmuutta siitä, ettei ydinperheen räjähdyksen jälkeen voi enää koskaan saapua tavallista arkea. Ja että myös lapsien elämä on samasta syystä pilalla. Huonolla tuurilla samaan hetkeen näkee asiantuntijan jyrähtävän jossakin otsikossa: ”Lapsen mielenterveydelle aiheutuu vakavaa vaaraa vanhempien erotessa”. Silloin pitää päättää, sirotteleeko tuhkaa ylleen ja asettautuu odottamaan maailmanloppua vai löytyisikö jostain kuitenkin vielä toivoa? Jos nyt ainakin lapsille?

Tästä kaikesta tosi vaikeasta on ollut se hyvä puoli, että minun ylitseni ei kävellä missään tilanteessa. Olen myös opetellut puhumaan kaikista asioista, koska uskon, että se voi auttaa tekemään eri tavalla kuin vanhempani.” (tyttö 18v) 

Eron todellisten vaikutuksien tutkiminen on erittäin haastavaa. Myös yhteiskuntarakenne ja suhtautuminen avioeroon ja ”erolapsiin” on muuttunut niin paljon, ettei pitkäaikaistutkimusta nykyoloissa ole edes ehditty toteuttaa. Ja elämässä tapahtuu joka tapauksessa niin paljon muitakin asioita kuin ero.

Lapsen osallisuus ja kokemus erosta on noussut aivan eri tavoin keskusteluun kuin aikaisemmin. Syyllisyyttä lisäävien artikkelien ohella nykyään on saatavilla hyviä neuvoja ja tukea erosta selviämiseen, ryhmiä ja menetelmiä – myös lapsille! Meidän työssä kohtaamme lapsia ja nuoria eron jälkeen. Tunteita eroon liittyen on paljon, mutta niin on myös toivoa tulevasta.

Nuoren piirtämä kuva aiheesta ikävä.

Tajusin, että olen niin tärkeä ja arvokas, että minun täytyy pitää huolta itsestäni.” (tyttö 19v) 

Olemme luoneet kaksi pelikokonaisuutta Huonepeli ja Tunnepeli, joita pelaamalla voi käsitellä vanhempien eroon liittyviä tunteita ja ajatuksia. Nämä on tehty yhdessä nuorten kanssa ja niistä löytyy nuorten luomia kuvia, tarinoita ja videoita. Pelejä nuori voi tutkia yksin tai yhdessä vanhemman tai ammattilaisen kanssa. Joitain tehtäviä voisi suositella ihan aikuisellekin (vaikkapa Sanomatta jääneet asiat) – vanhempien eroa kun käsittelee tavalla tai toisella koko elämänsä.

Minna Jaakkola ja Miia Lehtonen

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image