Sydänjuttu-kirja syntyi aikamoisessa, maagisessa virtauksessa, mutta ei tietenkään poissulkenut itkuja, hampaankiristelyjä ja kärvistelyjä. Kenties juuri siksi kirjan synnyttäminen on ollut yksi suurimmista lahjoista, joita itselleni olen antanut.
Kaksi vuotta sitten olin rakkaan ystävän mökillä ja mediteerasin joogalavalla meren ääressä. Siinä nousi tunne, että nyt on kirjan kirjoittamisen aika. Sen kirjan, jonka aina olen halunnut kirjoittaa rakkaudesta ja suhteesta itseen. Ajattelin mediteerattuani, että no perhana, tehdäänpä se kirja sitten. Aloin fiilistellä kirjaani. Miten pukisin johdonmukaisiksi sanoiksi ja kokonaisuudeksi kaiken sen, mikä minut on voimauttanut? Mitä sanoisin kaikesta hiffaamastani ja siitä, mikä minun ja asiakkaideni elämää on muuttanut?
Asia lähti muhimaan sisälläni. Vielä ei ollut kirjoittamisen hetki. Tein isoa tv-ohjaustyötä ja elämä oli tosi täyttä. Olin kuitenkin jo elämänmuutoksessa; tunsin luissani ja ytimissäni, että alkoi olla jo uusien seikkailujen aika. Kerroin mökkireissun jälkeen ihanalle työkamulleni intuitiivisesta päätöksestäni kirjoittaa kirja. Kollegani kertoi, että hänen ystävällään on kustantamo. “Teidän pitäisi tavata”, hän sanoi.
Kun sitten kohtasimme tämän ihanan kustantajan kanssa, homma oli pässinlihaa. “Kyllä tästä kirja tehdään”, sanoi hän. Olin antanut sydämessäni itselleni luvan alkaa kirjailijaksi ja kirja oli jo kirkkaana visioissani. Kustantajan ilmestyminen ja konkreettinen kehotus ryhtyä kirjoittamaan oli ihana, ihmeellinen lahja – ja samalla täysin looginen manifestaatio sydämeni syvän kutsun seuraamiselle.
Aloin kirjoittaa seuraavana keväänä matkalla Balilla. Annoin luovuuteni tulvaporttien räjähtää auki. Siihen asti olin tiedostamattani käyttänyt luovuuttani usein “toisten palveluksessa”. Esimerkiksi työelämässä olin sopeuttanut luovuuteni muiden luomiin raameihin. Oivalsin syvästi, että vapaana virratessaan luovuus on universumin ilmentymä minun sydämeni ja persoonani kautta. Tie siihen on kuunnella intuitiotaan – vaikkapa kirjan kirjoittamisesta – tietämättä vielä, mihin homma johtaa ja miten.
Reissun jälkeen nousi fiilis, että jotakin informaatiota vielä puuttui kirjan synnyn suhteen. En hötkyillyt enkä puskenut mitään tapahtumaan. Sitten sainkin toisen kustannustarjouksen. Olin kirjoittanut Hidasta elämää -sivustolle vuoden verran, ja kun Hidasta elämää oli perustamassa Otavan kanssa kirjasarjaa, kirjani kutsuttiin osaksi uutta sarjaa. Se tuntui juuri oikealta kodilta kirjalleni.
Itse kirjoittaminen oli pitkään kärvistyttävää. Seinäni olivat täynnä post it -lappuja alkuperäisine lukusuunnitelmineen. Kirjaprojekti oli hyvin konkreettinen hyppäykseni uuteen: olin valinnut toteuttaa sitä, mikä sydäntä kutsuu.
Kun asiat syntyvät sydämen kautta, kaikki oikeat energiat valjastuvat tukemaan unelmiamme. Se tarkoittaa myös pelkojen, epävarmuuksien ja muutosten kohtaamista. Kaiken sen kohtaamista, mikä meidät avaa unelmiemme toteutumiselle. On olennaista hiffata, ettei epävarmuuksien ja pelkojen osuminen tuulettimeen tarkoita, ettei homma voi onnistua ja että olisi syytä lopettaa. Päin vastoin, kärvistelyt ovat hyvä merkki: olen avautumassa. Epäilysten ja ahdistusten polttava tulimuuri on usein initiaatio: ego antaa periksi sydämelle. Systeemistäni vapautuu se, mikä aiemmin on estänyt vastaanottamasta sitä hyvää, joka nyt on matkalla luokseni. Muutos, syvempään rakkauteen ja vastaanottamiseen astuminen sisältää usein kasvukipua.
Viime talvena, kun olin allekirjoittanut kustannussopimuksen Otavan kanssa, lähdin kirjoitus- ja nautintoreissulle Espanjaan. Kirjan työstämisessä oli ollut taukoa useampi kuukausi. Nousi tunne, että annan kaiken aiemmin kirjoittamani mennä. Se, mikä olisi säilyäkseen uudessa versiossa, säilyisi kyllä. Antauduin luovaan kaaokseen ja aloin kirjoittaa mistä milloinkin oikealta tuntui. Matkalla näin unia kirjasta: tunsin, että kirja latautui minuun öisin. Kärvistelyalun jälkeen avautui luottamus, että kirja on jo valmis tuolla jossain, ja nyt vain tuon sen maailmaan. Luottamus laskeutui, kun olin ensin antanut itseni kärvistellä ja pelätä, että joku muu sanoisi tämän paremmin, enhän mä nyt voi ja mitä tästäkin tulee. En paennut noita tunteita: antauduin niille – ja samalla jatkoin kirjoittamista.
Viime keväänä kirjoitin täydessä luottamuksessa ja virtauksessa. Alkuperäinen kirjasuunnitelma muuttui. Lopullisen version annoin tulla sydämeni, en mieleni kautta. En sensuroinut enkä epäillyt. Itkin, nauroin, luotin. Joitakin osia jätin pois ja kaikkea hioin, mutta olin tarkkana siitä, että kirjan sielu saa rauhassa sykkiä. Toisinaan välideadlineihin oli vain vähän aikaa, mutta annoin itseni toteuttaa kirjaa ihan omassa, levollisessa rytmissäni. Joskus mielen mielestä olisi “pitänyt” kirjoittaa, mutta sydän halusi, että otetaan päikkärit tai chillataan koko päivä.
Ja niin kirja syntyi kirkkaasti. Meditoin ja fiilistelin kirjaa usein, niin kuin teen koko elämäni suhteen: “miltä tuntuu ja näyttää tämän kirjan energia ja esenssi?” Tunnustelin kirjan tunnelmaa mieleni kautta analysoimatta. Ja kun orientoidun tällä tavalla ensin asian ytimeen ja tunnelmaan, muoto avautuu selkeänä ja kirkkaana. Silloin tekemiseen liittyy keveys, ilo, luottamus ja nautinto. Silloin elän itseni näköistä elämää.
Ja kun itse kohtaan itseni rehellisesti ja annan sydämelleni luvan laulaa, vastaanotan myös taianomaista virtausta.
Kirjan energia tarttui kauniisti kaikkiin mukana oleviin ihmisiin, ja työskentely sen parissa oli todella onnellista. Hidasta elämää -kirjat syntyvät yhteistyössä Otavan kanssa niin, että kirjailija on vahvasti mukana myös visuaalisessa prosessissa. Minulla on esteetikon sielu, pitkä visuaalisen työn tausta ja tarkka silmä: kirjan ulkoasu oli minulle yhtä tärkeä kuin sisältö. Ja taianomaista kyllä, kirjasta tuli juuri sellainen kuin visioissani. Valokuvaaja, taittaja, kustannustoimittaja ja kaikki, jotka olivat luomassa tekstistä valmista kirjaa antoivat sille sydämensä täysin. Kirjaprojekti tuntui tipahtaneen muillekin asianosaisille syliin merkityksellisellä tavalla.
Sydämen ja sielun kautta sykkivä energia todella vetää puoleensa kaikkea, mikä sitä palvelee. Ei vain yhtä, vaan montaa ihmistä. Syntyy synergia, joka avaa, sytyttää ja sydänläikyttää. Kun uskaltaa toteuttaa sitä, mikä omaa sydäntä kutsuu, on aina myös muiden palveluksessa. Ei siksi että pitää tai että se olisi tehtäväni, vaan siksi, että se on kutsumukseni.
Sydämeni kautta syntyi kirja, joka on tarkoitettu jokaiselle, joka sen lukee. Mieli ei sanellut sitä mitä syntyi, vaan sydän ja intuitio. En enää välittänyt siitä, tuleeko hyvä kirja tai osaisiko joku esittää asian hienommin. Antauduin sille, mitä juuri minun kauttani virtaa, ja nautin matkasta. Kun olin saanut kirjan käsikirjoituksen valmiiksi, kävelin kevään mielettömän lintukonsertin säestämänä metsikössä ja ajattelin onnellisena, että jes, miten onnekas olen. Juuri minä sain synnyttää juuri tämän kirjan maailmaan.
Kaikkien ei tarvitse kirjoittaa kirjoja tai luoda samanlaisia asioita. Mutta jokainen saa elää sydämensä kautta – kasvaa toteuttamaan sen kutsua. Mitä sinut on luotu tuomaan tähän maailmaan? Mihin sinun sydämesi kutsuu?
Lämpimästi tervetuloa löytämään sydämesi kutsua ja uusia suuntia valmennukseen tai näkijäsessioon: annataipale.com
